Kun Kuopioon 1960-luvulla suunniteltiin kansainväliset mitat täyttävää festivaalia, tavoitteena oli synnyttää tapahtuma, jossa ei olisi kielivaikeuksia ulkomaalaisillekaan. Syntyi tanssifestivaali Kuopio tanssii ja soi, joka jo neljän vuosikymmenen ajan on riisunut elitismin leimaa niin baletilta kuin nykytanssilta.
Festivaalilla on alusta asti nähty kansantanssia, balettia eli elastista liikuntaa sekä niin sanottua taidetanssia, kuten modernia tanssia tuolloin nimitettiin. Vuoden 1970 Savon Sanomissa Balettikoulujen väliseen kilpailuun kuulutettiin katsojia näin: "tavallisen lättäjalkaisen kanta-astujankin passaa käydä katsomassa miten suoritetaan niin sanottu pehmeä lasku".