YLE Teema

 

Keskiviikon Kino

4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää (16)

Julkaistu tiistaina 11.01.2011 3 kommenttia 246 suositusta

keskiviikko 28.3. klo 21.45

Romanialaisen Cristian Mungiun käsikirjoittama ja ohjaama  4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää on viime vuosien tärkeimpiä elokuvia. Se voitti Cannesin elokuvajuhlien pääpalkinnon vuonna 2007. Samana vuonna Euroopan elokuva-akatemia valitsi sen vuoden parhaaksi eurooppalaiseksi elokuvaksi. Se merkitsi uuden romanialaisen elokuvan läpimurtoa maailmalla, mutta se loi myös uskoa todellisia tarinoita todellisista ihmisistä kertovan elokuvan tulevaisuuteen ylipäätään.

Mungiun elokuva kertoo kahden nuoren naisen yhdestä päivästä Ceauşescun ankean diktatuurin loppuvaiheessa 1980-luvun lopulla. Romaniassa oli säädetty 1960-luvun lopussa tiukka aborttilaki, minkä seurauksena noin puoli miljoonaa romanialaista naista kuoli laittomiin abortteihin seuraavien vuosikymmenten aikana.

Tarinan päähenkilöt ovat nuoria opiskelijoita, Otilia (Anamaria Marinca) ja Gabita (Laura Vasiliu). Gabita on tullut raskaaksi, ja yhdessä nuoret naiset yrittävät hankkia hänelle laittoman abortin. He löytävät lääkärin, ostavat tarpeelliset välineet ja varaavat hotellihuoneen toimitusta varten. Otilia lainaa rahaa poikaystävältään. Mikään ei kuitenkaan ole yksinkertaista yhteiskunnassa, joka on sisältä mätä ja romahtamassa.

Elokuvassa ei ole mitään turhaa: tiukka kerronta ja todellisen draaman tuntu luovat siihen suuren jännitteen.

Lisätietoa ohjelmasta

4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää (4 luni, 3 saptamâni si 2 zile), Romania 2007.

Ohjaus: Christian Mungiu.

Näyttelijät: Anamaria Marinca, Laura Vasiliu.

Suosittele246 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Anonyymi

Nykypäivän elokuvaajat voisivat ottaa oppia tästä elokuvasta, jonka kuvaus on toteutettu yhdellä kuvalla per kohtaus. Jännite on vaikuttava

Hannele

Kerrassaan loistava elokuva, koukutti totaalisesti ruudun ääreen loppuminuuteille saakka. Voi kun tällaista esitettäisiin enemmän,
siis elokuvia, joiden sisältö perustuu muuhun kuin valmiiksi naurettuun hömppään tai väkivaltaiseen agenttiviihteeseen. Toivottavasti uusitaan joskus!

Anonyymi

Miksi romanialaisetki on nerokkaampia elokuvien suhteen kuin suomalaiset?


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook