Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Yrittäjänä Pietarissa
 
Kategoriat:

Lappeenrantalainen Teppo Karttunen perusti vuosia sitten rakennusfirman Venäjälle. Se oli hyppy tuntemattomaan eikä jäänyt ainoaksi. Teposta tuli uranuurtaja paitsi rakennusmiehenä myös rallimiehenä.

Rakennusmies

Kun Teppo Karttunen muutti Pietariin vuonna 1993, Venäjä oli aivan alkutekijöissään. Epävarmuus vallitsi ja rikollisuus rehotti. Mutta Teppo otti riskin, aloitti tyhjästä ja perusti 1990-luvulla rakennusliikkeen. Kokemusta oudoista oloista hän oli saanut neuvostoliittolaisilla työmailla.

Rakennusala on tunnetusti vaikea, sillä Venäjältä ovat joutuneet vetäytymään isotkin yritykset. Mutta Teppo pärjäsi. Venäjän talouskriisin aikaan 90-luvun lopussa, kun moni jo luopui leikistä, hän urakoi pietarilaiselle miljonäärille palatsin. Siinä kokeiltiin monia Venäjän oloissa uusia ratkaisuja.

copyright YLE/videokuvaa

Tällä haavaa Tepon rakennusyhtiö LMK-International työllistää 170 henkeä. Heistä 12 on suomalaisia. Yritys on rakentanut lähinnä teollisuuslaitoksia, mutta syksyllä 2007 ryhdytään urakoimaan ensimmäistä täysin omaa asuinrakennuskohdetta Pietarin pohjoisosaan.

Rallimies

copyright YLE/videokuvaa

Kerran vuosia sitten Teppo ja hänen kaverinsa päättivät ryhtyä harrastamaan ralliautoilua. Se oli äkillinen päähänpisto. Yksikään suomalaisautokunta ei ollut aiemmin osallistunut Venäjän rallisarjoihin. Hyvin sujui sekin. Pian Teppo Karttunen tunnettiin yhtenä Venäjän parhaista ralliautoilijoista. Viimeinen ralli ajettiin vuonna 2007. Tilalle on nyt tullut kevyempiä urheilulajeja. Viikonloppuisin Teppo kääntää ison Audinsa keulan kohti Lappeenrantaa. Toinen koti on edelleen Suomessa.

Juha Tuovinen / PRIIMA


Lue myös muut PRIIMAn minisarjan "Kauan sitten lähteneet" jutut

Helena muutti Ruotsiin

Uriel Hylton