YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!

Mediataide: Heta Kuchka

Julkaistu torstaina 06.03.2014 0 kommenttia 21 suositusta

Yhteisö ja identiteetti

keskiviikko 16.4. klo 20.00

Heta Kuchkan teoksissa on roolileikkejä, joihin hän asettaa itsensä ja muut ihmiset. Lähtökohtina ovat arkiset ilmiöt, lähiympäristö ja kommunikaatio ihmisten välillä. Lopputuloksena on sattumanvaraisuutta, lämpöä ja huumoria.

Heta Kuchka (syntynyt 1974 Helsingissä) käyttää teoksissaan valokuvaa, liikkuvaa kuvaa ja installaatioita. Hän on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemian tila-aikataiteiden osastolta vuonna 2001. Tampereen taidemuseo valitsi Kuchkan vuoden 2006 nuoreksi taiteilijaksi.

Heta Kuchkan isä Tom Kuchka (1938–2000) oli yhdysvaltalainen, Suomessa 60-luvulta asti asunut bluegrass-pioneeri. Jaksossa Heta Kuchka harjoittelee banjonsoittoa isänsä oppilaan, Wasel ”Wasku” Ararin kanssa nelikanavaista videoinstallaatiota The Sky's A Falling And We Better Hurry Up Or The Both Of Us Are Dead (2011) varten. Lisäksi Heta ja hänen äitinsä Tuija Kuchka piirtävät toisiaan ja yhteistä piirustusta Hetan työhuoneella. Jaksossa nähdään myös teokset Tositarinoita (2003), Henkilökohtainen harjoitusohjelma (2010, klippi) ja They were all wonderful (2009).

Heta Kuchkan ohjelmassa mukana olevat teokset

Tositarinoita. Joku heittelee vaatteita kerrostalon ikkunasta. Näemme putoavien vaatekappaleiden kauniit, hidastetut, leijuvat liikkeet. Vaatteiden maahan törmääminen kuulostaa kuitenkin putoavilta pommeilta. Tositarinoita perustuu rakastavaisten väliseen riitaan.
Käsikirjoitus, ohjaus ja leikkaus: Heta Kuchka, kuvaus: Heta Kuchka ja Outi Sunila, tuotanto: Heta Kuchka 2003

The Sky's A Falling And We Better Hurry Up Or The Both Of Us Are Dead. Nelikanavaisen videoteoksen taustalla on Heta Kuchkan edesmenneen bluegrassmuusikkoisän muisto. Papa Bluegrass antoi eläessään soittotunteja nuorille muusikoille. Eräänä päivänä 2011 Kuchka ottaa yhteyttä isänsä entiseen oppilaaseen Wasel ”Wasku” Arariin ja pyytää tätä opettamaan hänelle sen minkä isä oli opettanut tälle. Kuchkan tavoitteena on oppia soittamaan banjoa kuukaudessa näyttelynsä avajaisiin mennessä ja esiintyä itse näyttelyssään multiprojektioinstallaatiossa.

Kuchkan videoinstallaatio on eräänlainen tutkielma mahdollisen taiteilijaidentiteetin peruselementeistä. Tuntuisiko olemassaolo edes todelliselta ilman jatkuvaa itsensä haastamista? Uusi alue on aina vallattava – ja näytettävä maailmalle, kuinka sitä hyödyntää.
Heta Kuchka 2011

Henkilökohtainen harjoitusohjelma. Heta Kuchka haastaa välilevytyrästä kärsivän äitinsä harjoittelemaan kameran edessä. Äiti harjoittelee, vaikka liikkeet tekevät kipeää.
Heta Kuchka 2010, esiintyjä: Tuija Kuchka

They were all wonderful. Anna haluaa tulla haudatuksi kissojensa tuhkien kanssa. Dokumenttielokuvassa Anna haaveilee hetkestä, jolloin hän tapaa vuosien varrella kuolleet parikymmentä kissaansa tuonpuoleisen Sateenkaarisillalla.
Heta Kuchka 2009, esiintyjät: Broadway-Baby, A-J ja Anna

Löydä lisää:

Mediataide, Heta Kuchka
Suosittele21 Suosittelee

Lähetä linkki


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook