YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!
Kulttuuridokumentti

Hurja Peckinpah

Julkaistu perjantaina 26.02.2010 0 kommenttia 224 suositusta

Muotokuva elokuvaohjaaja Sam Peckinpahista, väkivallan ja lännen mestarillisesta kuvaajasta, joka oli hurja mies myös tosielämässä.

keskiviikko 20.10. klo 21.00

Hurja Peckinpah -dokumentissa ohjaajaa muistelevat työtoverit, perheenjäsenet, kriitikot ja tutkijat. Näyttelijä James Coburn sanoo: "Hän oli nero kolme tuntia päivässä, riippui siitä miten paljon hän oli juonut." Ranskalaisohjaaja Olivier Assayas puhuu aristokraattisesta karismasta.

Peckinpahin vaikutus nykyelokuvaan on ollut valtava, oli sitten kyse estetisoidusta, hidastetusta väkivallan kuvauksesta tai miehisen sankaruuden kyseenalaistamisesta.

Romanttisen, ristiriitaisen machon kuuluisin elokuva on Hurja joukko, lyyrinen ja väkivaltainen kertomus ikääntyneen rosvojoukon viimeisestä keikasta Meksikossa vuonna 1913. Muita kuuluisia ohjauksia ovat Viheltävät luodit, Majuri Dundee, Olkikoirat, Pat Garrett ja Billy The Kid, Pakotie, Rautaristi ja Verinen viikonloppu.

Peckinpah kuoli vuonna 1984.

 

Dokumentti sai ensiesityksensä Teemalla helmikuussa 2010 osana Peckinpahille omistettua Teemalauantaita.

Lisätietoa ohjelmasta

Alkuperäinen nimi: Sam Peckinpah, A Portrait, Italia 2008

Ohjaus: M. Dalto ja U. Berlenghini.

Löydä lisää:

Sam Peckinpah
Suosittele224 Suosittelee

Lähetä linkki


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook