YLE Teema

 

Julkaistu tiistaina 09.03.2010 1 187

Talo Etelä-Ranskassa

Kirjoittanut: Sini Sovijärvi

Montpellier’n valinta tukikohdaksi osoittautui onnistuneeksi, sillä kaupunki tarjoaa uutta ja vanhaa, jokaiselle jotakin.

Ajatus talosta Ranskassa nostattaa lämpimiä ja maalauksellisia mielikuvia. Ne perustuvat pitkälti taiteilijoiden, ei pelkästään ranskalaisten, kankaalle vangitsemiin tunnelmiin eteläisessä Ranskassa, jossa Välimeri ja valoisuus luovat oman maailmansa eri vuoden- ja vuorokauden aikoina.

Languedoc-Roussillonin maakunta, jonne leikkimielinen ja näyttävä Talo Ranskassa -sarjamme sijoittuu, on ollut ja on edelleen kuvataitelijoiden Mekka. Sieltä löytyy siintäviä, vapaita rantoja ja luonnonkauniita, jopa karuja näkymiä, jotka ovat piirtyneet Välimeren sävyjä vasten. Naapurimaakunta Provence on kohteena toki klassikko, lähinnä brittien rakastamana seutuna. Hiukan tuntemattomampi Languedoc-Roussillon ei sille häviä, ei kauneudessa, ei kulttuurissa, eikä herkuissa! Seudulla hymyilee aurinko noin 320 päivää vuodessa ja ihmiset hymyilevät mukana.

Etelä-Ranska on hyvä kohde sarjallemme, koska suomalaiset pääsevät samalla tutustumaan muuhunkin Ranskaan kuin monelle jo tuttuun Pariisiin. Opiskelun ja kuvausten kannalta pieni kaupunki on joustavampi vaihtoehto kuin ruuhkainen ja joskus tylykin metropoli.

Place de la Comédie, oopperatalo aukion laidalla. Kuva: Hannamari Hoikkala/YLE KuvapalveluMontpellier’n valinta tukikohdaksi osoittautui onnistuneeksi, sillä kaupunki tarjoaa uutta ja vanhaa, jokaiselle jotakin. Vanhan kaupungin historiaa tihkuvat kujat ovat nopeakulkuisia ja sulkevat sisäänsä ihastuttavan ravintoloiden, kahviloiden, kauppojen ja museoiden sekasalaatin. Moderni Montpellier häikäisee raikkaudellaan ja ilmavuudellaan. Ympäristö tarjoaa runsaasti nähtävää ja hyvät yhteydet.

Ohjelmasarjassa on mukana myös tietoiskuja, jotka kertovat paikallisesta historiasta, kulttuurista, keittiöstä, nähtävyyksistä ja ilmiöistä, joihin kannattaa tutustua. Tietoiskut jäävät katsojan iloksi verkkoon, jossa voi katsoa tietoiskuvideon ja tutustua aiheesta kertovaan blogiin. Kokonaan ranskankieliset tietoiskut on tekstitetty suomeksi.  Näiden minidokumenttien toteuttaminen on ollut meille tekijöille elämys ja ilo. Kuvaaja Ghadi Boustani ja äänitarkkailija Antti Haikkonen tekivät kiitettävää työtä, jota ohjaaja Edward Kojonen ja leikkaaja Teemu Varonen huolellisesti täydensivät.

Verkossa voi kulttuurinautiskelun lisäksi opiskella Talo Ranskassa -kilpailijoiden mukana. Kahdeksassa viikossa ehdit hyvin käydä läpi alkeet verkkomateriaalin avulla, tai voit myös hankkia itsellesi Parfait 1 -oppikirjan (Otava), joka toimii myös kilpailijoiden tukena.

Lähde opiskelemaan ranskaa kilpailijoiden mukana.

Hyvää matkaa hymyilevään Etelä-Ranskaan!

 

Talo Ranskasssa –blogin kirjoittaja on romaanisiin kieliin erikoistunut YLEn toimittaja ja Helsingin ranskalais-suomalaisen yhdistyksen puheenjohtaja.

Suosittele187 Suosittelee

Kommentit

Jaana

Montpellier est effectivement une ville agréable à vivre, merci de la mettre en valeur par votre émission!Venez-la découvrir...