YLE Teema

 

  • Suosittelu lisätty!
  • You can't request more than 20 challenges without solving them. Your previous challenges were flushed.
Kausikortti

Kausikortti BONUS - Schumann-ilta

Julkaistu tiistaina 27.04.2010 0 kommenttia 202 suositusta

1800-luvun suurimpiin kuuluvan säveltäjän, saksalaisen Robert Schumannin (1810–1856) syntymästä tulee 8. kesäkuuta kuluneeksi 200 vuotta. Tämä ristiriitainen taiteilija oli saksalaisen romantiikan ruumiillistuma, jonka musiikki ja elämä kiehtovat aina uusia sukupolvia.

sunnuntai 6.6. klo 19.40

Kaksi vuosisataa Schumannia klo 19.40

Radion sinfoniaorkesteri esittää saksalaisen Matthias Foremnyn johdolla Schumannin harvoin kuullun orkesteriteoksen Alkusoitto - Scherzo - Finaali. Suomen johtava Schumann-asiantuntija, kapellimestari John Storgårds kertoo ohjelmassa säveltäjän elämästä ja musiikista. Konsertti taltioitiin toukokuussa 2008 Temppelinaukion kirkossa.

 

Robert Schumann – suuri romantikko klo 20.05

”Kaikki mitä maailmassa tapahtuu vaikuttaa minuun – politiikka, kirjallisuus, ihmiset. Ajattelen asiat uudelleen omalla tavallani ja etsin niille ulospääsytien musiikkini kautta.” Robert Schumann

Romantiikkaa puhtaimmillaan edustavan säveltäjän henkilökuvassa kuljetaan myrskyisän elämän jäljillä. Dokumentissa suuressa roolissa ovat värikkäät litografiat, herkän taitelijan päiväkirjamerkinnät ja kirjeenvaihto. Katsojille avautuu Schumann niin miehenä kuin säveltäjänäkin. Tutuiksi tulevat Schumannin ensimmäiset sävellykset ja opiskeluaika. Läpi kahlataan myös uran rankat vuodet. Seuraamme säveltäjän tavalta Düsseldorfiin. Ja viimein myös Endenichiin, jossa hän vietti elämänsä viimeiset hetket.

Henkilökuvassa kerrotaan elävällä tavalla Schumannin kiehtovasta ja hedelmällisestä rakkaudesta Clara Wieckiin. Säveltäjän intohimon kohteesta tuli lopulta hänen vaimonsa. Rakkaus Claraan vapautti Schumannin luovuuden, ja hän sävelsi vuoden aikana lähes sata teosta.

Schumannin uran merkittävimmät teokset ovat läsnä dokumentissa. Kuuluisat sinfoniat soivat, kun Leonard Bernstein johtaa Wienin Filharmonikkoja. Pianokonserttoja ja -kvartettoja sekä laulusarjoja, kuten Dichterliebe ja pianoteoksia Carnaval, Kinderszenen ja Kreisleriana kuullaan muun muassa Daniel Barenboimin, Hermann Preyn, Andras Schiffin ja Vladimir Ashkenazyn tulkitsemina.

Lisätietoa ohjelmasta

Kausikortti Bonus: Kaksi vuosisataa Schumannia. Tuotanto: YLE Kulttuuri, Suomi (2008). YLE Areenassa vuoden.

Robert Schumann – suuri romantikko (Robert Schumann: A Romantic Genius). Ohjaus: Michael Fuehr. Tuotanto: Metropolitan, Saksa (2000)

Suosittele202 Suosittelee

Lähetä linkki


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook