YLE Teema

 

  • Suosittelu lisätty!
  • Suosittelu lisätty!
Kino Ranska

Paratiisin lapset

Julkaistu torstaina 17.06.2010 0 kommenttia 208 suositusta

Kaikkien aikojen paras ranskalainen elokuva?

su 19.9., jälkimmäinen osa su 26.9. klo 12.50

Marcel Carnén ohjaama Paratiisin lapset (Les enfants du paradis, Ranska 1945) on 1800-luvun alun Pariisiin sijoittuva klassinen melodraama rakkaudesta, intohimosta ja mustasukkaisuudesta teatterin ja rikosten maailmassa. Päähenkilö on kurtisaani Garance, jota neljä miestä yhteiskunnan eri kerroksista rakastaa.

Saksalaismiehityksen aikaan kuvattu, mutta vasta Pariisin vapautuksen jälkeen ensi-iltansa saanut Paratiisin lapset on vuosikymmenten mittaan korotettu - syystä! - kulttielokuvien taivaaseen. Se on myös äänestetty kaikkien aikojen parhaaksi ranskalaiseksi elokuvaksi.

Elokuvan käsikirjoituksen teki runoilija Jacques Prévert, musiikin sävelsi Joseph Kosma, ja pääosia esittivät Arletty, Jean-Louis Barrault ja Pierre Brasseur. Tekijäryhmässä oli mukana niin juutalaisia ja vastarintaliikkeen jäseniä kuin mustan pörssin kauppiaita ja natsien yhteistoimintamiehiä, roolejaan ja identiteettejään toisiltaan salaten. Kurtisaani Garancea esittäneellä Arlettyllä oli lisäksi saksalainen rakastaja - siksi tähti joutui sodan jälkeen kotiarestiin eikä päässyt oman elokuvansa ensi-iltaan maaliskuussa 1945.

Kolmituntinen elokuva esitetään kahdessa osassa peräkkäisinä sunnuntaina.

(Paratiisin lapset esitettiin edellisen kerran Teemalla elokuussa 2009 elokuvalle omistetussa Teemalauantaissa.)

Lisätietoa ohjelmasta

Alkuperäinen nimi: Les enfants du paradis, Ranska 1945). Pääosissa: Arletty, Jean-Louis Barrault, Pierre Brasseur, Pierre Renoir, Maria Casarès, Gaston Modot, Louis Salou, Marcel Herrand. Ohjaus: Marcel Carné.

Suosittele208 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Meren hiljaisuus

Jean-Pierre Melvillen ohjaama elokuva vanhuksesta ja nuoresta naisesta, jotka kieltäytyvät puhumasta heidän kotiinsa majoitettavalle saksalaisupseerille miehitetyssä Ranskassa.

Kaksi miestä Manhattanilla

Jean-Pierre Melvillen "uusiaaltomainen" rikoselokuva kahdesta lehtimiehestä ranskalaisen YK-lähettilään jäljillä New Yorkissa.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook