Etusivu
Tekijät
Kuvauspäiväkirja
Visailut
Palaute

Mikko Kuustonen + Timo Rautiainen (Niskalaukaus) + Erin Koivisto (Nylon Beat)

Taivas varjele! Teflonpoppia, raskasta rokkia ja abracadabraa. Mitä sanottavaa tällä triolla on, selviää Poppia kyydissä –sarjan juhannusjaksossa.

 
Kuva: YLE Kuvapalvelu, Seppo Sarkkinen Kuva: YLE Kuvapalvelu, Seppo Sarkkinen Kuva: YLE Kuvapalvelu, Seppo Sarkkinen
Mikko Kuustonen Timo Rautiainen Erin Koivisto
Mikko Kuustonen aloitti musiikillisen uransa 70-luvun lopulla gospel-yhtyessä Pro Fide. Heikki Silvennoisen kanssa syntyi yhtye Q.Stone, joka kiersi menestyksekkäästi Eurooppaa. Kuustonen bändeineen isännöi myös kahta tv-sarjaa Q-klubi sekä Q ja tähdet. 1991 Mikko julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa Musta Jalokivi, jolla hän vakiinnutti paikkansa suomenkielisen aikuispopin kärjessä. Mikko on kiertänyt kehitysmaita ja tuottanut ohjelmia ja dokumentteja, ja 1998 Kuustonen nimitettiin YK:n hyväntahdon lähettilääksi. Saatuaan kutsun Poppia kyydissä –ohjelmaan Mikko ehdotti trion kolmanneksi jäseneksi Trio Niskalaukauksen Timo Rautiaista. Testaa tietämyksesi Mikosta:

Timo Rautiainen valmistui erityisopettajaksi ja omistautui työlleen, kunnes uskaltautui lähes nelikymppisenä kokopäivätoimiseksi muusikoksi. Opiskeluvuosina Rautiainen soitti Lyijykomppania-yhtyeessä, minkä jälkeen syntyi Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus. 2002 julkaistu Rajaportti-albumi sai liikkeelle muutkin kuin raskaan rokin ystävät, ja Jarkko Martikaisen sanoittama Surupuku-single nousi listoille. Samana vuonna Rautiainen ryhtyi Tiernapojiksi yhdessä Martikaisen, Toni Wirtasen ja Ismo Alangon kanssa. Rautiaisen ja Niskalaukauksen työ palkittiin vuonna 2003 Emma-gaalassa, jossa yhtye nettosi useita pystejä. Poppia kyydissä –ohjelmaan Rautiainen tulee kesken saksankielisen levyn nauhoituskiireiden. 

www.trioniskalaukaus.net

Testaa tietämyksesi Timosta:

Itähelsinkiläiset kaverukset Erin ja Jonna ilmoittautuivat MTV:n Kiitorata-ohjelmaan, josta heidät äkkäsi oitis levymoguli Ile Vainio. Nylon Beatin soundi hämmensi rokkipiirejä. Ensimmäisestä levystä alkaen (1996) duon sävellyksistä vastasivat Risto Asikainen ja sanoituksista Vainio. Hittikaava löytyi, ja Nylon Beatin levyjen kokonaismyynti kipuaa yli puoleen miljoonaan. Vuonna 2003 tytöt osallistuivat Blaa Blaa Blaa –revyyhyn ja uuden vuoden aattona Nylon Beat heitti viimeiset viralliset keikkansa. Kun Erin hyväksyi kutsun Poppia kyydissä –ohjelmaan, hän ehdotti mukaan Mikko Kuustosta.

www.nylonbeat.org Testaa tietämyksesi Erinistä: