YLE Teema

 

Teeman Elävä arkisto

TV-arkiston juhannus: Hanna Taini 100 v

Julkaistu tiistaina 31.05.2011 4 kommenttia 172 suositusta

TV-arkisto esittää: Teeman perinteiset juhannusyön kotimaiset elokuvat.

juhannusyönä klo 00.35, sunnuntaisin n. klo 10

Juhannusyönä nähdään kolme Hanna Tainin ikimuistoista elokuvaa. Hanna Taini (1911 - 1996) oli suosittu naistähti 30-luvulla, mutta hän lopetti näyttelijänuransa jo vuonna 1942 eikä palannut enää koskaan elokuviin, vaikka eli vielä yli 50 vuotta.

 

00.35 Siltalan pehtoori
(1934) Kartanoromantiikkaa tarjoavasta Risto Orkon elokuvasta tuli ensimmäinen miljoonan katsojan ylittänyt kotimainen elokuva. Kunnian näyttelijäntyöstä saavat Tainin lisäksi Jalmari Rinne, Uuno Laakso, Elna Hellman ja Matti Lehtiö.

 

01.55 Ja alla oli tulinen järvi
(1937) Hanna Taini ja ohjaaja Risto Orko jatkoivat yhteistyötään muutama vuosi myöhemmin elokuvassa Ja alla oli tulinen järvi. Elokuva on väkevä meloodraama miehestä, joka hautoo kostoa perintökartanon vieneelle patruunalle. Elokuvan tähtikaartiin kuuluvat Joel Rinne, Ansa Ikonen, Hugo Hytönen ja Sylvi Palo.

 

03.35 Vihreä kulta
(1939) Juhani Tervapään näytelmään perustuvassa elokuvassa vuorineuvos matkustaa vaimonsa kanssa Lappiin. Valentin Vaalan ohjauksessa sädehtivät Tainin lisäksi Olavi Reimas, Sven Relander, Topo Leistelä ja Kosti Aaltonen.

 

Uusinnat peräkkäisinä sunnuntaina:

Siltalan pehtoori              su 26.6. klo 10.05

Ja alla oli tulinen järvi      su 3.7. klo 9.55

Vihreä kulta                     su 10.7. klo 10.10

Löydä lisää:

Hanna Taini
Suosittele172 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

juhannus pettymys

juhannus: hanna taini 100.v miksi ei juhannuksena hanna tainin kolmen elokuvan ryhmässä esitetä -karmankolon kuningas 1938 hirveä pettymys
tämän elokuvan takia menin kyprokselle lomailemaan vuonna 1998
siellä näin suomi-illassa tämän hyvän vanhan kotimaisen elokuvan
-karmankolon kuningas 1938 tämä elokuva oli erittäin hyvässä
kunnossa vaikka täällä suomessa väitetään tämän elokuvan
tuhoutuneen tai kadonneeksi se ei pidä paikkansa koska tätä on
esitetty kyproksella useampaan kertaan lomailijoitten pyynostä
niin miksi ei tätä esitetä suomessa kun kypronsellakin

YLE Teema

Siinä olette oikeassa, että elokuva ei suinkaan ole tuhoutunut. Valitettavasti meillä ei kuitenkaan ole siihen esitysoikeuksia tällä hetkellä.

Yökukkuja

Kiitos, ja lisää tällaisia elokuvaöitä! Vanhempi kotimainen elokuva ja viihteen klassikot hemmottelevat kesäyön valvojia.

Anonyymi

No miksette hanki oikeuksia?


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook