YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!

Palin: Navalta navalle

Julkaistu keskiviikkona 30.09.2009 0 kommenttia 178 suositusta

Maailmanmatkaaja kulkee ääripäästä toiseen.

Torstaisin 27.7.2009 alkaen klo 17.00, uusinta la klo 15.20

Näyttelijä, kirjailija, koomikko ja juontaja Michael Palin tunnetaan erityisesti Monty Pythonin hahmoista. Näyttelijäntyön ja kirjoittamisen lisäksi hän on tehnyt myös erinomaisia matkailuohjelmia. Navalta navalle on hänen toinen matkailuohjelmansa, ja tällä kertaa Palin yrittää pohjoisnavalta etelänavalle käyttäen vain maa- ja meriteitä. Tämän matkasarjansa alussa Palin piipahtaa myös Suomessa.

Tie navalta navalle kulkee 17 maan kautta, ja matka kestää yli viisi kuukautta. Lämpötila vaihtelee Antarktiksen -50 asteen kylmyydestä Saharan hehkuvaan kuumuuteen. 3. joulukuuta yksi ainoa laiva lähtee Afrikasta Antarktikselle, ja siihen Palin aikoo ehtiä - siitäkin huolimatta, että laiva on jo täyteen varattu.

Sarjan tekoajankohta näkyy kiinnostavasti dokumenttisarjassa: Kaksi päivää sen jälkeen, kun Palin jätti Neuvostoliiton taakseen, Gorbatshov syrjäytetään vallasta. Palin matkaa Etiopian halki vain viikkoja sisällissodan päättymisen jälkeen, ja hän saapuu Sambiaan samana päivänä, kuin Kenneth Kaunda kukistuu. Enteet ovat muutenkin huonot: kreikkalainen astrologi ennustaa, että hänellä tulee olemaan ongelmia jatkoyhteyksien kanssa, ja sambialainen noitatohtori kertoo, että Palinia seuraa synkkä varjo. Eipä siis ihme, että Palin eksyy sudanilaisella suolla ja joutuu onnettomuuteen Viktorian putouksilla...

Ongelmista huolimatta matkalla on rutkasti hauskojakin hetkiä: Palin tutustuu Istanbulin toreihin ja Karnakin temppeliin, hänelle tarjotaan työtä norjalaisesta majakasta, ja hän pääsee tutustumaan saunomiseen ja kullanhuuhdontaan Suomessa. Sarjassa tavataan myös Leninin kaksoisolento, joulupukki sekä 90-vuotias egyptiläinen, joka todisti Tutankhamonin haudan avaamista.

Kuten Palin itse on kommentoinut sarjaansa:
Navalta navalle oli minulle ainutlaatuinen ja erikoinen, joskin usein tuskallinen kokemus. Nyt on katsojien vuoro kärsiä!

27.7.
Osa 1/8: Kylmä lähtö
Toisessa matkailusarjassaan Michael Palinin haasteena on päästä pohjoisnavalta etelänavalle, vain maa- ja meriteitä käyttäen. Matkan ensimmäisellä etapilla Palin käy myös Helsingissä.

3.8.
Osa 2/8: Venäjän aroilla
Michael Palin matkailee pohjoisnavalta etelänavalle, käyttäen vain maa- ja meriteitä. Tänään matka vie Venäjälle vain muutamaa päivää ennen elokuun 1991 vallankaappausta.

10.8.
Osa 3/8: Välimeren sokkeloissa
Michael Palin matkailee pohjoisnavalta etelänavalle, käyttäen vain maa- ja meriteitä. Tänään päästään jo Afrikan rannikolle asti.

17.8.
Osa 4/8: Aavikon halki
Michael Palin matkailee pohjoisnavalta etelänavalle, käyttäen vain maa- ja meriteitä. Tänään Palin on aavikkohiekan armoilla ja vaikeudet alkavat kasaantua.

to 27.8. klo 17.00, uusinta la 15.20
Osa 5/8: Toiselle puolelle
Michael Palin matkailee pohjoisnavalta etelänavalle, käyttäen vain maa- ja meriteitä. Tänään Palin pääsee päiväntasaajalle asti.

to 3.9. klo 17.10, uusinta su 15.35
Osa 6/8: Savannia, junia, laivoja
Michael Palin matkailee pohjoisnavalta etelänavalle, käyttäen vain maa- ja meriteitä. Tänään matkaonni uhkaa kääntää Palinille selkänsä lopullisesti.

to 10.9. klo 16.50, uusinta la 15.05
Osa 7/8: Pahan varjo
Michael Palin matkailee pohjoisnavalta etelänavalle, käyttäen vain maa- ja meriteitä. Tänään takana on jo 108 matkapäivää, ja vaikeudet sen kun lisääntyvät.

to 17.9. klo 17.00, uusinta la klo 14.55
Osa 8/8: Pureva päätös
Michael Palinin matka pohjoisnavalta etelänavalle päättyy. Tänään pitäisi etelänavan häämöttää, mutta kuinka käy?

Palinin seuraava matkasarja Palin: Tyynenmeren kierros alkaa torstaina 24.9.

Lisätietoa ohjelmasta

Michael Palin: Pole to Pole

Tuotanto: BBC, 1991

Michael Palinin matkailusivut

Palinin epäviralliset fanisivut

Biografia Palinista

Suosittele178 Suosittelee

Lähetä linkki


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook