YLE Teema

 

  • Suosittelu lisätty!
  • Suosittelu lisätty!

Operaatio "Elokuvantekijä"

Julkaistu torstaina 08.12.2011 0 kommenttia 119 suositusta

Sunnuntai 11.12 klo 15.30

Irakilaisen elokuvaopiskelijan unelma toteutuu: hän pääsee mukaan tekemään amerikkalaista elokuvaa. Mikään ei kuitenkaan etene niin kuin piti. Miten vetäytyä epäonnistuneesta operaatiosta? Operaatio "Elokuvantekijä" on intensiivinen kertomus siitä mitä tapahtuu, kun Music Television ja amerikkalainen elokuvakoneisto päättävät tehdä hyvän työn mutta todellisuus haraa vastaan. Dokumenttielokuvan on ohjannut Nina Davenport.

Bagdadin elokuvakoulu on tuhoutunut amerikkalaisten pommituksessa. Music Television esittelee irakilaisen elokuvaopiskelijan Muthana Mohmedin, joka raunioiden keskellä kertoo elokuvahaaveestaan. Näyttelijä-ohjaaja Liev Schreiber näkee ohjelman ja kutsuu Muthanan harjoittelijaksi Prahaan kansainväliseen elokuvahankkeeseen Everything is Illuminated. Muthanan suuri unelma toteutuu!

Vai toteutuuko? Amerikkalainen unelma sokaisee paitsi hyväntekijät myös hyvän työn kohteen. Kaikki kysyvät, milloin ensimmäinen uuden Irakin elokuvaohjaaja lyö itsensä läpi. Elokuvatuotanto hämmentää nuorta miestä. Irakin sodan ja kaaoksen keskeltä kantautuvat viestit ahdistavat Muthanaa. Avatut ovet sulkeutuvat yksitellen. Dokumentin tekijän Nina Davenportin halu ymmärtää päähenkilöään ja Muthanan kyvyttömyys yhteistyöhön törmäävät. Ehkä Muthana on vain hämmentynyt nuori mies eikä Irakin elokuvan uusi toivo. Mutta miten tästä operaatiosta voi vetäytyä?

Lisätietoa ohjelmasta

Operaatio "Elokuvantekijä" (Operation Filmmaker), USA 2007. Ohjaus Nina Davenport.

Suosittele119 Suosittelee

Lähetä linkki


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook