YLE Teema

 

Teeman Elävä arkisto

Elävä arkisto: Helsingin metro 30 v

Julkaistu keskiviikkona 06.06.2012 2 kommenttia 161 suositusta

Kun metroliikenne alkoi Helsingissä elokuussa 1982, sitä oli edeltänyt kaksi vuosikymmentä suunnitteluja, mietintöjä ja kähmintöjä.

tiistai 31.7. klo 21.50

Maanalaisen suunnittelu Helsinkiin aloitettiin 1950-luvun lopulla. Elettiin nopeasti autoistuvassa yhteiskunnassa, ja huoli toimivasta joukkoliikenteestä oli suuri. Helsingin väkiluku kasvoi räjähdysmäisesti, yksityisautoilu lisääntyi, mutta tiet eivät riittäneet.

Vuonna 1959 asetettiin metrotoimikunta, jonka selvitystyötä tarkastellaan ensi kerran vuoden 1962 Filmisepon uutiskatsauksessa. Metron toteutumista pidetään siinä lähivuosikymmenen hankkeena, vaikka metrosuunnitelmista on julkaistu vasta kaupungin keskustaa koskeva osuus. Yhtenä ilmeisenä metroaseman paikkana lännessä esitellään uusi asuma-alue Pohjois-Haaga. Itäisen aseman päätepisteeksi arvellaan Puotilaa. Mallia raportissa on käyty hakemassa Moskovan metrosta ja Tukholman metroasemien pikku myymälöistä.

Lopullinen päätös metron rakentamisesta tehtiin vuonna 1969, ja koko linjan arveltiin valmistuvan vuoteen 1977 mennessä. Rakennustyöt aloitettiin, ja Roihupellon-Herttoniemen välinen rataosuus valmistui vuonna 1971. Keskustan asemien ja linjojen suhteen oltiin kuitenkin vielä hämmästyttävän erimielisiä.

Vuoden 1971 raportissa Metro Helsinkiin käsitellään kiistaa, joka keskustan läpi kulkevan metrolinjan lopullisesta sijainnista oli meneillään. Vuosikymmenen taitteessa on asetettu jälleen uusi konsulttiryhmä, joka on saanut tehtäväkseen tutkia keskustan eri linjausvaihtoehdot ja asemien paikat. Tuolloin keskustan läpi on ideoitu kolmea vaihtoehtoista linjaa: peruslinja, Aleksi-linja ja Espa-linja. Kahden linjan mallissa toimisivat U-linja Pasila-Espa-Martinlaakso ja rannikkolinja Puotinharju-Asema-Tapiola.

Konsulttiryhmä suositteli yhden linjan mallissa rataa, joka kulkee Kruununhaan ja Esplanadin kautta Kamppiin, mutta metrotoimikunta on toista mieltä, arkkitehdit kolmatta. Metrosuunnitelmat ovat raportin mukaan menossa juuri Helsingin kaupunginvaltuuston ja –hallituksen käsittelyihin.

Monen mutkan ja töyssyn jälkeen metroliikenne alkoi kesällä 1982 ja viralliset avajaiset pidettiin 2. elokuuta. Juhlintaa varjostivat monet epäselvyydet metrovaunujen tilauksissa ja linjauksissa: kaupunginjohtaja Teuvo Aura oli ylittänyt valtuutensa, samoin moni metrotoimikunnan ja metrotoimiston henkilö. Poliisi, lääninhallitus ja kaupunginhallituksen asettama toimikunta alkoivat tutkia metroepäselvyyksiä vuonna 1979. Vuonna 1987 tutkinta saatettiin päätökseen, ja metrotoimiston johtaja Unto Valtanen tuomittiin lahjusten otosta yhdeksän kuukauden ehdottomaan vankeuteen.

Vuonna 1985 Tosi asiaa –sarjassa esitetyssä raportissa Metro tuo – metro vie käydään läpi koko metrohanke alusta loppuun, ja päästään todistamaan ensimmäisiä metro-oikeudenkäyntejäkin. Raportin on ohjannut ja toimittanut Leo Hursti.
 

Lisää Elävässä arkistossa:

Maailman pohjoisin metro

Lisätietoa ohjelmasta

Filmiseppo katsaus 206: Metro (1962) Tuotanto: Oy Filmiseppo.
Metro Helsinkiin (1971) Toimittajat: Maija-Liisa Wassmund ja Marjaleena Lampela.
Metro tuo – metro vie (1985) Tuottaja: Pekka Holopainen. Toimittaja ja ohjaaja: Leo Hursti. Kuvaaja: Timo Miikkulainen. Äänittäjä: Ville Kontio. Leikkaaja: Ilona Tanttu & Kyösti Soikkeli.

Löydä lisää:

metro, Leo Hursti
Suosittele161 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Tomppa Vuosaaresta

Kyllä kannatti odottaa, sillä ainakin minä olen erittäin tyytyväinen nykyiseen metron toimintaan, toimii huomattavasti varmemmin kuin pääkaupunkiseudun VR :).

vyöhyketariffi ja aika ennen vuosaaren siltaa

Oli perin kummallista ja outoa, kun loppui bussiruljanssi kaupunkiin. Koko elämän ajan Itä-Helsingistä Rautatieasemalle bussilla - sitten vaan Itäkeskukseen liityntäbussilla ja Metrolla keskustaan.

KIITOS, hetken retro-olosta kun Kalasataman rakennustöiden takia sai 99 bussilla ajella taas niinkuin ennen syksyä vuonna 1982.

Metro vaan kulkee ja vie pikkupomon keskustaan ison pomon luo ...
Joten unohdetaan pisararadat ja ihmeelliset kruunuvuoren sillan pikaraitiotiet ym. ja rakennetaan sitä metroa lisää.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook