YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!
Torstain Kino

No. 2

Julkaistu tiistaina 15.09.2009 0 kommenttia 195 suositusta

torstai 21.7. klo 22.00

Fidziläinen matriarkka Nanna Maria (Ruby Dee) istuu vaatimattomassa esikaupunkikodissaan Aucklandin liepeillä ennen auringonnousua ja miettii näkemäänsä unta. Siinä hän oli lapsi ja osallistui suuriin häihin. Unesta inspiroituneena Nanna Maria päättää järjestää suuret juhlat - heti tänään! Laulua, tanssia, naurua ja tappelua. Sitä hän kaipaa. Punaviiniä, puisia pöytiä, valkoisia pöytäliinoja ja avotulella paistettu possu. Niistä on juhlat tehty!

Sukulaiset eivät ole yhtä innoissaan kokoontumisesta, vaikka Nanna Maria paljastaakin ilmoittavansa seuraajansa. Yövuorosta palannut lapsenlapsi Erasmus (Rene Naufahu) pitää mummia höyrähtäneenä ja hakee serkkunsa Charlenen (Mia Blake) hoitamaan asiaa. Nanna kun ei taivu luopumaan ajatuksestaan. Lopulta lapsenlapset joka puolelta kaupunkia saapuvat vastahakoisina juhliin. Päivän mittaan valmistelut sotkeutuvat kaaokseksi, ja juhlat ovat peruuntua. Lapsenlapset kuitenkin tajuavat, että Nannalle on annettava mitä tämä haluaa.

No 2 on lämminsydäminen ja rehevä yhteen päivään sijoittuva elokuva siitä, mitä tarvitaan perheen kokoon saamiseksi. Kuvaus keskittyy perheeseen ja rakkauteen, joka pitää toisilleen läheiset ihmiset yhdessä huolimatta erimielisyyksistä. Samalla kuitenkin muistutetaan siitä, että on tärkeää tietää juuristaan ja menneisyydestä.

Käsikirjoittaja Toa Fraser kirjoitti No 2:n alun perin teatteriin, mutta muokkasi monologista elokuvan suurelle näyttelijäjoukolle. Ohjauksena elokuva on Fraserin ensimmäinen.

Lisätietoa ohjelmasta

No. 2 (No. 2 / Naming Number 2), Uusi-Seelanti 2006. Ohjaus & käsikirjoitus: Toa Fraser. Näyttelijät: Ruby Dee, Tuva Novotny, Mia Blake, Taungaroa Emile, Xavier Horan, Miriama McDowell.

Löydä lisää:

Toa Fraser, Uusi-Seelanti
Suosittele195 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Matkalla rakkauteen

Määrätietoinen nainen lähtee Libanoniin etsimään poikaansa vuoden 2006 pommitusten jälkeen. Libanonilaisohjaaja Philippe Aractingin vaikeissa olosuhteissa kuvaama liki dokumentaarinen elokuva.

Kabulin lapsi

Taksikuski huomaa burkaan pukeutuneen naisen jättäneen vauvansa auton takapenkille. Alkaa äidin etsintä sodan runtelemassa Afganistanissa. Ohjaus Barmak Akram.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook