YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!
Kino Suomi

Mitä kaipaat 80-luvulta, Lauri Törhönen?

Julkaistu maanantaina 14.10.2013 0 kommenttia 36 suositusta

Kulttimaineeseen noussut Insiders Kino Suomessa torstaina 17.10. klo 21.45

1980-luvun nousukaudella lama oli vielä kaukainen uhkakuva, ja amerikkalaistyylinen juppikulttuuri sai jalansijaa suurissa suomalaiskaupungeissa. Valkoisiin bleisereihin, kuntosalihuumaan ja Mobira Cityman -puhelimiin tarttui myös ohjaaja Lauri Törhönen kasarijuppikuvauksellaan Insiders (1989). Pääosin autenttisilla helsinkiläisillä kuvauspaikoilla filmattu elokuva kiinnosti ohjaajaa pitkälti aiheensa puolesta.

"Olin tarkkaillut juppiporukkaa kentän reunalta jo pidempään. Minullekin tarjottiin sellaista elämää, mutta olisi pitänyt mennä naimisiin!", Törhönen nauraa.

"Insiders on mielestäni varsin raadollinen aikalaiskuvaus. Rikkaita on ollut Suomessa aina saman verran, ja kun Esplanadia edelleen ajelee, niin Kämpin eteen on pysäköity Ferrari suomalaisilla rekisterinumeroilla", Törhönen jatkaa.

"Itsekin lensin 1980-luvun lopulla helikopterilla ja ajoin kilpa-autoja. Elokuvatöideni ansiosta onnistuin tekemään asioita, jotka olisivat muuten olleet varallisuustasoni ihmisiltä suljettuja pois. Tämä on nimenomaan elokuvaohjaajan oikeus, ohjaajana voi päätyä niin kuuhun kuin kohtuun, ja se on kaikkein hienointa."

Dekadenssia ja romanttista amatöörisalapoliisikuvausta

Törhönen tuli mukaan elokuvaan sen käsikirjoitusvaiheessa, ja tarinaa kehitettiin vielä elokuvaa kuvattaessa. "Teksti oli ihan levällään vielä pari päivää ennen filmauksia".

Ohjaaja on varsin tyytyväinen lopputulokseen. "Elokuvasta tuli mielestäni kiinnostava yhdistelmä dekadenssia ja vähän romanttista amatöörisalapoliisikertomusta", Törhönen kuvailee.

Törhönen myös arvelee, etteivät kaikki pitäneet elokuvasta sen vuoksi, että se liippasi niin läheltä heidän elämäänsä. "Teen vain realistisia elokuvia, ja filmissä on paljon autenttisia asioita, esimerkiksi kuvauspaikoissa. Alun bilekohtaus on kuvattu aidossa yksityisasunnossa, jossa ei täytynyt lavastaa juuri mitään. Peileillä koristeltu kylpyhuone oli jo olemassa, ja elokuvaan taisi päätyä myös käytävältä paljastuva komero täynnä naisten hepeniä. Pääsimme paikkoihin suhteilla, piti vain osata kysyä oikein", Törhönen kertoo.

Vuosien varrella Insidersin ympärille kehittynyt mehukas kulttimaine johtuu osaltaan 80-luvun muotivillitysten, kuten kannettavien Mobira Cityman -puhelimien esittelystä. "Citymaneja tehtiin noin 50 kappaleen esisarja, josta saivat puhelimen muun muassa silloinen pääministeri ja minä. Sitten kun kuvanveistäjät yrittivät lyödä turpaan Kosmoksessa ja kysyivät, milloin tämä villitys katoaa, niin sanoin, että ei kukaan enää halua palata takaisin tuijottamaan isoäitinsä kuvaa lankapuhelimen vieressä!"

Uusi Insiders työn alla

Törhönen kertoo, että ei jäänyt haikailemaan 80-luvun perään. "Mennyt on mennyttä, mutta voisin kuitenkin edelleen tehdä elokuvan, joka tapahtuu 80-luvulla. Aikakaudelta on vielä tuhansia tarinoita kertomatta!"

"Olen paraikaa valmistelemassa Tuomas Vimman Raksa-kirjasta elokuvafilmatisointia, joka tulee lähimmäs tuotannostani Insidersia. Päähenkilö remontoi jetset-henkilöiden asuntoja, ja elokuvassa liikutaan Etelä-Helsingissä. Kyseessä on tämän päivän tarina, mutta samankaltainen kuin Insiders", Törhönen jatkaa.

Insidersin torstaiseen tv-esitykseen valmistautuville katsojille ohjaajalla on yksi ohje. "Elokuvaa kannattaa katsoa avoimin mielin. Jos asettuu sen äärelle yhtä avomielisesti kuin ohjaaja, on elokuva varmasti hauska kokemus."

"Insiders ansaitsee mielestäni paremman kohtelun, kuin mikä sen maine taidepiireissä saattaa olla. Omasta nenästäni olen aina verta kaivanut!", Törhönen päättää.

Maria Pirkkalainen

Suosittele36 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Insiders (16)

Lauri Törhösen kulttielokuvassa nuoret juppimenestyjät itkevät mieluummin Alfa Romeossa kuin Ladassa.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook