YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!
Historiadokumentti

Maan päivä

Julkaistu tiistaina 22.11.2011 0 kommenttia 147 suositusta

Historia: Maan päivä

Perjantai 10.02 klo 19.00

1950-luvulla pieni ryhmä tiedemiehiä alkoi kartoittaa, miten tekniikan kehittyminen on vaikuttanut luontoon. Kymmenen vuoden päästä alkoi näyttää siltä, kuin sodanjälkeinen unelma tekniikan, tieteiden ja talouden kasvusta johtaisikin vain käsittämättömään painajaiseen. 1970-luvulla maailman väestö oli lähes kaksinkertaistunut ja näytti siltä, että uudelle vuosituhannelle tultaessa väestönkasvu kaksinkertaistuisi uudestaan. Ympäristön saastuminen oli kiihtynyt, ja viimeistään vuoden 1979 energiakriisi nosti ympäristöasiat myös suuren yleisön tietoisuuteen.

Yhdysvaltojen presidentti Jimmy Carter suunnitteli vähentävänsä öljyn tuontia ja tilasi uusiutuvaa energiaa koskevia tutkimuksia. Hän toivoi, että jo vuonna 2000 viidennes amerikkalaisten tarvitsemasta energiasta olisi peräisin uusiutuvasta energiasta. Mutta poliitikkojen vaihtuessa myös energiapolitiikka muuttui, eikä uusiutuvaan energiaan enää panostettu.

Vuonna 1962 Rachel Carsonin kirja Äänetön kevät herätti valtavaa keskustelua. Kirjassa kerrottiin kemiallisten hyönteismyrkkyjen kulkeutumisesta ravintoketjussa mm. lintuihin, ja kohun seurauksena myös presidentti Kennedy vaati asiasta tarkempia tutkimuksia. Todisteet puhuivat Carsonin väitteiden puolesta ja rohkaisivat aktivisteja kampanjoimaan ympäristöasioiden puolesta.

Kaksiosaisessa dokumentissa seurataan ympäristönsuojelun vaiheita 1950-luvulta nykyaikaan yhdeksän aktivistin tarinan kautta. Millaisia vallankumouksellisia saavutuksia – ja hukattuja tilaisuuksia – ympäristöliikkeen historiaan liittyy?

 

Lisätietoa ohjelmasta

Tuotanto: PBS, Yhdysvallat, 2009.

Suosittele147 Suosittelee

Lähetä linkki


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook