YLE Teema

 

You can't request more than 20 challenges without solving them. Your previous challenges were flushed.

Julkaistu perjantaina 27.01.2012 1 174

Pelinrakentajat

Kirjoittanut: Markku Mastomäki

Tuottajan duunissa tulee vastaan monenlaisia työtehtäviä. Joihinkin suhtautuu intohimoisesti ja jotkut otetaan enemmän, no, työnä. Pelinrakentajat on ehdottomasti siitä mukavammasta päästä. Kiinnostava ja yllättäväkin tarina siitä miten kokonainen teollisuudenala syntyy käytännössä tyhjästä ja vakiinnuttaa kasvukipujen jälkeen paikkansa. Ja mikä parasta, tätä tarinaa ei vielä ollut kukaan televisiossa kertonut!

Max Paynen ja Angry Birdsin menestystarinat ovat tuttuja lähes kaikille, mutta harva tietää millaisia taitoja ja ominaisuuksia menestys vaatii. Alan pioneerit kävivät kovan koulun opetellessaan pelin tekemisen lisäksi suhdetoimintaa, markkinointia ja rahoitusta. Esimerkiksi vuosituhannen vaihteessa Max Paynella läpimurron tehnyt Remedy kaiveli vielä 90-luvun puolivälissä pelipakettien kansista osoitteita, minne lähettää pelinsä demoja korpuilla. Aika rock, eikö?

Mehukkaita tarinoita riittää, minkä takia dokkarin tekemisessä kaikkein suurimmaksi työksi osoittautui aiheen rajaaminen. Päätimme keskittyä yleisen tarinoinnin sijaan yksityisiin kokemuksiin, koska halusimme tehdä tarinasta ymmärrettävän muillekin kuin pelialan sisäpiiriläisille. Käytännössä se tarkoitti pelialan henkilöiden sekä tunnepuolen korostamista faktojen ja nippelitietojen kustannuksella. Teimme parhaamme välttääksemme teknistä sanastoa, ja numeroitakin käytettiin säästellen. Tällä tavalla saisimme tarinan leivottua kenen tahansa ymmärrettävään muotoon.

Dokumentti puristettin kasaan suhteellisen lyhyessä ajassa. Käytännössä kaikki kuvaukset tehtiin parin kuukauden aikana ja editoitiin heti perään valmiiksi. Tällä aikajänteellä ei tehdä monipolvista seurantadokumenttia, vaan tavoitteena oli kertoa tarina rehellisesti ja konstailematta.

Jotain pelialan kiihkeästä luonteesta kertoo se, että lyhyestä tuotantoaikataulusta huolimatta parille dokumentin henkilöille ehti tapahtua merkittäviä käänteitä. Tätä kautta dokumenttiin jäi terve muistutus siitä, että menestystarinoiden kääntöpuolelta löytyy aina myös traagisempia tarinoita.

Pelinrakentajat on dokumentti luovan työn luonteesta. Se kertoo uudenlaisesta teollisuudenalasta, jonka vanhimmatkin “patruunat” ovat iältään vasta nelikymppisiä. Monilla muilla aloilla he keräisivät vielä kannuksia, mutta pelialalla he ovat pätevöityneet alan mestareiksi luotsatessaan firmojaan läpi vaikeiden aikojen.

Vuonna 2012 Suomen pelialalla pyyhkii paremmin kuin koskaan. Tähän pisteeseen ei olisi päästy ilman käsittämätöntä ennakkoluulottomuutta, tinkimättömyyttä ja kehtaisiko sanoa: sisua. Pelinrakentajat on tarina pelien tekemisestä, mutta yhtä paljon riskinotosta ja intohimosta. Siksi rohkenen suositella sitä muillekin kuin peleistä kiinnostuneille.

Markku Mastomäki on Pelinrakentajat-dokumentin tuottaja

Teemalauantai: Peli-Suomi 4.2. klo 21. Pelinrakentajien lisäksi nähdään dokumentti Riot On! ja kertomus Commodore 64:n tulosta Suomeen.

Suosittele174 Suosittelee

Kommentit

Elävä arkisto yle.fi/elavaarkisto

Elävässä arkistossa on jo katsottavissa pari ennakkopalaa Pelinrakentajat-dokumentista: http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/pelintekeminen_-_unelmaduunista_va...

Lisäksi herkkupaketti peliteollisuudesta, suomalaisista hittituotteista, nostalgisesta Commodore 64.stä, Nokian N-Gagesta yms.:
http://yle.fi/elavaarkisto/poiminnat/lista-pelia_pelia_pelinrakentajia_k...