YLE Teema

 

Caravaggio, mestarin myrskyisä elämä

Julkaistu torstaina 15.10.2009 1 kommenttia 241 suositusta

Caravaggio, mestarin myrskyinen elämä

Mielipuoli ja uskomaton taiteilija.

keskiviikkona 18.11. klo 19.00

1600-luvun taiteilijasuuruus Michelangelo Merisi syntyi Caravaggion kaupungissa. Caravaggion vuodet loivat perustan hänen tärkeimmille tukijoilleen sekä perikadolleen. Siellä hän oppi tuntemaan ja rakastamaan Constanza Colonnaa, joka äidin kuoltua oli hänen tärkein tukipilarinsa. Hän oppi myös miekkailun taidon, joka yhdessä kiivaan luonteen kanssa saattoi hänet lukemattomia kertoja vaikeuksiin.

Saapuessaan Roomaan Caravaggio kohtasi kurjuutta, mutta jälleen nuori Michele sai ystävän, joka ymmärsi häntä täydestä sydämestään. Mario Minniti odotti hänkin suurta tilaisuuttaan. Epätietoisuus tulevaisuudesta oli piinaavaa, mutta lopulta sinnikkyys palkitaan. Menestyksen antaessa odottaa itseään kiivas Michele hankkiutui miekkamittelön vuoksi vaikeuksiin, joka oli oleva hänen osansa koko lyhyen loppuelämän.

Caravaggio keräsi koko elämänsä ajan mainetta ja ystäviä, mutta myös vihollisia. On hämmästyttävää, että hän kykeni luomaan oman maalaustyylinsä, vaikka pidätykset seurasivat toistaan ja päivät kuluivat armahdusta odotellessa. Ilman varjoja ei ole valoa. Kun kaikki viimein alkoi näyttää hyvältä, oli edessä vielä yksi vastoinkäyminen. Murtaisiko se hänet lopullisesti?

Suosittele241 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

DVD:nä?

Saisikohan tätä DVD:nä suomen kielellä tekstitettynä. Englanninkielellä tekstitetty löytyisi amazonista, mutta parempi olisi suomenkielisenä.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook