YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!

Palin: Tyynenmeren kierros

Julkaistu keskiviikkona 30.09.2009 0 kommenttia 139 suositusta

Suosikkijuontaja kiertää maailman suurimman valtameren ympäri.

Palin: Tyynenmeren kierros

Näyttelijä, kirjailija, koomikko ja juontaja Michael Palin tunnetaan erityisesti Monty Pythonin hahmoista. Näyttelijäntyön ja kirjoittamisen lisäksi hän on tehnyt myös erinomaisia matkailuohjelmia, joista nyt nähdään Tyynenmeren kierros YLE Teemalla.

Palinin kolmannesta sarjasta ei puutu kunnianhimoa: edessä on 80 000 kilometrin kierros maailman suurimman valtameren ympäri. Michael aloittaa Venäjän itärannikolta ja lähtee matkaamaan vastapäivään etelään ja päätyy muun muassa Japaniin, sekä Kiinan ja Australian kautta aina Uuden-Seelannin eteläsaaren kärkeen, josta matka jatkuu pohjoiseen Etelä- ja Pohjois-Amerikan länsirannikkoa pitkin aina Beringinsalmelle asti.

Michael tapaa pitkän matkansa varrella yhteensä 270 eri ihmistä ja pääsee todistamaan outoja paikallisia tapoja. Hän kohtaa esimerkiksi entisiä ihmissyöjiä Borneossa, innokkaimman ihailijansa Tokiossa ja lounastaa erään Etelä-Amerikan suurimman huumekeisarin kanssa. Michaelin vastustamaton charmi ja huumori eivät koskaan kuitenkaan petä.

 

24.9. Alaska ja Venäjä (uusinta la klo 14.50)
1.10. Japani ja Korea
8.10. Kiina
15.10. Vietnam ja Filippiinit
22.10. Filippiinit, Malesia ja Indonesia
29.10. Australia ja Uusi-Seelanti
5.11. Chile ja Bolivia
12.11. Bolivia ja Peru
19.11. Peru ja Kolumbia
26.11. Takaisin Alaskaan

Palinin seuraava matkasarja Palin: Hemingwayn jäljillä alkaa torstaina 2.12.

Lisätietoa ohjelmasta

Tuotanto: BBC, 1997.

Palinin matkailusivut

Palinin epäviralliset fanisivut

Suosittele139 Suosittelee

Lähetä linkki


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook