Enoni on toista maata

Ranskalainen koomikko Jacques Tati ei tehnyt juuri muita kuin mestariteoksia, mutta niidenkin joukossa Enoni on toista maata on omaa luokkaansa. Se tuo Tatin elokuvista ehkä parhaiten esiin hänen mieltymyksensä vapaaseen, huolettomaan ja ihmisläheiseen elämäntyyliin huolia, rajoituksia ja koneita täynnä olevassa maailmassamme.

Elokuvassa Tatin esittämä herra Hulot saapuu tapaamaan sisartaan, joka on naimisissa varakkaan tehtaanjohtajan kanssa. Pariskunta korostaa nousuaan ylempään keskiluokkaan kaikkien vaurauden merkkien ihannoinnilla muotisisustuksesta uusiin autoihin. Heidän kotinsa on huippumoderni niin tyyliltään kuin kaiken mahdollisen automatisoinnissaan.

Sisar haluaisi aviomiehensä järjestävän Hulot’lle työpaikan tehtaallaan, joka valmistaa (tietysti) muovia. Hulot on pian pulassa, sillä vaikka hän on mitä kohteliain mies hänen koikkelehtiva kömpelyytensä on auttamattomasti ristiriidassa sekä hienojen nippelikotien että mekaanisten tehdasmiljöiden kanssa.

Koneet valmistamassa muovia on jo ajatuksena täydellinen esimerkki siitä luonnonvastaisuudesta, johon Tatin satiiri kohdistuu. Elokuvassa tuo laitos on hengetön ja äärimmäisen tylsä paikka, jossa ihmiset nuokkuvat työpaikoillaan (paitsi johtajan kulkiessa ohi). Ihmisillä ei siellä ole muuta tehtävää kuin nukkua koneiden ääressä tai kantaa olallaan muoviletkua, muistuttaen hieman entisaikojen toisiinsa kahlehdittuja orjia. Vain Hulot’n tahattomat kommellukset tuovat paikkaan eloa ja vilkkautta.

Mutta edes koti ei enää tuo lepoa ja rauhaa koneistetun työn parista. Hulot’n sisaren talo on väreiltään räikeä ja sisustukseltaan karmaiseva, persoonaton koneiden ja valokennojen täyttämä eloton kauhistus missä mikään ei kuitenkaan toimi. Jopa huonekalut ovat ihmisvastaisia: sohvakin on käännettävä kyljelleen ennen kuin Hulot voi nukkua siinä.

Hulot ja hänen pieni sisarenpoikansa viihtyvätkin paljon paremmin pienillä pakoretkillä perinteisten katukortteleiden, tavallisten ihmisten ja harmittoman hauskanpidon parissa. Näissä jaksoissa Hulot törmäilee yhtä paljon kuin tekniikan parissa, ja yleensäkin Tati nauraa elokuvassa yhtä paljon Hulot’lle kuin satiirinsa kohteille.

Tati ei ole ihmisvihaaja. Hänen satiirinsa kohde on elämän mekanisoituminen, mutta hänen ihmisrakkautensa kattaa myös elokuvan hienostelijat ja muodinseuraajat, jotka naurettavimmillaankin ovat jotenkin sympaattisia. Puutarhajuhlissa Hulot on vain yksi naurettava vieras muiden joukossa.