YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!
Kino Klassikko

Eikä yksikään pelastunut (7)

Julkaistu perjantaina 06.09.2013 0 kommenttia 76 suositusta

sunnuntai 22.9. klo 18.00

And Then There Were None eli Eikä yksikään pelastunut perustuu Agatha Christien kenties tunnetuimpaan jännitysromaaniin, joka on julkaistu aiemmin myös nimellä Kymmenen pientä neekeripoikaa. Kirja ilmestyi vuonna 1939. Ranskalaisen René Clairin USA:ssa ohjaama elokuva sai ensi-iltansa vuonna 1945. Se on kirjan filmiversioista ensimmäinen, ja se noudattelee Christien itsensä kirjoittamaa näyttämöversiota.

Kahdeksan toisilleen täysin ventovierasta ihmistä kutsutaan pienellä saarella sijaitsevaan kartanoon, jossa isäntäväki ei olekaan heitä vastassa. Vieraita aletaan kolkata yksi kerrallaan. Onko joku heistä myös syyllinen? Modernien kauhuelokuvien perustilanne siis - mutta täysin ilman verellä mässäilyä.

René Clairin kepeän charmikkaasti ohjaaman murhamysteerin pääosissa ovat Barry Fitzgerald, Walter Huston, Louis Hayward ja Roland Young.

Elokuva on esitetty edellisen kerran osana Agatha Christielle omistettua Teemalauantaita 8.10.2011.

Lisätietoa ohjelmasta

Eikä yksikään pelastunut (And Then There Were None), USA 1945. O: René Clair. N: Barry Fitzgerald, Walter Huston, Louis Hayward ja Roland Young. MV

Suosittele76 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Murha junassa (7)

Hauskassa dekkariklassikossa Agatha Christien luoma neiti Marple näkee ohi kulkevassa junassa tapahtuvan murhan ja aloittaa omat tutkimuksensa.

Isä Brownin salaisuus (S)

Vauhdikkaassa dekkarielokuvassa G. K. Chestertonin luoma amatöörietsivä isä Brown jäljittää valeasuista mestarivarasta Ranskaan.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook