Kati Myllymäki on ihan oikeassa, että unelmat pitää toteuttaa nyt eikä sitten joskus kun se on myöhäistä. Nuorena vitsailtiin, että sitten vanhainkodin kiikkustuolissa voimme pohtia joko sitä, mitä ei tullut tehtyä tai sitten muistella mitä tuli tehtyä.
Tartutaan härkää sarvista ja eikä vain nuokuta.Tarttis tehdä jotakin puheita saa kuunnella työpaikan kahvilassa harva se päivä.
Minä en halua muuttaa takaisin maalle kauaksi palveluista luonnonrauhaan, enkä minä halua tehdä maailmanympärimatkaa.
Minun unelmani on perustaa kahvila. Pullantuoksuinen punainen kahvila. Tiedän, että unelmani on työläs ja se vaatii alkupääomaa ja on riskialtis. Mutta se on unelmani. Olen nähnyt kahvilani jo Ahvenanmaalla ja Pohjanmaalla ja Ruotsissa ja Hollannissa. Kaikissa näissä paikoissa olen istunut tuntikausia juomassa hyvää kahvia, syömässä leivonnaisia ja patonkeja ja katsellut asiakkaiden ilmeitä ja henkilökunnan tyytyväisiä ilmeitä.
Ehkä joskus joku astuu minunkin kahvilaani ja istuu kulmapöydässä ja ihailee leivonnaisten runsautta ja vitriinin yltäkylläisyyttä. Taustalla soisi hiljainen musiikki ja seinillä olisi pieniä tauluja.
Kutsun avajaisiin Priiman toimituksen ja Kati Myllymäen. Hän sai unelmalleni jälleen kantavat siivet.

Menkää istumaan kunnollisiin kahviloihin. Ne elävät vain meidän avullamme. Ehkä nykyisetkin kahvilat ovat jonkun unelmien toteutumia. Annetaan heidän unelmilleen elinaikaa.