YLE Teema

 

Hurtigruten

Julkaistu keskiviikkona 02.11.2011 33 kommenttia 203 suositusta

12 tuntia Hurtigrutenia pääsiäisenä!

maanantai 9.04 klo 15.00

Norjan televisio teki toistamiseen historiaa: yli viisi vuorokautta kestänyt kaikkien aikojen pisin suora lähetys laivamatkalta Bergenistä Kirkenesiin sai yhteensä lähes kolme miljoonaa katsojaa kesällä 2011.

Laivareitti Hurtigruten on yhdistänyt Pohjois-Norjan Etelä-Norjaan jo yli sadan vuoden ajan, ja maailman kauneimpana merireittinäkin pidetty linja on nykyään sekä arkinen osa Norjan valtakunnan liikenneverkkoa että suosittu matkailukohde.

Hurtigruten-lähetys sai alkunsa aiemmasta Junalla Bergenistä Osloon -ohjelmasta, joka oli yllätysmenestys syksyllä 2009. Monta tuntia kestänyt suora lähetys junamatkasta saavutti valtavan suosion. Joku katsoja ehdotti tuolloin huumorimielellä, että pitäisi tehdä samanlainen ohjelma Hurtigrutenista - Norjan yleisradioyhtiö NRK tarttui ajatukseen ja toteutti sen tietämättä oikeastaan lainkaan, mitä tuleman piti. Jo teknisenä suorituksena katkeamattoman lähetyksen toteuttaminen oli valtava haaste.

Melkein kokonaan ilman käsikirjoitusta toteutettu Hurtigruten-lähetys sai norjalaiset pitkin rannikkoa osallistumaan tv-ohjelman tekoon monin tavoin: kansakunta kokoontui katsomaan upeita maisemia ja bongaamaan tuttuja, lähettämään terveisiä kotiin ja merten taakse, pitämään puheita ja tekemään esityksiä sketseistä ja sirkustempuista kuorolauluun. Viimeisillä meripeninkulmilla laiva kohtasi vielä yllättäen kuninkaallisen huvijahdin, jonka kannelta kuningatar Sonja vilkutti tv-kameralle ja tallensi tapahtuman omalla kamerallaan!

Lisää aiheesta NRK-sivuilla (englanniksi)

Lisätietoa ohjelmasta

Tuotanto: NRK, Norja, 2011

Löydä lisää:

Norja, Hurtigruten
Suosittele203 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Anonyymi

Norjan kuningatar lienee nimeltään Sonja, eikä Sofia.

Anonyymi

Kellä kiinnostaa tämmöinen ohjelma?

Anonyymi

Anonyymi kirjoitti:
Kellä kiinnostaa tämmöinen ohjelma?

Ainakin sinua, kun tänne kommentoit.

Anonyymi

Matkailumainokset tulleet YLE:llekin! Paljonko Hurtigruten maksoi?

Anonyymi

Anonyymi kirjoitti:
Kellä kiinnostaa tämmöinen ohjelma?

Kyllä meitä Hurtigruten-risteilyllä käyneitä ainakin pätkittäin kiinnostaa verestää vanhoja muistoja ja hienoja maisemia. Ja Areenassa voi vielä paikkailla kun koko päivää voi tv:n ääressä istua. - Pertsa

Anonyymi

Mahtavat on maisemat, ihana ohjelma vastapainona noille amerikkalaisille ja muillekin tosi tv-hömpille, tällaisia lisää!

Kiitos Yle!

Anonyymi kirjoitti:
Kellä kiinnostaa tämmöinen ohjelma?

Uskon että monia Norjan kävijöitä kiinnostaa. Itsekin olen käynyt muutaman kerran Norjassa. Erilailla mahtavia maisemia kuin Suomessa. Kiva olisi joskus matkustaa myös Hurtigrutella.
Mielestäni tämä voittaa lukuisat tosi-tv ohjelmat. Me ollaan erilaisia, toinen tykkää toinen ei.

Teemamies

Nämä ovat parhaita ohjelmia! Menevät ihan terapiasta, kun katselee komeita maisemia ja kerrankin riittävän pitkä ohjelma! Pääsee samalla ilmaiseksi matkalle. Kiitos Teemalle. Myös junamatka Bergenistä Osloon oli aivan erinomainen.

Saima

Kiitos Loppiaislahjasta Teema!

Ihastunut ja kiitollinen katsoja

Meitä todella on kaikenlaisia katsojia - eikä teidän, jotka tänne kommentoitte ettei voisi vähempää kiinnostaa, tarvitse ollenkaan pysyä kanavalla tätä katsomassa. Suuret kiitokset Ylelle koko tämän vuoden lahjapaketin kirjosta, olen istunut koko kaksiviikkoisen Teeman ääressä. Olen samaa mieltä edellisten kirjoittajien kanssa, että täyttä terapiaa ja balsamia sielulle katsella näitä maisemia, ja muistella muinaisia matkoja Norjaan. Ylen ohjelmat ovat suosikkejani, nuorempana piti katsoa räiskintähömppää, mutta sukupolvi kerrallaan viihtyy ajan mittaan tälläistenkin ohjelmien äärellä yhä paremmin. Lisää vain tätä herkkua, kiitos!

www.finest.se/pieter

Ja koska junamatka Bergenistä Osloon tulee uusintana??

Anonyymi

Jos jollekin tulee liian vähän Hurtigrutenia näissä pätkissä, niin tuolta NRK:n netistä on KOKO matka katsottavissa:
http://www.nrk.no/hurtigruten/?lang=en
Siellä voi halutessaan "hyppiä" kartan punaisten pisteiden avulla ,(sellaista klikkaamalla), pisteisiin haluamaansa kohtaan videolla.

Båtsfjord

Jos jollekin tulee liian vähän Hurtigrutenia näissä pätkissä, niin tuolta NRK:n netistä on KOKO matka katsottavissa:
http://www.nrk.no/hurtigruten/?lang=en
Siellä voi halutessaan "hyppiä" kartan punaisten pisteiden avulla ,(sellaista klikkaamalla), pisteisiin haluamaansa kohtaan videolla.

Hurtig hurtig!

Ihana Hurtigruten! Lämpimät muistot tulvii mieleen tätä katsellessa. Ohjelma antaa ainutlaatuisen ja aidon kuvan matkasta - no, ehkä näitä mahtavia tervetuliaisseurueita lukuunottamatta! Ihanaa katsoa aidosti hyväntuulista ohjelmaa, jossa ei naureta kellekään vaan annetaan ihmisten ilon näkyä.
Kiitos Teema!

Anonyymi

Hieno ohjelma, kyllä norjalaiset osaavat:)Suomessa varmaan tuollainen laivalinja lakkautettaisiin tai myytäisiin ulos.

Anonyymi

Kiitos hienosta matkasta Norjaan. Eikö kukaan muu jäännyt kaipaamaan selostusta kaupungeista ja mm vuonoista missä kävivät?
Upea matka muuten.Kiitos

Anonyymi

Kiitos Yle Teema aivan fantastisen upeasta Hurtigruten-risteilystä. Kyllä mieli ja silmä lepäsi kun sai rauhalliseen risteilytahtiin katsella maisemia. Ja millaisia maisemia! On Norjan rannikko kyllä komeaa katsottavaa. Ohjelma oli niin hienosti toteutettu, että tuntui, että oli itse mukana laivalla. Olin TV:n ääressä kuin naulittuna koko pitkän ohjelman ajan.

Robin

Anonyymi kirjoitti:
Mahtavat on maisemat, ihana ohjelma vastapainona noille amerikkalaisille ja muillekin tosi tv-hömpille, tällaisia lisää!

Aina ajatellut tehdä Hurtigruten matkan, jopa edestakaisin. Nyt näki osan reitin maisemista ja ennenkaikkea satamat ympäristöineen, kiitos ajantasaisen lähestymisen satamaa isolla laivalla. Ja ilman selostusta..,

Robin

Anonyymi kirjoitti:
Kiitos hienosta matkasta Norjaan. Eikö kukaan muu jäännyt kaipaamaan selostusta kaupungeista ja mm vuonoista missä kävivät?
Upea matka muuten.Kiitos

Itse en kaivannut lainkaan jonkun valmiiksi pureskeltua selostusta. Seurasin sen - mitä aikaa oli - satamien tietoja netin eri lähteiden kautta... oli tosi aktivoivaa 'valmismatkailua'

Anonyymi

Teemalle suurkiitos rohkeasta valinnasta. Se kannatti, sillä esitetty risteily oli kertakaikkisen hieno elämys. Minä en ainakaan kaivannut selostusta tai muuta meteliä. Oli vain hiljaisuutta ja välillä rauhallista ja ennen kaikkea hyvin valittua norjalaista taustamusiikkia. Minulla oli Norjan kartta edessäni ohjelman aikana. Sen kanssa oli mukava seurata matkan vaiheita.

Robin

Båtsfjord kirjoitti:
Jos jollekin tulee liian vähän Hurtigrutenia näissä pätkissä, niin tuolta NRK:n netistä on KOKO matka katsottavissa:
http://www.nrk.no/hurtigruten/?lang=en
Siellä voi halutessaan "hyppiä" kartan punaisten pisteiden avulla ,(sellaista klikkaamalla), pisteisiin haluamaansa kohtaan videolla.

Kiitos vinkistä...!

Anonyymi

Suuri kiitos loistavsta ohjelmasta. Koko 12h tuli katsottua. Paras joululahja tuli loppiaisena. Junalla Oslosta Bergeniin toimi hyvänä lämmittelijänä. Lisää tälläistä!

saksalainen

Miksi ei saa katsoa ulkomailla, eihän tätä ole edes Suomessa tehty?
Olen itse ollut Hurtigrute laivassa, se oli hienoa kokemus. menisin toistekin.

Anonyymi

Katsoin koko ohjelman ja kyllä olikin upeita maisemia kerrakseen. Ihme ettei kuvia niistä näy missään kuvasivustoilla eikä kalentereissa.
Minua juuri tämmöiset ohjelmat kiinnostaa joissa ei ole liikaa ihmisiä äänessä häiritsemässä katselua. Luultavasti semmoista muutkin ihmiset haluaa kun näistä matkaohjelmista oli tullut niin suosittuja.

Tätähän se on itsekunkin matkanteko myös omalla autolla että maisemia katsotaan ja fiilistellään paikallista ilmapiiriä eikä jonkun juontajan pölötys ja ainainen ruutuun pongahtelu pilaa elämystä.

Taiteitakin ohjelmaan oli sopinut aika kiitettävästi.
Loppumatkalla alkoi jo naurattamaan ainainen torvisoitto vaikka tietenkin se myös kertoi pienten paikkakuntien harrastustoiminnasta. Ihmettelimme miten asuttuja pohjoisimmat paikkakunnatkin olivat.
Todella upea matkapäivä myös kotikatsomossa.

Anonyymi

Miten ihana ohjelma! Kerrankin sai nautiskella tv:n ääressä koko rahan edestä kiireettä ilman häiriötekijöitä. Minäkin katsoin koko matkan ja vaikutuin. Oikein silmät kostuivat kun näki miten antaumuksella norjalaiset ottivat ilon irti tästä maratonista. Tuon matkan soisi kokevan vielä joskus uudelleen. Ei reittiä turhaan mainosteta maailman kauneimmaksi. Kiitos Teema.

Anonyymi

Ihana Hurtigruten ja tänään ihana Berliinin konsertti! Bravo Teema!!!!!

Anonyymi

Tämän voi ottaa matkailumainoksena tai ihanana nojatuolimatkana, joka rentouttaa ja vie ajatukset kaikesta turhasta.

Junalla Oslosta Bergeniin oli meillä ehkä vielä suositumpi, pidin sen musiikista enemmän ja suomennoksia oli riittävästi. Myös kappaleiden sanat oli suomennettu, mikä tuntui täydeltä palvelulta!

Anonyymi

Minäkin haluan kiittää tästä ohjelmasta. Norjalaiset esittäytyivät siinä parhaimmillaan: Terveisiä mummoille ja vaareille, tädeille, äideille muualle Norjaan. Kyllä jokaisesta pienestä satamapaikkakunnasta löytyy torvisoittokunta, can-can-ryhmä tai muuta hupia. Kaikenlaisille saarille ja nyppylöille voi mennä heiluttamaan Norjan lippua. Sää ei haittaa! Ehdottoman hieno ohjelma ja uskokaa tai älkää: olisi voinut olla vielä hitaampi.

Anonyymi

Ohjelma oli todella hyvä. Minua kiinnostaisi tietää ohjelman viimeinen musiikki kappale.
Jos joku tietää esittäjän ja kappaleen nimen niin olisin kiitollinen tiedosta.

Anonyymi

Kiitokset jälleen tästä loistavasta ohjelmasta. Nyt en viimeistä muista mutta oliko Kari Bremnesin Hurtigrute.

Ohjelman kappaleen nimet muuten kiinostaisivat muutenkin.

Anonyymi

Nækyykø uhjelma ulkomailla?? Pææsisøæis terveiset reitin varrelta :D

Berndt Berg

Tack för en jättefin programserie. Hurtigruten är verkligen världens vackraste båttur.

Anonyymi

olipas harvinaisen pitkäveteinen ja tylsä ohjelma selostusta olisi ainakin kaivannut ja enemmän maisemia


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook