YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!
Kulttuuridokumentti

Boheemi elää - Matti Pellonpää

Julkaistu sunnuntaina 22.05.2011 0 kommenttia 210 suositusta

"Eläköön minä, anarkia ja alkoholi sekä rikkinäiset mutta syvät ihmissuhteet."

sunnuntai 12.8. klo 21.00

Janne Kuusen ohjaama pitkä dokumenttielokuva Boheemi elää - Matti Pellonpää kertoo Aki Kaurismäen suomalaisen tähtinäyttelijän, nuorena menehtyneen Matti Pellonpään (1951-1995) elämästä, henkilöstä ja työstä. Pellonpäätä muistelevat kaipaava pilke silmäkulmassa muun muassa Aki ja Mika Kaurismäki, Kari Väänänen, André Wilms, Jukka-Pekka Palo, Pirkko Hämäläinen, Matti Ijäs ja Vesa Vierikko.

Boheemi elää hahmottaa sitä ympäristöä ja maaperää, jossa Pellonpään lahjakkuus on virinnyt. Mukana on runsaasti arkistomateriaalia niin Pellonpään tunnetuimmista elokuvista kuin harvinaisia näytteitä nuoruuden elokuvakokeiluista. Tunnelmaa tukee elokuvaan sävelletty kaihoisankaunis musiikki, jonka on säveltänyt Pellonpään Peltsix-yhtyeen muusikko Pale Saarinen.

Impressionistisen haastatteludokumentin ohjannut Janne Kuusi on Pellonpään pitkäaikainen toveri ja kollega, ja Kuusi toimii dokumentissa myös johdattelijana näyttelijän maailmaan.

 

Teemalle tehty dokumentti sai tv-ensi-iltansa 26.3.2011 Matti Pellonpäälle omistetussa Teemalauantaissa. Se esitettiin DocPoint-festivaalilla Helsingissä tammikuussa 2011, maaliskuussa se oli mukana Tampereen elokuvajuhlien kotimaisessa kilpailussa, ja kesäkuussa 2011 se esitettiin New Yorkin Modernin taiteen museossa osana DocPoint NYC -tapahtumaa.

Syyskuussa 2011 Boheemi elää voitti Prix Italia -palkinnon musiikki- ja taidedokumenttien sarjassa. Maaliskuussa 2012 se sai vuoden 2011 parhaan kulttuuriohjelman Koura-palkinnon.

Lisätietoa ohjelmasta

Boheemi elää - Matti Pellonpää. Dokumenttielokuva, ohjaus Janne Kuusi. Tuotanto YLE Kulttuuri 2011. 

Suosittele210 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Kesäkino

Teeman lauantai-iltojen Kesäkinossa ja Radio Suomen sarjassa Onnen maalta Erottajalle tehdään kesäisten suomalaisten elokuvien kanssa matka heinälatojen viattomista maisemista uudenaikaiseen kaupunkielämään.

Fedja - Theodor - Tulio

Pienessä latvialaiskylässä on muistomerkki sen asukkaille täysin tuntemattomalle ihmiselle – Teuvo Tuliolle, suomalaisen elokuvan legendalle. Latvialaisdokumentti selvittää sata vuotta sitten tuossa kylässä syntyneen ohjaajan salaisuutta.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook