YLE Teema

Julkaistu keskiviikkona 11.08.2010 17 189

Venäjän halki 30 päivässä: tuottajan ajatuksia

Kirjoittanut: Vera Olsson

"Villen seikkailut Äiti Venäjällä ovat muutaman elämäkerran kokoiset."

Hyppäsin mukaan tuottajaksi, kun Venäjän halki 30 päivässä -ohjelmasarja oli jo varmistettu Teema-kanavan ohjelmistoon. Ohjelman teko oli kuitenkin vielä power point -esityksen tasolla. Joskus tuottajan roolissa minulla saattaa kestää lähes kuvausten aloitukseen asti ennen kuin tuotanto alkaa konkretisoitua ja innostus ohjelman aiheeseen pääsee puhkeamaan. Tällä kertaa oli toisin.

Olin alusta lähtien innoissani ohjelmasarjasta, jonka aikana matkustetaan legendaarinen reitti halki mystisen Siperian. Matka, josta moni haaveilee, mutta vain harva toteuttaa. Itsessään jo mielenkiintoisen matkaohjelman tekemisen teki entistä kiinnostavammaksi ohjelmasarjan yksi ideoijista ja ohjelman kasvot, näyttelijä Ville Haapasalo. Tiesin etukäteen Villestä ainoastaan, että hän on supertähti Venäjällä. Muistan joskus nähneeni muutaman Villen venäläisen elokuvan, tiesin hänen vierailleen joissain suomalaisissa elokuvissa ja hostanneen yhteen tuotantokauteen jäänyttä Perjantai Illan Unelma -tv-ohjelmaa TV2:lla.

Kun ensimmäisen kerran pidimme tuotantopalaveria Aito Median toimistolla Helsingin Arabiassa, luulin sisään kävelleen vahingossa viereisen Herkku Haarukka -kapakan vakiopummin. Ville oli ilmeisesti jotain elokuvaroolia varten kasvattanut itselleen pitkät hiukset ja risuisen parran – ja painoakin oli hieman kertynyt. ”Täydellinen reppureissaajan look”, ajattelin kun selvisi kenestä oli kysymys. Samalla lookilla mentiinkin koko matka Moskovasta Vladivostokiin.

Ville osoittautui asiansa osaavaksi esiintyjäksi ja loistavaksi tarinankertojaksi. Villen seikkailut Äiti Venäjällä ovat muutaman elämäkerran kokoiset. Teimmekin Villen huimista tarinoista ja hauskasta tavasta kertoa seikkailuistaan yhden ohjelmasarjan kantavista elementeistä. Aluksi näitä Villen kertomia ”kalajuttuja” ei ota tosissaan, mutta huomaatte ohjelmaa katsoessanne, kuten mekin huomasimme sitä tehdessämme, että tarinat suuren naapurimme ihmeistä saattavat hyvinkin olla totta.

Ville on myös sitä ihmistyyppiä, joka jostain syystä joutuu tahtomattaankin seikkailuihin. Asiaa ei helpota totuus, että Ville on Supertähti Venäjällä. Villen kanssa Venäjällä liikkuminen on kuin taluttaisi sirkusnorsua keskellä ruuhkaista Mannerheimintietä. Hänen ympärillään on aina vähintään tusina ihmistä ottamassa kuvia ja pyytämässä nimikirjoituksia. Jos tilanteesta ei liukene nopeasti, väkijoukko kasvaa joskus jopa hallitsemattomaksi.

Matkaamme löytyi rauhaa syvemmältä Siperiasta, luonnon keskeltä. Kuvaustiimimme oli Baikal-järvelle saavuttuaan nähnyt jo neljä kiehtovaa, mutta hektistä Siperian miljoonakaupunkia. Tässä vaiheessa olin itse lentänyt Uralilta kotiin johtamaan tuotantoa toimistosta käsin, luottaen siihen, että itsenäinen tiimi pärjäisi etäältä johdettuna. Puhuin heidän kanssaan puhelimitse päivittäin. Joskus tavoitin luurin päähän ohjaajan Saku Pollarin, joskus Villen tai toisen kuvaajamme, Venäjän mannut kuin omat taskunsa tuntevan Kari Aholan.

Jo hieman stressaantuneen tiimin äänensävy muuttui kevyeksi heti Baikalille päästyään. Kun he saapuivat Olhon-saarelle, yöpyäkseen entisen olympiatason pingispelaajan ylläpitämässä pienessä majatalossa, kuulin pelkästään Sakun ihailevien huokailujen kautta kuinka mahtavan jylhät maisemat olivatkaan. Baikalin vesi oli kuulemma niin kirkasta että osasi itse puhdistaa itsensä. Illansuussa Ville keitti Uha-keittoa nuotiolla paikallisen kalastajan kanssa ja Saku kuvasi rantakalliolta, kuinka aurinko laski syvänsiniseen Baikaliin. Minun ei tarvinnut olla siellä ymmärtääkseni, millaisen kauneuden ja Siperian huiman avaruuden keskelle he olivat saapuneet.

Baikalille kuvaustiimimme pääsi puhdistamaan auransa shamaanin pyhissä suitsukesavuissa ja vierailemaan Dalai Lamallekin tutussa tiibetinbuddhalaisessa luostarissa. Huipennukseksi heidät otettiin mukaan paikallisten äijien perinteiselle karhujahdille. Matkan päätyttyä kysyin Venäjällä satoja kertoja käyneeltä kuvaajaltamme Karilta, mikä oli mieleenpainuvinta tällä kertaa. Hän sulki silmänsä, nojasi nautinnollisesti taaksepäin ja sanoi: ”karhumetsällä käynti”. Jätän teille katsottavaksi mitä kaikkea metsällä tapahtuikaan. Taisi sen vuorokauden aikana Villenkin otsalla viipyä muutama ylimääräinen hikikarpalo.

Matkan edetessä kohti päämäärää, Vladivostokia, kuvausryhmä palasi takasin suurkaupunkien humuun. Lähellä Kiinan rajaa sijaitsevassa Habarovskissa oli mukana rutkasti epäonnea, lähes kaikki suunnitellut kuvaukset peruuntuivat Putinin vierailun takia. Kuvausryhmämme jäseniä alkoivat myös vaivata erinäiset reppumatkaajan vitsaukset. Ville oli saanut jostain vatsataudin ja kuvaajamme Karin selkä kramppasi. Tällä kertaa ohjaajamme Sakun äänestä ei kuulunut muuta kuin epätoivo: ”Just nyt mä kuljen lohduttamassa Villeä tuolla puskassa. Se itkee ja oksentaa samaan aikaan, ja sitten kannan Karille jääpusseja ja särkylääkkeitä kivun lievitykseksi.”

Takaiskuista huolimatta tiimimme sai puserrettua urheasti kasaan Habarovskistakin upean jakson, jossa Ville vierailee noin kymmenen hääjuhlan kunniavieraana. Tässä kohtaa en hienotunteisuuttani kohottanut yhtään maljaa, mutta nostin hattuni taivaisiin kiitokseksi uskomattomalle tiimille!

Matkaa tehtiin Moskovasta Vladivostokiin tasan 30 päivää. Paluumatka tapahtui 20 tunnissa, ensin koneella Vladivostokista Pietariin ja sieltä autolla Suomeen. Kun katselin jälkikäteen kovalevyltä Vladivostokissa kuvattua materiaalia, olin ensimmäisen kerran iloinen, että en tehnyt ryhmän kanssa matkaa loppuun asti. Ville oli saanut kunnian kiivetä Japaninmerellä seilaavan Venäjän laivaston purjeveneen monikymmenmetriseen mastoon. Kaiken jännityksen keskellä hänen päälleen putoamisen varata puetut turvavaljaat unohdettiin kiinnittää kaiteeseen.

Jos olisin ollut paikalla, en olisi antanut ryhmän kuvata tätä Moskovan sirkustakin huikeampaa akrobatiaesitystä, ja olisin myös tylsimyksenä komentanut tähtemme alas kannelle saman tien! Eli olisin pilannut sekä seikkailun että päätä huimaavan kohtauksen viimeisestä jaksostamme.

On ääneen todettava monien kuluttama klisee: ”Venäjä on aikuisten Puuhamaa.”

Vera Olsson on Aitomedia-yhtiön tuottaja.

Lue lisää tv-sarjasta.

Suosittele189 Suosittelee

Kommentit

jean

Olin ihan tyytyväinen ohjelmaan,kun poikaporkukka pääsee irti niin ottavat kaiken irti. seuraavalla kerralla lähde mukaan vahtimaan ettei villiiny liikaa.

Pjotr I

Ville sopii tällaiseen projektiin kuin nenä päähän (elokuvat - mm Käki - myös hienoja), paremmin kuin suomalaiseen studioon . Miehestä huokuu vuosien kokemus naapurimaasta: Mikään ei toimi mutta kaikki hoituu :-) Muutaman kerran Venäjällä käyneen mielenkiinto sarjaan sai vahvistusta.
Hyvää ohjelmaa Teemalta, jälleen kerran!

Anette

Oikein hyvä alku ohjelmalle tuo ensimmäinen Moskovan osa - jatkoa odotellessa! Olen itse työskennellyt ja asunut Venäjällä ja pari vuotta myös samoilla suunnilla Vladivostokin lähellä, joten kiinnostuneena odotan, mitä matka tuo tullessaan. Niin Venäjää, niin Venäjää..

Paavo ja Marina

Мы не посмотрели первую часть серии, но вторая часть , посвящённая Нижнему Новгороду , можно сказать шокировала. Шокировало то, что так примитивно можно показать старинный русский город с удивительной архитектурой, историей и традициями . Ситуацию немного разъясняет факт, что главным сценаристом данной серии,по видимому, является , «большой специалист по русской культуре» Вилле Хаапансало. Будучи знакомыми с творчеством Вилле и отчасти с его персоной , не удивляет то, как он хочет показать финскому зрителю Россию. В серии о Нижнем Новгороде мы увидели алкоголиков на улице, рассказы , как русские мужчины ходят в баню с проститутками . Для убедительности нам даже продемонстрировали презервативы во дворе сауны ... Всё , даже сюжеты , рассказывающие о нормальной жизни города и обычных людях, преподносятся с позиции фарса и идиотского юмора. Думаю,что никто кроме Вилле , этого юмора не понимает . Неряшливо одетый , с сальными волосами, опухшим лицом , «бомжеватого вида» финн Вилле появляется в кабинете директора завода по производству шампанского. В честь него и съёмочной группы организован фуршет с шампанским и закусками... В ресторане, где он собирается показать , как готовится рыба по традиционному финскому рецепту, все смотрят на него как на клоуна и почти насильно надевают на него кухонную спецодежду, видимо опасаясь, что если кто-то из официальных лиц увидит такое чудо на кухне , то ресторан будет закрыт за нарушение норм санитарии. То, что он приготовил , не рискнул попробывать никто : ни работники ресторана, ни его посетители ( людей можно понять...) .
То, что было показано во второй части , в принципе не удивляет. Об интеллектуальном и культурном уровне Вилле Хаапасало у цивилизованной публики уже сложилось определённое мнение. Единственное , что удивляет,что такого уровня программа демонстрируется на канале Теема ...?! И к тому же такой вот Вилле создаёт совершенно определённый образ финна в России ...

Paavo

Yhdyn täysin vaimoni mielipiteeseen ohjelmasta, tässä siitä vapaa suomennos: Meiltä jäi näkemättä ohjelmasarjan ensimmäinen osa mutta toisen osan katsoimme, joka oli kuvattu vanhassa venäläisessä Niznyj Novgorodin kaupungissa , joka on kuuluisa arkkitehtuuristaan
, vanhasta historiastaan ja perinteistään.Ohjelma
oli meille melkoinen järkytys, shokki! Järkytys sen takia, miten primitiivisellä tavalla voidaan kuvata upeaa noin upeaa kaupunkia!
Sarjan toisessa osassa saimme nähdä alkoholisteja kaduilla, kertomuksia miten miten venäläiset miehet käyvät ilotyttöjen kanssa saunassa jopa ihannoivaan tyyliin kaiken lisäksi!
Tilantetta hieman valaisee se tosiasia, että kun ilmeisesti ohjelman pääkäsikirjoittajana on ollut ”Venäjän kulttuurin suuri asiantuntija”
Ville Haapasalo, niin eipä ohjelmalta voi enempää edellyttääkään kuin halpa-arvoista ja suorastaan venäläistä kulttuuria halveksivaa suhtautumista ,joka näyttää olevan tällaisten Venäjän arkielämää kuvaavien ohjelmien yleinen tendenssi! Villekään ei tehnyt siinä poikkeusta!
Vielä varmemmaksi vakuudeksi ohjelmassa lisäksi saimme nähdä käytettyjä kondomeja saunan pihalla...
Kaiken kaikkiaan kuvatut kohtaukset joiden tarkoitus oli ilmeisesti kuvata tavallisten kaupunkilaisen arkielämää, saivat ohjelman
näyttämään täydelliseltä farssilta idioottimaisen huumorin varjolla. Vaikutti lisäksi siltä, että Villen lisäksi tällaista huumoria eivät muut kyllä näyttäneet ymmärtävän ollenkaan.
Koska tunnemme ennestään Ville Haapasalon luovaa tuotantoa ja lisäksi hänen persoonansa osaltaan selittää sen, millä tavalla hän haluaa kuvata suomalaisille katselijoille Venäjää, mies kun itse
on epäsiististi pukeutunut, rasvaisine tukkineen, turvonneine naamoineen , spurkun näköisenä yhtäkkiä ilmestyy ohjelman kuvaukseen samppanjatehtaan johtajan työhuoneeseen, johon oli hänen ja kuvausryhmän kunniaksi järjestetty tilaisuus samppanjatarjoiluineen ja alkupaloineen…ja ravintolassa, jossa Ville valmistautuu näyttämään itse kuinka valmistetaan kalaa perinteiseen, suomalaiseen tapaan, kaikki katsovat häntä kuin klovnia ja melkein väkinäisesti pukevat
hänen ylleen keittiötyöasun ilmeisesti peläten, että jos jokin viranomainen sattuu näkemään tuollaisen ihmeen keittiössä, ravintola saatetaan sulkea sanitääritilojen määräysten laiminlyöntien takia! Se mitä hän valmisti kukaan ei rohjennut sitä maistaa, ei ravintolan työntekijät eivätkä asiakkaat (ihmisiä voi kyllä ymmärtää…).
Mitä näytettiin ohjelmasarjan toisessa osassa, ei periaatteessa, hämmästytä. Ville Haapasalosta on jo muodostunut tietynlainen kuva
intellektuaalisella ja kulttuuritasolla. Ainoa mikä ihmetyttää, että miten tämän tasoista ohjelmaa esitetään Teema kanavalla…?!
Ja kuinka sallitaan se että tuollainen Ville pääsee luomaan täysin tietynlaista kuvaa suomalaisena Venäjällä...
Jos koko suomalaisten Venäjä-tietous asetetaan Villen varaan, ollaanpa todella heikoilla eväillä liikkeellä!

Paavo

Enpä malta olla kirjoittamatta jotain mitä vielä jälkeen päin juolahti mieleeni ajatuksia ohjelmasta.
Ihan ensiksi: ohjelman aihe on suomalaisille niin kiinnostava niin kiinnostava, että! jopa siinä määrin, että väkisinkin tuli mieleen,
että halutaanko tietoisesti ja tarkoituksella suomalaisille antaa
Venäjästä nimenomaan vain sellaista informaatiota jota ohjelman tuottajat arvelevat suomalaisten haluavan katsella! Siis tavalliseen kansaan varmasti menee kuin häkä kun venäläisistä ja Venäjästä näytetetään suoraan sanottuna pelkkää paskaa(kts. ohjelman 2, jaksossa olevia otoksia). En ole tosin nähnyt kuin ohjelman toisen jakson joten tässä kommentoin vain sitä.
Olen katsellut Travel Channelilta usein matkaohjelmia ja kertaakaan
en ole huomannut siellä sellaista, että haluttaisiin korostaa maan
huonoja puolia, esim. Intiasta voisi tehdä vaikka minkälaisia ohjelmia mutta k.o. kanavan ohjelmat ovat korkeatasoisia eikä ole ihme, että ne ovat kansainvälisessä levityksessä.
Teema kanavahan voisi yrittää myydä tämän ohjelmasarjan jaksot jollekin venäläiselle tv-kanavalle. Epäilenpä tosin, että sensuuri ei Venäjällä niitä hyväksyisi, eikä ihmekään. Kukapa Suomessa hyväksyisi jos ajatellaan toisin päin, että venäläinen tv-ryhmä jonka johtohahmona olisi Villen kaltainen epäsosiaalisen näköinen tyyppi ja tekisi ohjelmasarjan Suomesta (esim. "Suomen halki 7 päivässä"), jossa
näytettäisiin eri kaupungeista kaikenlaisia epäkurantteja asioita välittämättä lainkaan niistä positiivisista piirteistä, mitä suomalaiset haluavat meistä näytettävän...tunnetusti arka paikka meille.
Mitenkähän kävisi Villen suosiolle Venäjällä jos tämä hänen maestroima sarjansa näytettäisiin vaikka ORT- tai NTV-kanavilla. Luulenpa, että romahtaisi pahemman kerran.

Šostakovitš

ÄH - tuskin tällä ohjelmalla yritetään mitään sen kummempaa kuvaa Venäjän loistavasta kulttuurista antaa. Sarja on tällaista madventures tyylistä huumorimatkailua nuorisolle. Minä ainakin pidin helvetisti ekoista jaksoista. Villekin aivan mainio "roolissaan".

Troikka

Joopa joo..Paavo ja vaimo nyt pipoa löysemmälle!Ohjelman tarkoitus ei tosiaan ole loukata..Paavo ei ilmeisesti ole huumorimiehiä!Tavan Venäläisiä ei voi olla arvostamatta mukavia ihmisiä ja hieno kulttuuri!Ville on paras juontaja tuohon ohjelmaan,hauska ja mukaansa tempaava!Kiiti ohjelman tekijöille "matkaoppaat" sarjan kanssa olette parhaat..just tuollaista tarvitaan eikä mitään siloittelua vain tavan elämää tavan ihmisistä!Iselläni on venäläinen ystävä(olen nainen)ja voin sano kultturimme sopivat yhteen slaavilaisuudn takia!

Anonyymi

Paavo kirjoitti:
Enpä malta olla kirjoittamatta jotain mitä vielä jälkeen päin juolahti mieleeni ajatuksia ohjelmasta.
Ihan ensiksi: ohjelman aihe on suomalaisille niin kiinnostava niin kiinnostava, että! jopa siinä määrin, että väkisinkin tuli mieleen,
että halutaanko tietoisesti ja tarkoituksella suomalaisille antaa
Venäjästä nimenomaan vain sellaista informaatiota jota ohjelman tuottajat arvelevat suomalaisten haluavan katsella! Siis tavalliseen kansaan varmasti menee kuin häkä kun venäläisistä ja Venäjästä näytetetään suoraan sanottuna pelkkää paskaa(kts. ohjelman 2, jaksossa olevia otoksia). En ole tosin nähnyt kuin ohjelman toisen jakson joten tässä kommentoin vain sitä.
Olen katsellut Travel Channelilta usein matkaohjelmia ja kertaakaan
en ole huomannut siellä sellaista, että haluttaisiin korostaa maan
huonoja puolia, esim. Intiasta voisi tehdä vaikka minkälaisia ohjelmia mutta k.o. kanavan ohjelmat ovat korkeatasoisia eikä ole ihme, että ne ovat kansainvälisessä levityksessä.
Teema kanavahan voisi yrittää myydä tämän ohjelmasarjan jaksot jollekin venäläiselle tv-kanavalle. Epäilenpä tosin, että sensuuri ei Venäjällä niitä hyväksyisi, eikä ihmekään. Kukapa Suomessa hyväksyisi jos ajatellaan toisin päin, että venäläinen tv-ryhmä jonka johtohahmona olisi Villen kaltainen epäsosiaalisen näköinen tyyppi ja tekisi ohjelmasarjan Suomesta (esim. "Suomen halki 7 päivässä"), jossa
näytettäisiin eri kaupungeista kaikenlaisia epäkurantteja asioita välittämättä lainkaan niistä positiivisista piirteistä, mitä suomalaiset haluavat meistä näytettävän...tunnetusti arka paikka meille.
Mitenkähän kävisi Villen suosiolle Venäjällä jos tämä hänen maestroima sarjansa näytettäisiin vaikka ORT- tai NTV-kanavilla. Luulenpa, että romahtaisi pahemman kerran.
Ajattelisitko ohjelmasta noin jos ei olisi Venäläistä vaimoa vai onko tuo aivan oma mielipide?Olistko kirjoittanut tälle palstalle ilman vaimon tukea..kysyn vain mielenkiinnosta,en loukaten jaa toivon että teitäkään ei ohjelma loukkaa!

Paavo

Anonyymi kirjoitti:

Tunnen varsin hyvin omasta kokemuksesta Venäjää ja venäläistä kulttuuria jo ennenkuin tapasin venäläistä syntyperää olevan vaimoni.
Asuin ja työskentelin Venäjällä kaikkiaan noin 17 vuotta. Osaan myös
kieltä varsin hyvin. Vaimoni on asunut Suomessa 20 vuotta ja hän on mieleltään enemmän suomalainen kuin minä:))
Itse kirjoitan ja ilmaisen mielipiteitä "omasta päästä",eihän tosin siinäkään mitään väärää ole jos sattuu olemaan samaa mieltä vaimonsa kanssa.
Ohjelmasarjan kolmas osa, jonka katselimme eilen, oli jo huomattavasti parempi kuin toinen, ensimmäinen jäi meiltä näkemättä.
Olisi mukava jos Teema tai Areena säilyttäisi vanhemmat jaksot hieman pitempään, ainakin niin pitkään kun sarjaa vielä esitetään.

Hyvä näin ja kiitos fiksusta vastauksesta, ei mitään pahaa jos ajattelee kuin vaimo??..kysäisin vain mielenkiinnosta itselläni on venäläinen miesystävä hän ei kokenut asiaa samoin kun te,mutta ihmiset ovat erilaisia toisen vitsi on toiselle loukkaus...eilinen jakso oli mielestämme namupala. hyvät syksyn jatkot!

Villen Siperia.

Hauska ohjelma matkasta Siperian halki. Ville on mainio, juuri sellaisen rentun oloinen, miltä monet suomalaiset miesturistit yleensäkin näyttävät. Loistava kertoja ja tilannekomiikan taitaja. Ei ihme, että hän on suosittu näyttelijä Venäjällä. Matkan varrella Villen tapaamat ihmiset ovat positiivisella tavalla mielenkiintoisia ja huumorintajuisia. Sarjan perusteella olen saanut Siperiasta sen vaikutelman, ettei se suinkaan ole takapajula, vaan vaurasta aluetta jossa asuu tyytyväisiä ja hyvin voivia ihmisiä. Hyvä Ville ja Siperia!

Uusikaa pian!

Hieno ohjelmasarja, toivottavasti uusitte pian, oman tyhmyyteni vuoksi ehdin vasta viimeisissä jaksoissa mukaan. Paavo ja vaimo, itse pidän Venäjästä ja olen siellä paljon reissannut. Tykkään tästä sarjasta, sillä tässä tulee jotenkin pehmeä ja inhimillinen tuntuma naapurimaasta: houkuttaa lähtemään itsekin matkaan. En usko että kukaan ajattelee, että tässä sarjassa kerrotaan isosta maasta koko totuus. Monille suomalaisille on jo tuttua, että Venäjällä on hienoa arkkitehtuuria ja paljon korkeakulttuuria, mutta tällainen maanläheisempi reissu vetoaa ainakin minuun kovasti.

VELI SUOMALAINEN

Jopas on jotenki vihaista kommenttia. okei en itse ole edes nähnyt herra haapasalon venäläisiä leffoja mutta sen tiedän että hän on todellakin superjulkkis siellä. mitä miehen käytökseen sarjassa tulee niin jotenkin sen ymmärrän, jos 15v sitten on noussut suomalaisena (eli venäläisittäin porona) tuntemattomana parikybäsenä megaluokan julkkikseksi ja vielä kasvattanut matkalla suosiotaan eikä siltikään suomessa noteerata juuri ollenkaan, on sarjan juontaminen suomalaisille mutkikas juttu. me kun olemme kansana kateellisia...
Itse sarja oli hyvä, ellei jopa kiitettävä. mielestäni Haapasalo oli paras mahdollinen juontaja hommaan. En ihmettele et elämä metsässä houkuttaa....

Todella hienoa. kiitos teema

Tõnu

VELI SUOMALAINEN kirjoitti:
....
Todella hienoa. kiitos teema

Olisiko mitenkään mahdollista nähda ohjelma DVD-lla tai uusintana Yle teemalla?

Anonyymi

Onko mahdollista saada toista kautta tästä? :D Joku erilainen reitti seuraavalla kerralla? Oisko mitä jos tutustuisitte Karjalan alueeseen, Viipuriin, Pietariin jne jne ... Myös Sochi ja Kaliningrad ois mielenkiintosia paikkoja.

Arabian kanta-asukas

Vai Herkku on kapakka, jossa on pummeja. Ottaisit Jyrkin juontaja Vera asioista selvää, ennenkuin kirjoittelet.

Add comment

Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.