YLE Teema

 

Teemalauantai

31.5. Teemalauantai: Huonon maun juhlat

Julkaistu perjantaina 14.09.2012 12 kommenttia 110 suositusta

In gorgeous astravision and shocking sexicolor!

lauantai 31.5. klo 21.00-23.30

Teemaillan aiheena on eroottisten elokuvien tekijä, antikommunisti ja kulttihahmo A. C. Stephen. Hän oli maailman huonoimmaksi elokuvaohjaajaksi väitetyn Ed Woodin kaveri, bulgarialainen pakolainen, harras uskovainen perheenisä ja pehmopornon tekijä – kaiken kaikkiaan kiehtova kappale Hollywoodin syrjäkujien kulttuurihistoriaa.

Bulgariassa syntynyt Stephen C. Apostolof pakeni länteen vuonna 1957 ja päätyi Hollywoodiin tekemään roskaelokuvia, joita myös b-elokuvan klassikoiksi kutsutaan. Jordan Todorovin ohjaama dokumentti Isä teki roskaelokuvia (Dad Made Dirty Movies) kertoo Stephenin tarinan tämän lasten sekä vanhojen työtovereiden suulla. Samalla syntyy kuva 1960-70-lukujen Amerikasta ja muuttuvista moraalisäännöistä. Stephen itse on dokumentissa mukana äänenä haudan takaa.

Dokumentin jälkeen nähdään Stephenin vuonna 1965 ohjaama Orgy of the Dead eli Orgiat hautausmaalla – roskaelokuvan klassikko vailla vertaa. Komeissa väreissä kuvattua omituista pehmoporno-kauhuelokuvaa mainostettiin paljailla rinnoilla ja tekstillä "in gorgeous astravision and shocking sexicolor"!

Tarinaa elokuvassa on sen verran, että nuoripari joutuu auto-onnettomuuteen ja päätyy vangittuna sumuiselle hautausmaalle seuraamaan orgioita, joissa kuolleet tanssivat ja strippaavat Yön valtiaalle (jota esittää Ed Woodin elokuvista tuttu Criswell). Mukana on niin yläosattomia nymfomaaneja ja goottikaunottaria kuin ihmissusia ja muumioita.

Orgy of the Dead on nykyisin kiihkeän ja viiston fanituksen kohde, mutta sen tekijä on jäänyt Ed Woodin varjoon. Legendaarisen Plan 9 from Outer Space -elokuvan ohjannut Wood nimittäin osallistui myös tämän kummajaisen tekoon – ja sai potkut. Nyt on aika palauttaa A.C. Stephenin maine roskan ja huonon maun kuninkaana.

Teemalauantai on toiveuusinta lokakuulta 2012.

(Esittelyn kirjoitti Kati Sinisalo, 2012.)

Lisätietoa ohjelmasta

Isä teki roskaelokuvia (Dad Made Dirty Movies), Bulgaria 2011. Dokumentti, ohjaus Jordan Todorov. (7)

Orgiat hautausmaalla (Orgy of the Dead), USA 1965. Ohjaus A.C. Stephen. Pääosissa Criswell, Fawn Silver, Pat Barrington. (7)

Suosittele110 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

7.6. Teemalauantai: Salaliiton salat

Ilta on omistettu yhdelle elokuvalle, salaliittotrillerille Korppikotkan kolme päivää (1975), ja paranoidille aikakaudelle, jossa tämä moderni klassikko syntyi. Pääosissa ovat Robert Redford ja Faye Dunaway. Sydney Pollackin elokuvan jälkeen nähdään sitä käsittelevä dokumentti.

14.6. Teemalauantai: Kubrickin Kellopeli

Stanley Kubrickin Kellopeliappelsiini on elokuvahistorian kiistellyimpiä elokuvia, vaarallinen mestariteos väkivallasta ja tahdonvapaudesta. Elokuvan jälkeen esitetään dokumentti Kellopelin moneen suuntaan aukeavista merkityksistä.

Kommentit

Mörkö

Mahtavaa roskaa luvassa! Halloweenia odotellessa...

Anonyymi

HOHOO! tätä kelpaakin odotella, tosin leffa oli minulle ihan umpiouto ennenkuin äsken perehdyin asiaan, taustalta näköjään löytyy itse Roskan Ylimestari eli Ed Wood.Pitänee vilasta josko Tubesta löytyy pätkiä.
Joku Ed-sedän omistakin leffoista olisi ollut kiva vaihtoehto, vai miten olisi ollut kokonaisuus jossa ensin nähtäisiin Johnny Deppin tähdittämä Tim Burtonin loistoleffa Ed Wood(oletko nähnyt?) ja sitten joku miehen omista leffoista, sopisi hyvin Teemalauantaiksi.

OMA

Liekö näistä uusintaa luvassa? Ei oikein lauantai-iltana klo 21-> ole todennäköistä istua kotona TV:n äärellä..

Yle Teema

Hei OMA,
uusintaa ei ole nyt tiedossa, mutta molemmat ohjelmat näkee teemaillan jälkeen Areenassa.

OMA

Yle Teema kirjoitti:
Hei OMA,
uusintaa ei ole nyt tiedossa, mutta molemmat ohjelmat näkee teemaillan jälkeen Areenassa.

Kiitos vastauksesta, katselen sieltä! :)

Eläkeläinen

Olen todella pettynyt siihen, että suurin osa Ylen TV-ohjelmista on jo muutenkin täyttä hömppää ja roskaa, ja nyt vielä tuli se pakkomaksukin, jotta moinen peli voi kukoistaa jo muutenkin kurjistuvassa armaassa kotimaassamme! En hyväksy pakkomaksua, maksakoon ne, joktka haluavat sitä katsoa!

mettäläinen

On se hienoa, että meillä on täällä ihmisiä, jotka katsovat voivansa nyppiä rusinoita pullasta. Siis tää Teeman roska ei ole ainoata mitä YLE tarjoaa. HALOO. Miten on sitten radio ykkösen iltahartaus? MIten on maailmanpolitiikan arkipäivää radio suomen puolella. entä metsäradio. Tai sitten esim. tv uutiset 20.30. tutkitusti luotetuin uutislähde tässä maassa. tuon eläkeläisen mukaan kaikki siis pelkkää roskaa ja hömppää. Jos minä ajattelisin noin niin tod. näk. muuttaisin pois maasta.

Anonyymi

Kai sitä nyt yhden hulvattoman roskaillan kestää 52 viikon aikana! Ainakin luvassa lienee ns. rehellistä roskaa.

AnonyymiAndrogyyni

Ikäraja 7 :):):)

Kuavilainen

Törkeen hyvvee, jos vuan vaemo antaa kahtoo.

Anonyymi

Eläkeläinen kirjoitti:
Olen todella pettynyt siihen, että suurin osa Ylen TV-ohjelmista on jo muutenkin täyttä hömppää ja roskaa, ja nyt vielä tuli se pakkomaksukin, jotta moinen peli voi kukoistaa jo muutenkin kurjistuvassa armaassa kotimaassamme! En hyväksy pakkomaksua, maksakoon ne, joktka haluavat sitä katsoa!

On yhteiskunnan kannalta pelkästään hyvä, että ohjelmisto on huonoa.
Uutisten mukaan suomalainen katsoo tv:tä keskimäärin 3 tuntia päivässä. 3 tuntia!
Se on käytännössä se aktiivinen valveillaoloaika, puolet unen ja työn jälkeen jäävästä ajasta. Mieletöntä!

Jos ihmiset lakkaisivat tuhlaamasta aikaansa siihen, että katsovat mitä muut tekevät, ja tekisivät itse jotakin, niin olisimme paljon onnellisiempia. Väitän minä.

Anonyymi

Eläkeläinen kirjoitti:
Olen todella pettynyt siihen, että suurin osa Ylen TV-ohjelmista on jo muutenkin täyttä hömppää ja roskaa, ja nyt vielä tuli se pakkomaksukin, jotta moinen peli voi kukoistaa jo muutenkin kurjistuvassa armaassa kotimaassamme! En hyväksy pakkomaksua, maksakoon ne, joktka haluavat sitä katsoa!

Löysit tiesi kuitenkin näille sivuille?

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook