Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Intohimona oma kirjakauppa
 
Kategoriat:

Rakkaus kirjaan voi muuttaa paljon. Heikki Oksasen työ vaihtui rakentamisesta kirjakauppiaaksi ja omaan taloon aiotuista hirsistä tuli kirjakauppa.

- Kirjassahan on se tuoksu, upeat värit, se on taidetta joka hivelee ihmistä. Sen koskettelu ja itse teksti – kyllä se maailma, jonka kirjasta saa, on jotain aivan uskomatonta! Näin puhuu rakastunut mies, kirjakauppias Heikki Oksanen Sysmästä. Rakkauden kohteita on ympärillä liki 15 000 itse rakennetuissa hyllyissä.

Sysmäläinen kulttuurikeskus

copyright YLE/videokuvaa

Entisen kunnalliskodin hirsistä rakennettu kirjakauppa on sysmäläisen kulttuurin tukikohta. Yläkerrassa järjestetään taidenäyttelyitä, alakerrassa kokoontuu kansalaisopiston kirjallisuuspiiri. Tapahtumissa raikuu musiikki ja puhujiksi järjestetään tunnettuja kirjailijoita. Vuokraa tai muita maksuja Heikki ei tapahtumista peri.

Suurin osa kävijöistä tulee paikalle kuitenkin kirjojen vuoksi. Heikki Oksanen kunnioittaa kirjoja niin paljon, ettei poista niitä hyllystä heti uutuusarvon kadottua. – Kirja on siitä ihana tuote, ettei se mene vanhaksi. Moni tekeekin meillä löytöjä, meillä on niitä kirjoja, joista muualla on painos loppu.

copyright YLE/videokuvaa

Heikille mahtava kirjamäärä hyllyissä on ilo, mutta sitoo pääoman paperiksi. – Kirja ei ole hyllyssä hukassa, mutta semmonen euroton olo tässä tulee.

Paljon kirjoja, vähän aikaa

- Kuvittelin sillon kun aloitin, että nyt löytyy aikaa lukea. Kirjoja on ympärillä tajuttomasti, härnää ja kiusoittelee, että lue minut, lue minut, vaan ei kerkii, Heikki huokaa. Moni kirjoista päätyy kuitenkin kaupan hyllystä pinoon kotipöydälle.

Pienenä poikana Sysmän syrjäkylässä asustanut Heikki sai tyytyä isän Valittuihin Paloihin ja kansakoulun sivukirjaston tarjontaan. Silloin rakkainta lukemista olivat Jack Londonin eräkirjat. Nykyään luettavana ovat venäläiset klassikot ja kotimaiset kertojat. Antti Tuurin teokset sykäyttävät ja Virpi Hämeen-Anttilan teokset tuovat romantiikan tuulahduksen.

copyright YLE/videokuvaa

Lukemista odottavat kymmenet kirjat dekkareista filosofiaan. Kirjojen valitsemisesta Heikillä on selvä näkemys. - Missään vaiheessa en katso onko kirja tarkoitettu lapsille, nuorille tai naisille. Tykkään jos tykkään, ja luen jos tykkään.

Tiina Klemettilä / PRIIMA


Lue myös muut PRIIMAn minisarjan Intohimona... -jutut

Koukussa virkkaamiseen

Intohimona purjelento