YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!
Parrasvalot

David Fray: Bachia Gouldin jälkeen

Julkaistu keskiviikkona 08.02.2012 0 kommenttia 155 suositusta

lauantai 14.7. klo 19.00

Lahjakas ranskalaispianisti David Fray (s. 1981) on verrattain nuoresta iästään huolimatta ehtinyt olla jo monessa mukana. Frayn nousu tähdeksi alkoi vuonna 2004, kun hän sijoittui toiseksi Montreal International Music Competition -kilpailussa. Nuoren miehen tähänastisen uran ehkä kuuluisin teos on ollut J.S. Bachin pianokonserttojen tulkinta. Dokumentissa David Fray: Bachia Gouldin jälkeen kuulemme, kuinka virtuoosi lähti työstämään konserttoja.

Työprosessin suurimpia haasteita oli se, että legendaarinen kanadalainen pianisti Glenn Gould on aikanaan tulkinnut samoja pianokonserttoja hyvin menestyksekkäästi. Miten Frayn pitäisi suhtautua tähän? Kopioimalla Gouldia vai olemalla reilusti erilainen? Kiinnostava fakta on, että Frayta on verrattu Gouldiin hänen eleidensä, intohimonsa ja leikkisyytensä takia.

Dokumentti voidaan jakaa kolmeen osaan työprosessin vaiheiden mukaan: Ensin Fray harjoittelee kotona, pohtii ja miettii tulkintoja sekä kertoo ongelmakohdista. Toisessa osassa Fray harjoittelee orkesterinsa kanssa, ja dokumentin lopussa pääsemme todistamaan itse äänityssessiota.

Lisätietoa ohjelmasta

(Swing, Sing & Think, Saksa 2008) O: Bruno Monsaingeon

Suosittele155 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Kausikortti: Leijuvia pyörteitä!

Tunnelma nousee kattoon Radion sinfoniaorkesterin puupuhaltajien ja cornojen Iloisessa työpajassa. RSOn puupuhaltajien ilta. Kuulemme Usko Meriläisen suloisesti pyöriviä liikkeitä "Mouvements circulaires en douceur" ja Mozartin "Yömusiikkia".


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook