YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!
Populaarimusiikki

Les Paul, sähkökitaramies

Julkaistu keskiviikkona 16.01.2013 0 kommenttia 122 suositusta

"I want sounds that have never been heard on earth, new sounds." - Les Paul

perjantai 1.11. klo 22.50

Kitaristi Les Paul (1915-2009) tunnetaan erityisesti nykyaikaisen sähkökitaran ja äänitystekniikan kehittäjänä. Hän on myös maailmankuulun Gibson Les Paul -kitaran kehittäjä. Pitkän uran tehnyt Les Paul konsertoi vielä yli 90-vuotiaana New Yorkin Iridium-jazzklubilla. Vuonna 2007 tehdyssä dokumentissa hän kertoo itse oman tarinansa.

Les Paulin merkityksestä puhuvat dokumentissa myös muun muassa BB King, Jeff Beck, Tony Bennett ja Bonnie Raitt. American Masters -sarjaan tehdyn dokumentin, alkuperäisnimeltään Les Paul: Chasing Sound! on ohjannut John Paulson.

Les Paul oli uusien äänien etsijä, umpirunkoisen sähkökitaran, moniraita- ja päällekkäisäänityksen, kaikuefektien, viiveiden ja monien muiden nykyään itsestään selvinä pidettyjen äänitekniikkojen uranuurtaja. Hänen nimensä tunnetaan parhaiten Gibsonin kitaratehtaan legendaarisista soittimista, joiden tuotanto alkoi vuonna1952.

Keksijäntaitojensa ohella Les Paul oli taitava jazz-, country- ja blueskitaristi, joka keikkaili - lääkärin suosituksesta - lähes kuolemaansa asti. Keikkailua ei pysäyttänyt se, että vuonna 1948 auto-onnettomuuden jälkeen hänen oikea kätensä jäykistettiin vajaan 90 asteen kulmaan (vaihtoehtona oli amputointi), ja myöhemmin sydänvaivat ja paha reumatismi runtelivat.

Waukeshassa, Wisconsinissa syntynyt Lester William Polsfuss (alias Les Paul) kiinnostui äänentoistosta ja uusien äänien etsinnästä jo pikkupoikana. 13-vuotiaana hän laittoi fonografineulan akustisen kitaran kielien alle välittämään ääntä äitinsä radion vahvistamana. Hän halusi, että kitaran ääni kuuluisi vahvana muiden yli.

Värähtelemättömästä ratakiskonpätkästä, puhelinkuulokkeesta ja kielestä syntyi jo sähkökitaran aihio, raskaanpuoleinen tosin, mutta myös puinen kakkos- ja nelossnelosversio tunnetaan. Näitä väsätessään hän melkein kuoli sähköiskuun vuonna 1940 ja joutui käymään kaksi vuotta kuntoutuksessa. Varsinaisen puisen umpirunkoisen kitaransa (”The Log”) hän esitteli Gibsonin tehtaalle vuonna 1941, mutta siitä osattiin innostua vasta sen jälkeen kun Leo Fender toi markkinoille samaa periaatetta hyödyntäneen Broadcaster-kitaransa vuonna 1948.

Django Reinhardtin innoittama Les Paul keikkaili tunnettujen jazzmuusikkojen kanssa 1930-40-luvuilla ja teki menestyksekästä yhteistyötä muun muassa Bing Crosbyn ja Andrews Sistersien kanssa. Huomattuaan, että häntä alettiin yhä enemmän kopioida, Les Paul sulkeutui 1940-luvun puolivälissä kuuluisaan autotalliinsa Hollywoodissa luomaan aivan uusia ääniä.

Asetaattilevyille syntyi virtuoosimaisia kappaleita, joissa Les Paul kuulosti kokonaiselta kitaraorkesterilta hänen soittaessaan kitaraa kahdeksalla eri tavalla päällekkäin. Vokalistiksi löytyi kaunotar Colleen Summers, josta Mary Ford -nimisenä tuli Paulin vaimo ja esiintymiskumppani. Les Paul ja Mary Ford tekivät 1950-luvulla yhdessä monia menestyslevyjä (kuten ”How High the Moon”), joita taltioitiin liikuteltavan äänityslaitteiston avulla kotitalon eri huoneissa. Pariskunta oli aikansa suurimpia tähtiä televisiossa ja radiossa.

Rock’n’rollin nousu 1950-luvun puolivälissä teki Les Paulin musiikista vanhanaikaista melkein yhdessä yössä, ja hittilevyt loppuivat. Les Paulin vaikutus ei kuitenkaan päättynyt rockin tuloon. Lukuisat maailmantähdet kuten Keith Richards, Eric Clapton, Paul McCartney, Jimmy Page ja Slash ylistävät häntä. Ylistyskuoroon ovat yhtyneet lähes kaikki populaarimusiikin ammattilaiset, jotka edelleen hyödyntävät uranuurtaja Les Paulin kehittämiä tekniikkoja.

Lisätietoa ohjelmasta

Les Paul, sähkökitaramies (Les Paul: Chasing Sound), USA 2007. Ohjaus John Paulson. Tuotanto: Paulson Productions/Thirteen WNET.

Suosittele122 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

George Harrison 1-2

Martin Scorsesen ohjaama upea kaksiosainen dokumenttielokuva George Harrisonista kertoo "hiljaisen beatlen" moniulotteisen elämäntarinan. Here comes the sun!


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook