Muistan ikuisesti sen päivän, jolloin pääsin tutustumaan kansakouluun. Taisi olla kevään lämpimin päivä, toukokuun alkupuolta se oli. Kävelin naapurin ISON koululaistytön kanssa kilometrin matkan isoon puiseen kouluun. Vanhassa repussa oli maitopullo ja voipaperiin kääritty rievä. Pääsimme koulun pihalle ja minua pelotti. Tietysti tuli pissahätä ja ihmeekseni uskalsin kysyä isolta koululaispojalta, missä on vessa. Vessa oli piharakennuksessa ja tämä poika lähti viemään minua sinne. Avasi raskaan oven ja näytti, että reikä on ainakin kymmenen askeleen päässä todella korkealla. Nuo kymmenen askelta sinne jonnekin korkeuteen olivat hirveät - tosin vielä kauheampaa oli kävellä ne alas.
Istuin ekaluokkalaisten luokassa ikkunan vieressä korkealla tuolilla. jalkani eivät ylettyneet lattialle ja aurinko lämmitti ikkunan läpi. Uusi villapusero oli ollut väärä valinta. En muista mitä kolmen tunnin aikana luokassa tapahtui, opettajasta en ihme kyllä muista mitään. Hän ei ollut enää koulussa syksyllä, kun oikea koulutaipaleeni alkoi. Puoliltapäivin maitopullon lämmin maito maistui taivaalliselta ja eväsleivässä oli ihan uusi maku.
Syksyllä kun oikea koulu alkoi, minua pelotti vessaan meno. Mutta ilmeisesti kesän aikana rappusia oli vähennetty, koska reikä tuntui olevan ihan matalalla.
Kävin tänä kesänä ensimmäistä kertaa kouluni pihalla yli 40 vuoteen. Istuin keskellä pihaa olleen lipputangon paikalla ja mietin mennyttä.
En yhtään ihmettele, että tämän syksyn ekaluokkalais lapsenlapseni sanoi, että hän olisi ollut yötäkin koulussa. On se koulu niin tärkeä paikka meille kaikille.