Katselimme viikonvaihteessa vanhoja- vai pitäisikö sanoa tyttövuosieni - valokuvia. Rippikuvani 60-luvulta on todella hellyyttävä. Eturivissä me seisomme valkoisissa pikkuvaatteissa kuin mitkäkin barbit. Mekko ylettyy juuri ja juuri vyön alapuolelle.
Muistan millaisen taistelun minäkin kävin kotonani rippimekosta. Muoti sanoi, että miniä on oltava. Ihme, että kirkko salli moisen ja ihme, että me minimekkoiset tytöt saimme mennä kuvassa eturiviin. Ilmeisesti me vain menimme.
Muistaakseni samaan aikaan monissa seurakunnissa käytiin keskustelua, että saako kirkossa soittaa uruilla Eero Raittisen hittiä "Vanha holvikirkko". Meidän seurakunta kielsi, vaikka kuten me minimekkoiset tiedostavat teinit yritimme vakuuttaa, että sehän on kirkollinen laulu, siinähän lauletaan holvikirkosta.
Se taisi olla englantilainen
Se taisi olla englantilainen tummatukkainen kaunotar nimeltään Mary Quant, joka poseerasi Me Naiset-lehden kannessa kiiltävässä miniminimekossa. Isäni ja veljeni liimasivat kansikuvan eteisen oveen. Äidin ja isoäitini mielestä kyseinen kuva pilkkasi naista. Isäni puolustus oli ytimekäs. Ei kai naisten oma lehti voi naista pilkata.
Kyseinen kuva oli eteisen ovessa vielä 80-luvun puolivälissä. Vanhenpieni talon remontti siirsi Maryn kaatopaikalle vajaan kahdenkymmenvuoden esilläolon jälkeen.
Itse en muista innostuneeni ministä. Midihame sen sijaan oli reisilleni paremmin eduksi