Teoksessa Kuningasjätkä on enemmän työntekoa kuin aiemmissa
suomalaisissa tukkilaiselokuvissa yhteensä, mutta myös jonkinlainen sijoittumattomuuden tuntu. Yhtä kaikki Pölösen elokuvat saivat paljon vastakaikua 90-luvulla, jolloin maaltamuutto saavutti uuden lukumääräisen huipentuman, yhtä suuret luvut kuin 60 luvun
armottomimpina vuosina.

	Markku Pölönen: Koirankynnen leikkaaja. Kuvassa: Peter Franzén ja Sakke.

Kivenpyörittäjän kylä tallentaa tietynlaisen myyttisen onnentilan. Suomalainen katsoja kokee turvallisuuden tunteita jo siksi että valkokangas on täynnä tuttua väkeä, Rauni Mollbergin, Matti Ijäksen ynnä muiden absurdin kansanhuumorin spesialistien perusnäyttelijöitä ynnä Pölösen omat luottomiehet, pittoreskia typologiaa laidasta laitaan, kaiken keskellä Tuomo kivenpyörittäjä kylähullu, joka on tehnyt valintansa ja jättänyt elämästä pois kaikki turhuudet. Pölösen omin sanoin:

"Tyylilajini on hulluus. Teen surullisista asioista komedioita, jotta turhat realiteetit karsiutuvat, mutta aiheen kipeys tuntuu. Ihailen Milos Formanin - Yksi lensi yli käenpesän ja Amadeus-elokuvien ohjaajan - kykyä yhdistää tinkimätön taiteellinen suoritus ja ylenpalttinen kansansuosio. Siihen minäkin tähtään."

	Emmauksen tiellä: Sanna-Kaisa Palo, Mika Nuojua, Puntti Valtonen.

Pölösen tarinoissa on aidon jutunkertomisen ja arkipäivän
hulluuden hohtoa, mutta joskus myös jotain itsetarkoituksellista,
kuten sadunomaiseksi hahmotetussa elokuvassa laulaja Baddingistä - tokihan tuo elokuva edusti sitä vaikeaa elämäkerran lajia, jossa jäljittelemätöntä yritetäänsimuloida valkokankaalla.

Emmauksen tie, nopeasti mutta tinkimättä toteutettu "suomalainen dogma", näytti Pölösen halun ottaa riskejä, ja Koirankynnenleikkaaja, Veikko Huovisen tekstiin perustuva teos, ohjaajan suvereeneimmillaan: perinteiset, 'filosofiset' ja kokeilevat ainekset kauniissa tasapainossa.

	Elokuvan Emmauksen tiellä kuvaukset. Ohjaus: Markku Pölönen.