YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!
Kino Kauko

Jätesäkkimurhat (K15)

Julkaistu maanantaina 23.11.2009 0 kommenttia 279 suositusta

Verinen trilleri intohimomurhaajasta Etelä-Koreassa

maanantai 22.2. klo 22.30

Mustiin jätesäkkeihin pakattuja ruumiinosia löytyy eri puolilta Soulia; surmattuja uhreja putkahtaa esiin hissistä, moottoritieltä ja baseball-kentän kulmalta. Surmia tutkiva etsivä Cho joutuu lähes mahdottomalta tuntuvan tehtävän eteen yrittäessään tunnistaa uhreja.

Yllättäen Cho alkaa edetä tehtävässään, sillä murhaaja alkaa tiputella vinkkejä ja tiedonmurusia. Johtolankojen perusteella käy ilmi, että kaikki uhrit ovat kansallismuseon kuraattorina työskentelevän Su-yeon-nimisen naisen entisiä rakastajia. Tutkimusten myötä Cho ystävystyy Su-yeonin kanssa.

Jämäkkä murhatrilleri oli valmistumisvuotensa odotetuin filmi Koreassa. Elokuvaan kohdistui paineita useastakin syystä; ohjaaja Chang Yoon-hyun vuoden 1997 esikoisfilmi The Contact oli huippusuosittu ja yleisö odotti vesi kielellä jatko-osaa. Jännäriin oli myös kiinnitetty valovoimaisen suositut tähtinäyttelijät Han Suk-kyu ja Shim Eun-ha, ja elokuvaa mediassa myllyttänyt ennen näkemätön markkinointikampanja oli jotakin uutta korealaisessa elokuvabisneksessä.

Jätesäkkimurhat veti yleisön teattereihin kesällä 1999. Rauhallisesti etenevään, synkähköön murhamysteeri on siroteltu jokunen voimakas, ennalta-arvaamatta ryöpsähtävä surmakohtaus.

Chang Yoon-hyun tietää, kuinka erilaiset tunnetilat vangitaan filmille. Toisaalta hän on myös taidokas kaupunkimiljöön käyttäjä. Lopputulos tuo mieleen urbaania suurkaupunkia kuvaavan maalauksen.

Lisätietoa ohjelmasta

(Tell Me Something, Korea 1999)

O: Chang Yoon-hyun.

N: Han Suk-kyu, Shim Eun-ha.

Lisää elokuvasta (Leffatykki)

Suosittele279 Suosittelee

Lähetä linkki


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook