YLE Teema

 

Jerusalem 24 tuntia

Julkaistu perjantaina 19.04.2013

Poikkeuksellinen tuotanto toteutui boikottiuhkauksista huolimatta.

Yle on mukana mittavassa kansainvälisessä yhteistuotannossa, joka kuvattiin Jerusalemissa torstaina ja perjantaina. Jerusalem 24 tuntia –tuotanto nosti myös esiin kaupungin räjähdysherkkyyden. Palestiinalaisten varauksellisuus projektia kohtaan siirsi kuvaukset viime syksystä tähän huhtikuuhun ja aiheutti jännitystä kuvauspäivään asti. Lopputuloksena on kuitenkin monipuolinen ja mittava materiaali, josta työstetään 24 tunnin kokonaisuus.

Yhteensä 70 kuvausryhmää seurasi 24 tunnin ajan eri puolilla Jerusalemia ja sen esikaupungeissa kymmenien jerusalemilaisten, palestiinalaisten, israelilaisten ja kaupungissa asuvien ja vierailevien eurooppalaisten elämää. Pitkä dokumentti näyttää jerusalemilaisten arjen, iloineen ja ongelmineen.

Tuotannosta vastaavat saksalainen tuotantoyhtiö Zero One 24 ja ranskalainen Alegria. Päärahoittajia ovat saksalais-ranskalainen kulttuurikanava Arte ja saksalainen yleisradioyhtiö Bayerischer Rundfunk. Pääohjaaja on Volker Heise, joka vastasi myös vuonna 2009 Yle TEEMAlla esitetystä, poikkeuksellisella laajuudellaan ja pituudellaan tv-historiaa tehneestä Berliini 24 tuntia –dokumentista.

Ohjaaja Volker Heise: ”Berliinin jälkeen Jerusalem oli minulle ainoa vaihtoehto toteuttaa 24 tuntia jatkuva dokumentaarinen tarina. Berliiniin verrattuna Jerusalem on kuitenkin hyvin erilainen, ikivanha kaupunki, jonka historia ulottuu syvälle menneisyyteen ja jossa menneisyys vaikuttaa tänäkin päivänä..”

Jerusalem on miljoonien juutalaisten, muslimien ja kristittyjen pyhä kaupunki ja samalla poliittinen kiistakapula. Israelilaisten ja palestiinalaisten ristiriita maasta ja maaperästä ja Jerusalemin asemasta vaikeutti tuotantoa vielä kuvauspäivänäkin.

Kuvauksia seuraamassa ollut Yle TEEMAn ohjelmapäällikkö Airi Vilhunen: ” Kaikilla osapuolilla on oma Jerusaleminsa. Palestiinalaisille se on miehitetty alue, ja he olivat loppuun asti varuillaan siitä, millaisen kuvan Jerusalemista tuotanto antaa. Kokonaisuudesta vastaava tuottaja Thomas Kufus ja projektissa merkittävässä roolissa loppuun olevat palestiinalaiset korostivat sitä, että Jerusalem 24 tuntia tulee näyttämään rehellisesti myös sen arjen, jossa palestiinalaiset elävät. Onneksi tämä ainutlaatuinen kokonaisuus pystyttiin toteuttamaan, sillä nyt luvassa on moniääninen ja kiinnostava vuorokausi myös katsojille.”

Jerusalemin 24 tuntia tullaan esittämään Yle TEEMAlla pääsiäisenä 2014.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook