Elävä arkisto: Kuntauudistus

Vanhoja hallinnollisia kuntarakenteita alettiin muuttaa Ruotsissa ja Tanskassa 1950-luvulla. Suomi seurasi perässä, ja 1960-luvulla suunnitteilla oli suuri kuntauudistus. Käsittelyssä oli jopa lakimuutos, joka mahdollistaisi pakkoliitokset, mutta laista ei päästy yksimielisyyteen. Siitä huolimatta kuntaliitokset alkoivat Suomessa vuonna 1967.

Aiemmat Suomen kuntaliitokset olivat olleet yksittäistapauksia, mutta vuonna 1967 toteutettiin kerralla isompi uudistusten ryväs. Reunus- tai maalaiskuntia yhdistettiin kaupunkeihin Hämeenlinnassa, Lappeenrannassa, Paraisilla, Porissa, Salossa ja Turussa; lisäksi Angelniemi liitettiin Halikkoon. Kehitys jatkui vielä kymmenen vuotta siten, että vuosina 1968-1977 seitsemisenkymmentä kuntaa lakkautettiin liitosten myötä. Yhtä suuri muutos kuntarakenteissa on käynnissä parhaillaan.

Vuoden 1967 kuntauudistusta käsitelleissä ohjelmissa kerrotaan, mitä eroa on maalaiskunnalla ja kauppalalla, kauppalalla ja kaupungilla, ja millaisia palveluita ne tarjoavat asukkailleen.

Uusi uljas kunta (1967) esittelee kuntaliitosehdotuksia ja kokoaa mietteitä Kihniöstä, Kiikasta, Karkusta, Tyrväästä ja Vammalasta.

Ohjelma alkaa Kihniön kunnanvaltuuston kokouksesta, jossa Kihniö ilmoittaa haluavansa pysyä itsenäisenä. Kihniö onkin liitosehdotuksista huolimatta sinnitellyt hyvin: keskustalainen kunta on yhä itsenäinen. Myös Kiikka kieltäytyi 1960-luvulla, mutta vuonna 1981 se yhdistettiin Keikyän kanssa Äetsäksi.

Ohjelman kunnista vain Tyrvää ja Karkku liittyivät vapaaehtoisesti Vammalaan, vaikka soraääniä toki riitti. Liitos konkretisoitui vuonna 1973. Yhdistämisellä pyrittiin Vammalan kehittämiseen, jotta alueella olisi yksi selkeä keskus. Ohjelman lopuksi summataan vielä vuoden 1967 kohua herättäneen pakkoliitoksen hyvät ja huonot puolet: Vanaja liitettiin asukkaiden vastustuksesta huolimatta Hämeenlinnaan.

Ohjelmassa Katsaus: Kuntamuutos (1967) esimerkkipaikkakuntina toimivat Outokumpu, josta tuli kauppala vuonna 1968 ja Järvenpää, josta tuli kaupunki vuonna 1967, sekä Espoo, joka oli muutettu kauppalaksi vuonna 1963.

"Suomessa on tällä hetkellä 47 kaupunkia 28 kauppalaa ja 462 maalaiskuntaa, eli yhteensä 537 kuntaa. Ihmiset muuttavat yhä enemmän taajaväkisiin yhdyskuntiin", ohjelmassa todetaan. Lähes puolet suomalaisista asui jo tuolloin kaupungissa tai kauppaloissa. Ohjelmassa pohditaan, mitkä huvitukset ("valo, seura") houkuttavat nuorisoa maalaiskunnista kauppaloihin ja kaupunkeihin, ja mihin tuollainen kehitys johtaa.

Espoo oli Suomen suurin kauppala, ja innokas kaupunkihankkeen ajaja: kaupunki siitä tulikin vuonna 1972. Ohjelman tekoaikana Espoon keskus oli vasta suunnitteilla. Outokumpulaiset gallupissa tietävät hyvin, että kotikunta on muuttumassa vuodenvaihteessa kauppalaksi, mutta vaikeampi on kysymys siitä, mikä on kauppala. Kauppala oli kuntamuoto, jossa velvollisuudet ja oikeudet olivat maalaiskuntaa suuremmat, mutta eivät kaupungin veroiset. Kauppala kuntamuotona lakkautettiin vuonna 1977 ja kaikki Suomen kauppalat muuttuivat kaupungeiksi.

Kolmantena ohjelmassa esitellään Järvenpää, joka oli tuolloin juuri vuodenvaihteessa 1967 muuttunut kaupungiksi. "Yhtä kurainen kylä kuin ennekin", toteaa eräs tuore kaupunkilainen. Lopussa osastopäällikkö Antti Viinikka Suomen kaupunkiliitosta kertoo, mitä hyötyä kaupungiksi tulosta tai kuntaliitoksista on kaupungeille.

"Kasvot, ihmiset muodostavat kaupungin todellisen maiseman", todetaan ohjelmassa Ihminen ja kaupunki (1967), jossa jatketaan kaupungistumisen pohdintaa, ja kysellään ihmisiltä, mitä he kaupungiltaan toivoisivat. Omaa kaupunkilaisuuttaan ja kaupungin olemusta pohtivat helsinkiläiset, lahtelaiset ja tamperelaiset.