YLE Teema

 

Populaarimusiikki

Britit tulevat

Julkaistu keskiviikkona 30.05.2012 3 kommenttia 202 suositusta

perjantai 22.3. klo 23.25

Neliosaisessa sarjassa esiintyvät 1960-luvun Britannian musiikilliset maailmanvalloittajat Gerry & The Pacemakers, Herman's Hermits, Dusty Springfield ja Small Faces.

Osa 1: Gerry & The Pacemakers (British Invasion 1/4: It's Gonna Be Alright, 1963-1965)

Yksinkertainen melodia, yksinkertaiset sanat. Siinä jättimenestysresepti Beatlesin aikalaisille Liverpoolista. Heitäkin Brian Epstein manageroi ja George Martin tuotti. Yhtyeen keulakuva ja säveltäjä Gerry Marsden muistelee legendaarisella Cavern-klubilla mm. vauhdinottoa Saksasta Beatlesin tapaan. Yhtyeen kolme ensimmäistä singleä "How Do You Do It"," I Like It" ja 1940-luvun musikaalisävelmä, sittemmin jalkapallo-oodiksi noussut "You’ll Never Walk Alone" nousivat kaikki brittilistan ykkösiksi vuonna 1963. Bändi muistetaan hyvin myös "Ferry Cross the Mersey" -hitistä ja samannimisestä elokuvasta vuodelta 1965.

Osa 2: Herman’s Hermits (British Invasion 2/4: Listen People, 1964-1969)

Viisi puhtoista naapurinpoikaa Manchesterista muodostivat 1960-luvulla yhtyeen, joka jäi kaupallisessa menestyksessä vain hieman Beatlesin ja Rolling Stonesin jälkeen. Tätä todistavat parikymmentä Top 40 -hittiä Britanniassa ja Yhdysvalloissa, kuten "I'm into Something Good","Mrs. Brown, You've Got a Lovely Daughter", "I'm Henry VIII, I Am", "No Milk Today" ja "There's a Kind of Hush". Yhtyeen selkäranka ja tähti oli vokalisti Peter Noone, joka kumppaniensa (Keith Hopwood, Karl Green ja Barry Whitwam) kanssa muistelee Monkees-yhtyeeseen rinnastetun bändinsä taivalta. Viides jäsen, kitaristi Derek Leckenby kuoli vuonna 1994.

Osa 3: Dusty Springfield (British Invasion 3/4: Once Upon a Lifetime, 1964-1969)

Upea valkoinen soul-laulajatar Dusty Springfield (1939-1999) muistetaan mm. kappaleista " I Only Want to Be with You", "You Don't Have to Say You Love Me", "I Just Don't Know What to Do with Myself", "The Look of Love", "I Close My Eyes and Count to Ten" ja "Son of a Preacher Man". Häntä muistelevat mm. säveltäjä Burt Bacharach sekä taustalaulajat Madeline ja Simon Bell. Mukana on runsaasti arkistohaastatteluja sekä tietysti musiikkiesityksiä. Vuonna 1970 tähti kertoi avoimesti biseksuaalisuudestaan. Hän teki onnistuneen comebackin Pet Shop Boysin myötä 1980-luvulla. Dusty Springfield menehtyi rintasyöpään vuonna 1999.

Osa 4: Small Faces (British Invasion 4/4: All or Nothing, 1965-1968)

"Lazy Sunday", "Itchycoo Park", "All or Nothing", "Whatcha Gonna Do About It", "Tin Soldier".... Vuonna 1965 perustettu lontoolaisyhtye kukoisti vain vähän aikaa, mutta sitäkin hienommin. Sen kärkihahmot olivat vokalisti Steve Marriott (1947-1991) ja basisti Ronnie Lane (1946-1997). Mod-liikkeen mukana elänyt yhtye keksi nimensä pienikokoisuudestaan: kaikki nauroivat nähdessään toisensa ensi kertaa yhdessä. Yhtyeen elossa olevat jäsenet Ian McLagan, Kenney Jones ja Jimmy Winston kertovat, kuinka manageri Don Arden riisti heitä ja kuinka tehtiin yhtyeen oma "Kersantti Pippuri", psykedeliaklassikoksi noussut "Ogdens’ Nut Gone Flake". Myöhemmin Humble Pien perustanut Steve Marriot kuoli 44-vuotiaana tulipalossa. Ronnie Lane menehtyi MS-tautiin, jota hän sairasti 20 vuotta. Molemmat ovat mukana ohjelmassa arkistohaastattelujen kautta.

 

Voit kuunnella sarjan artisteja Britit tulevat -soittolistalta Spotifyn kautta.

Lisätietoa ohjelmasta

Britit tulevat 1-4 (British Invasion). Tuotanto: Reelin’ In the Years Productions, USA 2010.

Suosittele202 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Britannian bluesvallankumous

Dokumentti alkuräjähdyksestä, joka synnytti brittiläisen rock’n’rollin ja sai Amerikan löytämään uudelleen oman musiikkiperintönsä. Svengaavan Lontoon syntyä muistelevat muun muassa Eric Burdon (Animals), Chris Dreja (Yardbirds) ja Peter Noone (Herman’s Hermits).

The Rolling Stones: Crossfire Hurricane

Rolling Stonesin 50-vuotisjuhlan kunniaksi valmistunut dokumenttielokuva kertoo nuorten  blues-muusikkojen noususta Beatlesin vastavoimaksi, vaarallisiksi rock-idoleiksi, superrikkaiksi veropakolaisiksi ja lopulta rockin pitkäikäisyyden symboleiksi. Kertojina yhtyeen jäsenet itse.

Kommentit

Atro Niiniluoto

Dusty Sringfieldin osion katsoin yhtenä päivänä ottaessani jalkakylpyjä. Hän on muistoissa, vaikkei päässyt näkemään 2000-lukua.

Anonyymi

You'll never walk alone ei ole 20-luvun musikaalista. Sorry.

Yle Teema

Anonyymi kirjoitti:
You'll never walk alone ei ole 20-luvun musikaalista. Sorry.

Totta, kiitos tarkkaavaisuudesta. Korjattu!


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook