YLE Teema

 

Historiadokumentti

Gorkin toisenlainen vallankumous

Julkaistu tiistaina 15.11.2011 2 kommenttia 161 suositusta

maanantai 26.5. klo 17.00

Caprin saarella toimi 1900-luvun alussa mitä aktiivisin venäläinen vallankumousryhmittymä, jota johti kirjailija Maksim Gorki. Tätä ryhmää pidettiin vaikutusvaltaisimpana tsaarin vastaisena poliittisena ryhmänä. Mukana oli muun muassa filosofi Aleksander Bogdanov, joka oli aikanaan suositumpi vallankumousajattelija kuin itse Vladimir Iljitš Lenin.

Saarella venäläiset maanpakolaiset juonivat, kirjoittivat ja opiskelivat seitsemän vuotta. Sinne syntyi ensimmäinen vallankumouksellinen akatemia, joka tunnettiin nimellä ”Caprin koulu”. Siellä asuivat Venäjän vaikutusvaltaisimmat älyköt ja vallankumoukselliset. Myös Lenin kävi Caprilla eikä olisi millään halunnut pysyä sieltä poissa, sillä saarella olivat kommunistipuolueen tärkeimmät toiminnat ja suurimmat rahavarat.

Mutta Leninin ja muiden Caprin saaren asukkien näkemys vallankumouksesta oli hyvin erilainen. Paradoksaalisesti juuri täällä jetset-maailmassa - monarkkien, vaikutusvaltaisten liikemiesten, avantgarde-taiteilijoiden ja dandyjen ympäröimänä - syntyi Venäjää ja koko maailmaa syvästi koskettanut yhteiskunnallinen kokeilu.

Italialaisen Raffaelle Brunettin dokumentti valmistui vuonna 2010.

Lisätietoa ohjelmasta

Gorkin toisenlainen vallankumous (The Other Revolution: Gorkij and Lenin on Capri) Ohjaus: Raffaele Brunetti. Tuotanto: B&B Film, Italia, 2010.

Suosittele161 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Anonyymi

There are advantages to taking advantage of sail boat charters. A sail boat can accommodate your dreams as well as your pocket book. A charter is less expensive than owning a boat, involves less maintenance on your part - the owners usually take care of these matters, and provides a unique experience.Sail boat charters also come with options. The experienced sailor can charter a vessel without a crew. The less experienced sailor can choose a crewed sail boat. A sail boat charter is also an excellent way for a neophyte to try different types of sailboats. In this way, he or she can discover the boat best suited for personal usage.There are, however, a number of factors to consider when considering hiring a sailboat charter. Of primary concern is the size of the group. In sail boat charters size does matter. A yacht or schooner holds more people than a bare boat catamaran. It also requires more crew to sail it.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook