-
The Stooges: 1969
Definitiivinen nuoren ikävystyneisyyden kuvaus polkaisee käyntiin legendaarisen The Stooges-yhtyeen esikoisalbumin vuonna ’69, joka oli rockin aikakirjojen mukaan maaginen. Ei uskoisi, kun kuuntelee äärimmäisen kettuuntuneen Iggy Popin tilannekatsausta.
-
The Stooges: 1970
Vuosi ’70 pyörii silmissä ja Iggy Popin pönttö on selvästi himmennyt sitten viime näkemän. Mick Jaggerit sun muut Morrisonit häpeään saattavaa pahaa energiaa, joka tekee hyvää.
-
Prince:1999
Minneapolisin pieni suuri rytminero iski vuonna 1983 tiskiin nerokkaan laulun maailmanlopusta, jonka piti kätevästi napsahtaa vuosituhannen vaihteen kynnykselle. Princen ohjeet tuomiopäivän viettoon olivat selkeät: silloin jos koskaan on bailattava kuin viimeistä päivää
-
The Connells: ’74-‘75
Rillipäiset Connellin nörttiveljekset osuivat tällä vuoden 1993 pirullisen kauniilla rallillaan kollektiiviseen hermoon ja tekivät pikavisiitin listamenestyksen katalaan maailmaan. Kukapa ei kaipaisi heikkona hetkenä kadonnutta aikaa.
-
Rush: 2112
Kanadalaistrio Rushin albumipuolen mittainen futuristis-temaattinen jötkäle on jopa progen asteikolla mitattuna melko suureellinen opus. Tieteiskirjailia Ayn Randin teksteistä inspiraationsa napsinut spektaakkeli on ruuvannut monen pitkätukan aivot solmuun.
-
Smashing Pumpkins: 1979
Billy Corgan näyttäytyi 1990-luvun puolivälissä pienen hetken amerikkalaisen vaihtoehtorockin terävimpänä lauluntekijänä. Tuon valitettavan nopeasti ohi vilahtaneen tuokion täysosuma oli tämä laulu nuoruuden viimeisistä henkosista.
-
Robin: Vuonna 2525
Laulaja-jumppaguru-monialasäätäjä Robin leiskautti levylle versionsa Zager&Evans-duon hitistä In The Year 2525 loppukesästä 1969. Käännöspopin kuohkeinta kermaa edustavan tulevaisuusnäyn riimitteli suomeksi ihka oikea kirjailija Jussi Kylätasku. Riimipari ”ravi
-
David Bowie: 1984
George Orwellin utopiaklassikkoa on populaarikulttuurissa kupattu taajaan. Tulevassa aikamuodossa mielellään huseeraava David Bowie hoiti hommat Diamond Dogs-levyllään osuvasti.
-
Motörhead: 1916
Soivien korvien ylipappi Lemmy Kilmister on innokas sotahistorian harrastaja. Siksi onkin luontevaa, että juuri hänen johtamansa orkesteri on levyttänyt tämän jylhän kuvaelman ensimmäisen maailmansodan hurmeisista taistelukentistä.
-
Eppu Normaali: Vuonna ‘85
”Ja missä kuljin milloinkin mietin nyt, silloinkin mietin kenelle lauluni teen, missä oon, minne meen”- Kysymyksiä oli ilma sakeana suomirockin suurena vuonna. Löytyi vastauksia tai niin jengi diggaa, kuten Ylöjärvellä ei ole tapana sanoa.