YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!

Muybridge (S)

Julkaistu keskiviikkona 09.11.2011 0 kommenttia 116 suositusta

sunnuntai 26.1. klo 12.26

Eadweard Muybridge (1830-1904) tunnetaan lähinnä ihmisten ja eläinten, erityisesti hevosten liikkumista tutkivista valokuvakuvasarjoista, joista vanhin on peräisin vuodella 1872. Juho Gartzin ja Jan-Eric Nyströmin elokuvassa Muybridge nuo muinaiset kuvakokeilut on herätetty henkiin tämän päivän tekniikalla. Tuloksena on joukko lyhyitä, yhden liikesarjan sisältäviä kokonaisuuksia, jotka useaan kertaan toistettuina esittävät ilmeikkäästi kohteensa tavan kävellä, hyppiä, ravata, laukata, kierähtää tai heilauttaa lakana harteille. Kestoltaan rajattuina ne eivät kerro tarinaa, silti ne ovat ilmiselvästi ihan oikeita eläviä kuvia. Nimiosassa esiintyy Markku Lehmuskallio.

Virallisesti elokuva keksittiin 1895. Näin Muybridgen kuvasarjat ovat vahva mutta paljolti unohdettu osa elokuvan historiaa: ne ovat puuttumaton puuttuva rengas valokuvan ja elokuvan välillä. Muybidgessä oli annos seikkailijaa. Jo nuorena hän matkusti Amerikkaan, mahdollisuuksien maahan. Hän kaivoi kultaa, kiersi mannerta pitkin poikin, otti loistavia valokuvia, menestyi, rikastui, rakastui, meni naimisiin, ampui pikaistuksissaan vaimonsa rakastajan ja joutui vankilaan. Arvostettuna kansalaisena hän selvisi asiasta lähes pelkällä säikähdyksellä, niinhän se menee, ja jatkoi uusia uria aukovaa valokuvaajan työtään.

Suosittele116 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Sininen imettäjä (S)

75-vuotiaan Markku Lehmuskallion omaleimainen varhaistyö kuvaa taiteilijan toiseutta kuuromykkyyden keinoin.

Sukunsa viimeinen (S)

Anastasia Lapsuin ja Markku Lehmuskallion elokuva pienestä nenetsitytöstä, joka neuvostoaikaan viedään vastoin tahtoaan sisäoppilaitokseen venäläiskylään. Neko ei alistu kohtaloonsa kapinoimatta.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook