Tyko Sallinen syntyi 14.maaliskuuta 1879 Nurmeksessa räätäli Antti Sallisen ja hänen vaimonsa Johannan esikoispoikana. Vanhemmat kuuluivat lestadiolaiseen herätysliikkeeseen. Tyko vieti lapsuutensa Haaparannassa, jossa hän kävi neljä luokkaa lyseota ja oppi isältään räätälinammatin.

Tyko Sallinen karkasi 14-vuotiaana kotoaan isänsä kohtuutonta ankaruutta. Sallinen ansaitsi elantonsa kiertelevänä räätälinkisällinä Ruotsissa. Tukholmassa asuessaan hän tutustui kuvataiteisiin, teatteriin ja kirjallisuuteen. Sallinen palasi vuonna 1887 perheensä luo Tampereelle, jossa hän työskenteli isänsä verstaassa.

Vuonna 1902 Sallinen muutti Helsinkiin ja kirjoittautui Suomen Taideyhdistyksen piirustuskouluun, jossa hänen opettajinaan olivat Albert Gebhard ja Väinö Blomstedt. Muutaman vuoden kuluttua Sallinen jätti koulun ja matkusti apurahan turvin Kööpenhaminaan. Tanskassa hän asettui asumaan helsingöriläisen taiteesta kiinnostuneen räätälimestari Rydengin luo. Sallisen ansiosta Rydengistä tuli modernin taiteen keräilijä ja hänen kodistaan nuorten taiteilijoiden tukikohta.

Vuoteen 1912 asti Tyko Sallinen asui ja työskenteli vuoroin Suomessa, vuoroin ulkomailla. Keväällä 1912 järjestetyssä ryhmänäyttelyssä esillä olleet Sallisen kuusitoista fauvistista teosta herättivät “ensimmäisen sodan Sallisesta“. Taiteilijaseuran kokouksessa Sallinen nimitti seuran puheenjohtajaa Akseli Gallén- Kallelaa “paskahousuksi“, ja hänet poistettiin kokouksesta. Sallinen matkusti pettyneenä taiteensa saamaan vastaanottoon Yhdysvaltoihin Michiganiin työskennelläkseen piirtäjänä amerikansuomalaisissa työväenlehdissä “Työmiehessä“ ja “Lapatossussa“.

Vuonna 1913 Tyko Sallinen palasi takaisin kotimaahan. Hän teki kuuluisan sopimuksen taidekauppias Gösta Stenmanin kanssa. Sopimus takasi Salliselle säännöllisen kuukausitulon ja maalaustarvikkeet, ja Sallinen sitoutui luovuttamaan Stenmanille kaiken tuotantonsa. Sallinen piti yksityisnäyttelyitä Stenmanin taidesalongissa vuoteen 1927, jolloin Stenman lopetti toimintansa Suomessa ja siirtyi Tukholmaan.

Vuonna 1915 Sallinen osallistui kutsuttuna Septem-ryhmän näyttelyyn. Taideyhdistyksen kevätnäyttelyssä esillä oli Kääpiö-maalaus joka sytytti “toisen sodan Sallisesta“. Gösta Stenman lahjoitti Saaren Annin Ateneumiin, josta se palutettiin kokoelmiin sopimattomana.

Vuonna 1918 Tyko Sallinen maalasi pääteoksensa Hihhulit. Teos oli esillä Ateneumin taidemuseossa sekä vuonna 1919 Kööpenhaminassa Suomen taiteen näyttelyssä. Vuonna 1923 Hihhulit ostettiin Ateneumin taidemuseon kokoelmiin.

Vuonna 1929 Tyko Sallinen täytti 50 vuotta ja vuonna 1930 Malmön taidemuseo osti Hihhulit-aiheisen maalauksen osana hankkimaansa Suomen taiteen kokoelmaa. Vuonna 1932 Sallinen matkusti Italiaan tutkimaan freskomaalausta.

Tyko Sallinen piti kuolemaansa 1955 asti säännöllisesti yksityisnäyttelyitä kotimaassa ja osallistui useisiin Suomen taidetta esitteleviin näyttelyihin. Vuonna 1939 Sallinen kutsuttiin Taiteilijaseuran kunniajäseneksi ja vuonna 1948 Suomen Kuvataidejärjestöjen Keskusliiton kunniajäseneksi yhdessä Wäinö Aaltosen kanssa. Seuraavana vuonna Sallinen sai professorin arvonimen.

	»		Tyko Sallinen/ Hihhulit

Tyko Sallisen taide ja persoona kohahduttivat suomalaista taide-elämää hänen eläessään ja vielä hänen kuolemansa jälkeenkin. Sallisen taiteen aikalaiskritiikki tuomitsi hänen tapansa kuvata ihmisiä: näin rujona ja rumana ei suomalaisia, suomalaisuutta haluttu nähdä. Ihmiskuvaajana Sallinen tuli kuitenkin kansasta ja uskalsi maalata suomalaisia sellaisina kuin he olivat. Sallisen maalaustapaa pidettiin raakana ja brutaalina ja vain harvat ymmärsivät hänen taidettaan. Sallista pidettiin suomalaisen maalaustaiteen perinteen murskaajana. Kuitenkin hänestä tuli tämän perinteen voimakas jatkaja, jonka taiteessa kansallisromanttiset ajatukset toteutuivat uusin maalauksellisin keinoin.

Tyko Sallinen pyrki maalauksessaan rikkomaan tietoisesti sen naturalistisen ihmiskuvauksen jonka kultakauden maalarit olivat luoneet. Sallisen taiteessa piirustuksen naivistisuus ja primitiivisyys sekä rytmi oli tärkeämpää kuin se miltä mallit “oikeasti“ näyttivät. Sallinen ei maalatessaan tavoitellut sulavuutta tai eleganssia, vaan sekoitti väreihinsä jopa tervaa saadakseen siveltimenvetoihin vastusta. Kaikessa rosoisuudessaan Sallisen taide on hyvin hienostunutta. Sallinen on ennenkaikkea ekspressionisti, “väkevän ilmaisun ja häikäilemättömän tekniikan mestari, mutta samalla herkkä ja hieno koloristi“, toteaa Sakari Saarikivi.

Tito Colliander kirjoittaa vuonna 1979 pidetyn Tyko Sallisen satavuotisnäyttelyn näyttelyluettelossa että Sallisen pyrkimyksenä oli maalauksessaan vapauttaa väri varjojen ja vastakohtien taakasta. “Hän etsi absoluuttista: ilman heijastumista väriin ja värin heijastumista ilmassa.“. Tyko Sallisen vaikutus suomalaisen maalaustaiteen kehitykseen 1900-luvun alkupuolella on ollut suurempi kuin kenenkään toisen. Sallinen yhdisti taiteessaan ajankohtaiset ulkomaiset virtaukset ja suomalaisen taiteen perinteen.

Tuotanto/Ura

Tunnettuja maalauksia

Omakuva 1914
Pyykkärit 1911
Kääpiö
Taiteilijan äiti 1916
Jytkyt
Kauppiaan tyttäret 1917
Hihhulit 1918

Kirjavinkit

Laitila, Inka-Maria: Tukaattityttö: Mirri-kuvien takaa katsoo Helmi Vartiainen. WSOY 2002.

Saarikivi, Sakari: Sallinen - Suomen modernin maalaustaiteen tienraivaaja. Otava 1960.

Salla, Irja: Isä ja minä: muistelmia Tyko Sallisesta. WSOY 1958.

Colliander, Tito: Sallinen. 1948, W+G 1979.

Hellaakoski, Aaro: T.K. Sallinen - tutkielma. 1928

Muuta

Vuosisadan alun suomalaisten ekspressionistien ns. Marraskuun ryhmän jäsen ja kantava voima. Muita marraskuulaisia olivat mm. I. Aalto, Ragnar Ekelund, E.Nelimarkka, Marcus Collin, Alvar Cawén ja Jalmari Ruokokoski

Lähteet

Tyko Sallinen. Näyttelyluettelo. Toim. Anneli Ilmonen et al. Helsingin kaupunginmuseon julkaisuja no. 88. Helsinki, 1999-2000.

Hellaakoski Aaro, 1921. T.K. Sallinen. Helsinki.

Näyttelyluettelo Tyko Sallinen 1879-1955. Satavuotisnäyttely, Helsingin Taidehalli 1979. Järj. Suomen Taideakatemia- Suomen Taideyhdistys. Helsinki.

Reitala, Aimo, 1990. Maalaustaide 1918-1940. ARS Suomen taide 5. Toim. Salme Sarajas-Korte. Otava, Helsinki.

Krohn, Eino, 1970. Gösta Stenman. Löytöretkeilijä taiteen maailmassa. WSOY, Helsinki, Porvoo.