Kiertotie

Detour eli Kiertotie tuntuu merkittävältä elokuvalta, koska se huomattavan rajallisista tuotanto-olosuhteista huolimatta on onnistunut valloittamaan paikan yhtenä film noirin b-sarjan kirkkaimpana tähtenä. Detourin halpa ja nuhjuinen tyyli johtuu pitkälti siitä, että se valmistettiin PRC-studiolla, jossa raha ei riittänyt mihinkään kunnianhimoisempaan visioon. Elokuva on myös langennut n.s. public domainiin – kuka tahansa saa sitä levittää, ja se myös näkyy ikävä kyllä materiaalin laadussa. Pyydämme siis katsojalta ymmärrystä.

Voidaan väittää, että Detourin ohjaaja Edgar G. Ulmer oli paras mahdollinen valinta projektiin. Hänen oma juureton elämänsä ja jatkuva liike Yhdysvaltain rannikoiden välillä heijastuvat hyvin tarinassa. Ulmer aloitti uransa onnelisten tähtien alla, muun muassa F.M. Murnaun ohjausassistenttina Hollywoodin kulta-aikana, mutta vaikka olenkin hänen elämäntarinaansa perehtynyt, en löydä kenenkään selkeästi tarjoamaa syytä sille, miksi Ulmer karsiutui kilpailussa paikasta auringossa. Wienissä kasvanut ja UFA-studiolla oppiin päässyt Ulmer oli taiteilija, joka Detourin pianistin lailla sai tyytyä tasoaan alempiin pesteihin.

Edgar G. Ulmer oli vähällä unohtua ohjaajana, kunnes Francois Truffaut nosti hänet aikoinaan esille Cahiers du Cinéma -lehdessä. Syy siihen oli Detour-elokuvan fatalistinen ja tummanpuhuva ote.

Elokuvan epätoivoinen tunnelma syntyy loputtomalla matkalla olevan pianistin ahdingosta. Al Roberts -hahmoa esittää Tom Neal, jota hyvästä syystä voi pitää epäluotettavana kertojana. Itsesääliin vaipuneena hän istuu elokuvan alkumetreillä synkän näköisenä kuppilan tiskillä ja vastailee tiuskien kun ympärillä olijat yrittävät saada häneen kontaktin. Jukeboksin soittama tanssikappale saa hänet räjähtämään. Alkaa Al Robertsin kertaus siitä, mitä on tapahtunut – ja katsojan kannattaa olla varuillaan, sillä seloste on hänen alitajuntansa sensuroimaa.

Elokuvan juonta sen enempää paljastamatta todettakoon, että Ulmerin varsinainen näyttelijälöytö on Ann Savagen esittämä Vera, jonka päähenkilö poimii kyytiin. Kaikista film noirin pahoista naisista Vera on yksi häikälemättömimmistä. Ja Al, toivoton luuseri joka syyttää kaikkea paitsi itseään huonosta onnestaan, saa ansaitsemansa kohtelun kun joutuu Veran panttivangiksi. Elokuva käyttää vain muutamaa lavastetta: ollaan yökerhossa, tien päällä, kahvilassa, hotellihuoneessa tai autoa myymässä. Kaikki viittaa väliaikaisuuteen ja nimettömyyteen. Jokainen hahmo on siirtymistilassa eikä tunnu kuuluvan minnekään. Ehkä he siitä syystä tuntuvat takertuvan toisiinsa.

Tästä vähän yli tunnin kestävästä elokuvasta saa Ulmer yhdessä romaanikirjailija Martin Goldsmithin kanssa rakennettua lumoavan nautittavan, turhautuneen himon ja väistämättömän häviön painajaisen. Myös äksyt film noirille ominaiset vuorosanat ovat varsin nautittavat. Tänä päivänä tiedetään aika varmasti, että elokuvaa ei välttämättä kuvattu kuudessa päivässä (Ulmerin ohjauskäsikirjoituksessa kuvauspäiviä on mainittu 14) ja että se ei maksanut 20 000 dollaria (vaan reippaat 100000).

Muita Edgar G Ulmerin ohjaamia fim noir -elokuvia: Bluebeard 1944, Strange Illusion 1945, Strange Woman 1946, Ruthless 1948 ja Murder Is My Beat 1955.

(kirjoittanut Johan Förnäs)

Kiertotien tv-ensi-ilta oli Teemalla syksyllä 2010 osana laajaa Film noir -elokuvasarjaa.