Film noir: elokuvasarjan synty

Film noir -elokuvat olivat hätäraketteja, joita Unelmatehtaalla yövuoroa tekevät taiteilijat laukoivat Amerikan valkokankaille. Muutamat vaurioituneemmat ammattilaiset käyttivät kranaatinheittimiä viesteihinsä, joiden vimmaisena tavoitteena oli ravistella vallitsevaa asioiden tilaa. Toiset ammukset räjähtelivät kuin ilotulitteet – hätkähdyttävinä mutta leikkisinä harhautuksina. Räjähdysten jälkeen kordiitin pahaan katkuun sisältyi kuitenkin sama varoitus: olemme turmeltuneita.
Eddie Muller – Dark City, The Lost World of Film Noir 1998

Teema esittää syksyn aikana 17 film noir -elokuvaa keskiviikkoiltaisin. Laaja valikoima on edustava niin tekijöiden määrän kuin film noirin määritelmän kannalta, ja mukana on parhaiden tietojemme mukaan myös ainakin yksi Suomen-ensiesitys.

1940-luvulla Hollywoodissa alkoi syntyä uudenlaisia elokuvia. Jälkimaailma käyttää niistä nimitystä film noir – termi on ranskaa ja viittaa tummaan, synkkään, mustaan elokuvaan. Film noir on amerikkalaisen menestystarinan kääntöpuoli. Se kertoo, miten käy, kun tavallinen tallaaja lähtee tavoittelemaan haluamaansa rikos mielessä, ja minkä hinnan hän siitä joutuu maksamaan. Vaihtoehtoisesti tarina lähtee siitä, miten kohtalo sysää kenet tahansa painajaiseen, jossa ulospääsyä ei ole näkyvissä.

Kun Ranskassa toisen maailmansodan jälkeen alettiin jälleen esittää Hollywood-elokuvia (Maltan haukka, Nainen vailla omaatuntoa, Hyvästi kaunokaiseni, Laura, Nainen ikkunassa), sikäläiset kriitikot kokivat jotain ennennäkemätöntä. Näillä synkillä (noir) elokuvilla ei ollut mitään yhteistä tavanomaisen rikoselokuvatarinoinnin kanssa – uutta olivat psykologiset motiivit ja pessimistinen maailmankuva.

Jotain oli todella tapahtunut. Siksi on syytä hieman hahmottaa niitä elementtejä, jotka vaikuttivat film noir-tyylin syntyyn.

Film noirin alkulähteet ovat moninaiset: sodanaikaisten angstitilojen ja pettymysten syöverit ja näiden aiheuttama arvotyhjiö, amerikkalainen kovaksikeitetty dekkarikirjallisuus, Saksasta Hollywoodiin siirtyneiden elokuvantekijöiden mieltymys ekspressionismiin – sekä studioiden tarve tuottaa paljon viihdettä nopeasti ja halvalla.

Film noirin kirjalliset juuret juontavat Ernest Hemingwayhin, joka oli luonut uuden, miehekkäästi askeltavan ja kansankielisen ilmaisutavan. Keskenään niinkin erilaiset tekijät kuin Chandler, Goodis, Hammett, Woolrich ja Thompson kirjoittivat kaikki jossain uransa alkuvaiheessa ”pulp fictionia” eli rikosnovelleja massaviihteenä julkaistavaksi. Lama-ajan arvotyhjiö, kieltolain aiheuttama hedonismi ja urbaanien keskusten raadollisuus edesauttoivat kovaksikeitetyn proosan leviämistä.

Yksi film noiriin liittyvä klisee on yksityisetsivän hahmo. Omatoimiset nuuskijat noir-tarinan päähenkilöinä ovat kuitenkin harvassa. Teeman kokonaisuudessa on mukana vain kaksi yksityisetsivää. Muita päähenkilöitä ovat lehtimies, pianisti, liuta ammattirikollisia, kuorma-auton kuljettaja, suursijoittaja, poliisi, lomailevat urheilukalastajat ja ambulanssin kuljettaja. Elokuvien naiset ovat legendaarisia. Joko he ovat neuvokkaita kunnon tyttöjä tai vaaraan ja petollisuuteen viehtyneitä kaunottaria, jotka saavat miehet sekaisin.

Kansallissosialistien noustua valtaan Saksassa sikäläisen elokuvateollisuuden parhaat kyvyt pakenivat maasta. Ohjaajat, näyttelijät, käsikirjoittajat, kuvaajat ja säveltäjät lähtivät kokeilemaan onneaan Hollywoodissa. Tällä aivovuodolla oli suuri merkitys noirin syntyyn. Suuri osa ohjaajista, jotka löivät läpi noir-elokuvien tekijöinä, oli juutalaisia. Vincent Brook on hiljattain tutkinut sitä, miten ratkaiseva vuorovaikutussuhde juutalaisuuden ja noirin osatekijöiden välillä on ollut. Fritz Lang, Edgar G. Ulmer ja Otto Preminger sekä John Brahm ovat tämän ryhmän ohjaajia. Heiltä kaikilta nähdään Teeman sarjassa noirin perusteoksia. Niistä ensiesityksen saa Ulmerin Detour – Kiertotie (15.9.).

Kaikki Hollywoodin studiot tekivät noireja, mutta yksi oli ylitse muiden: jatkuvasti konkurssiuhan alaisena toiminut RKO. RKO oli pioneeri monessa suhteessa, siellä tehtiin ensimmäinen suuri kauhuleffa (King Kong 1933), ensimmäiset musikaalit (Astaire & Rogers) sekä vuoden 1941 pikku bagatelli nimeltä Citizen Kane.

Teeman noir-sarja on rakennettu RKO:n merkkipaalujen ympärille. Sarjan avaa suhteellisen tuntemattoman ohjaajan Boris Ingsterin vuonna 1940 valmistunut ”proto-noir” Murha kolmannessa kerroksessa (2.9.). Kannattaa muistaa, että 5.9. esitetään Citizen Kane: Van Nest Polglase lavasti molemmat elokuvat. Vaikka toinen on maailman parhaaksi elokuvaksi julistettu klassikko ja toinen lähinnä elokuvahistorian alaviite, niitä sopii vertailla.

Film noir oli hädin tuskin kasvanut kukoistukseensa kun kylmä sota laski varjonsa Hollywoodin ylle. Senaattori Joseph McCarthyn HUAC:in kautta aloittama poliittinen ajojahti kohdistui moneen noirin tekijään. Tarkoitus oli savustaa aidot ja kuvitellut kommunistit turmelemasta amerikkalaista vapautta. Monet noirin käsikirjoittajat ja ohjaajat jäivät ilman töitä tai toimivat peitenimillä. Kun kylmä sota ja ydinpelote saivat kansakunnasta todellisen otteen, paranoia eli vainoharhaisuus alkoi pyöriä täysillä kierroksilla. Siksi sopiva loppuräjähdys film noir -sarjalle on Robert Aldrichin hysteerinen Kohtalokas tapaaminen.

Johan Förnäs on YLEn elokuvahankkija.

Film noir -elokuvasarja Teemalla keskiviikkoiltaisin 1.9.-22.12.

Aiheeseen liittyvät myös Kino Klassikon Orson Welles -sarja 5.9.-10.10., perjantaielokuva Kuollut mies ei palttoota kaipaa (19.11.) sekä Teemalauantait 25.9. (Chinatown) ja 2.10. (Notorious).

Keväällä 2011 Teema esittää vielä Billy Wilderin kolme film noir -elokuvaa Wilderille omistetussa erikoissarjassa.