YLE Teema

 

Matkalla jossain Suomessa

Julkaistu keskiviikkona 23.06.2010 7 kommenttia 281 suositusta

maanantaista torstaihin 28.5. alkaen klo 17.00

15 eri-ikäistä ja -kokoista kaupunkilaista kutsuttiin jättämään mukavuuksilla varustetut kotinsa, työkiireensä ja työpaikkojensa tuottavuusohjelmat, perheensä, lempibaarinsa, espressokeittimensä ja normiarkensa viettääkseen hikisen viikon kulkuvälineinään kolmivaihteiset polkupyörät, puiset järvisoutuveneet, vaelluskengät sekä omat lihakset.

Nämä 15 toisilleen entuudestaan tuntematonta ihmistä jaettiin kolmeen ryhmään, joista pyöräilijät polkaisivat liikkeelle Lahdesta, soutajat laskivat airot veteen Kerimäellä ja kävelijät aloittivat mutkaisen taipaleensa Kolilta.

Joillain matkoilla kilpaillaan, mutta tässä ei. Matkan tarkoitus oli hitaasti liikkumalla pistää ryhmien jäsenet kohtaamaan valtaväylien ulkopuolisen Suomen, suomalaisen luontosuhteen sekä kunkin oman henkilökohtaisen liikuntasuhteen.

Päivämatkat olivat vaativia mutta eivät mahdottomia, sillä tarkoitus ei ollut koetella matkalaisten fyysisiä äärirajoja. Reitit laadittiin sellaisiksi, että kuka tahansa niin sanottu tavallinen ihminen voisi kerätä kaveriporukan ja tehdä saman. Tässä ohjelmassa ei myöskään syödä matoja tai etsitä heikointa lenkkiä heimosta karkotettavaksi.

Kuusiosainen sarja seuraa päivästä päivään, aamusta iltaan kunkin ryhmän matkaa lähtöpisteestä samaan määränpäähän, samana päivänä, samalla kellonlyömällä. Perillä matkalaiset vertailevat valitsemiaan sanoja, joita he ovat keränneet matkan varrelta kuvaamaan kohtaamaansa Suomea.

Onko hitaasti vaeltavan Suomi siis esimerkiksi hermeettinen karjalanpiirakkapyörre vai jotain ihan muuta?

YLE Kulttuurin tuottama sarja on osa Ylen ja SLUn yhteistyöhanketta.

 Matkalla jossain Suomessa: tutustu ohjelman omiin sivuihin (sivujen ohjelmatietoja ei päivitetä)

Lisätietoa ohjelmasta

Tuotanto: YLE Kulttuuri, 2010

Löydä lisää:

matkailu, Suomi
Suosittele281 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Tähtäimessä maraton

Sohvaperunasta maratoonariksi. Lähes 4 000 vapaaehtoisesta valittiin kuusi, joiden harjoittelua ensimmäiselle maratonille seurataan vuosi. Millainen haaste valmentajilla ja valmennattavilla on edessään?

Kommentit

80-luvun survival tosi-tv-kuva

Eikö sinne luontoon voi mennä tavallisissa, tai vielä paremmin kuluneissa, metsäystävällisissä vaatteissa, vaan onko pakko käydä markkinavoimilta hakemassa lapsilla teetettyjä urheiluasusteita ?

Keneen enää vetoaa tuollainen typerä `kovis vastaan armoton luonto´ - räpellys, kun alkuperäinen, aito luontosuhdekin vielä olisi tavoitettavissa.

Jos sankaruutta suhteessa luontoon haette, niin tehkää ohjelmaa ikimetsien suojelijoista ja pieniä lähimetsiään vaalivista vaatimattomista maalaisihmisistä. Arvostakaa omaa kulttuuriamme.

Anonyymi

pätkä on suora jenkkikopio.
ja meinaakko ,että nuo ns: tsadilaiset pärjäisivät metässä ilman merkkitamineita.
vielä pahempaa olisi jos ne tamineet olisivat merkittömiä tai väärän merkkisiä.
tosin niistäkin löytyy oikein hyviä tuotteita.
no pari yötä saattaa mennä ja sitten tulee parku mäkkäriin.

Surfer

Hieno sarja!
Tässä kun ei ole mainoksia / nöyryytystä / teennäistä kilpailua / muuta sosiaalipornoa, niin ei taida kovin moni suomalainen vieläkään tietää miten hienoja juttuja löytyy lähimatkailustakin!

Merkkivaatteet tai ei, ihmiset on erilaisia. Toinen viihtyy kuusen juurella, toinen kaupungissa. Uudet retkeilyvarusteet ovat kyllä toimivia, ja useasti parempia kuin vanhat!
Eihan autoissakaan ole neliskanttisia pyöriä, vaan pyöreitä!
Kehitys vie mualimaa etiäpäin parempaan!

Anonyymi

"seuraa päivästä päivään, aamusta iltaan"...?

Harhaan johtavaa! Ohjelmassa seurataan liikaa osallistujien kaupunkielämää kuin itse matkaa. Pelkästään pieniä välähdyksiä matkan etenemisestä vastaan kymmeniä minuutteja henkilön työasioita. Hohhoijaa!

Pyöräretkeilijä

Anonyymi kirjoitti:
Pelkästään pieniä välähdyksiä matkan etenemisestä vastaan kymmeniä minuutteja henkilön työasioita. Hohhoijaa!

No niinpä. Olis niin kiva aihe, mutta en pidä toteutuksesta. Henkilöissä ei mitään vikaa, mutta miksi pitää siviilielämää tuoda esille? Kuvassa mustat palkit ja usein vain neljäsosa ruudusta käytössä. Musiikki levotonta (pieni pätkä yhtä kappaletta ja toinen toista) ja kuvataan milloin veden alta, milloin ilmasta... Ja puolet ajasta on tosiaan jotain höpinää tai vanhan kertausta.

No onhan tässä kivaakin: soutuveneet on hienon näköiset, lihasvoimalla liikkumista on kuitenkin kiva seurata ja pyöräilijöillä hauska tapa koristaa pyörät ja kypärät kukilla yms.

Movielunatic

Seurasin pyöräilyporukkaa ja heti pisti silmään alokasmaisia virheitä, esim. yksi tärkeimmistä asioista, satulan korkeus! Näytti useammallakin olevan päin p...ttä eli liian korkealla!

Anonyymi

Todella hyvä ohjelma ja retkeilyjuttu. Ei mitään kilpailua vaan kaikki voittavat.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook