YLE Teema

 

Teeman Elävä arkisto

Reissumies Rautavaara 1/2

Julkaistu keskiviikkona 02.06.2010 1 kommenttia 283 suositusta

Koko kansan Tapsa tutustuu katoaviin ammatteihin

tiistai 20.7. klo 21.55

Tapio Rautavaara oli elokuvista, televisiosta ja levyiltä tuttu viihdyttäjä, joka viljeli rempseän ja reilun reissumiehen imagoaan myös keikkamatkoilla. Rautavaara tuli 1940-luvulla tunnetuksi elokuvanäyttelijänä ja raamikkaana olympiamitalistina: hänen lajejaan olivat keihäänheitto ja jousiammunta.

Hänen laulajanuransa alkoi tuttavuudesta Reino Helismaan kanssa: Helismaa teki Rautavaaralle tämän ensimmäisen hitin Reissumies ja kissa vuonna 1949. 1950-luvulla Rautavaara näytteli vuosittain elokuvissa ja levytti kymmenittäin suosittuja, nyt jo ikivihreiksi vakiintuneita laulelmia.
Reissumies-sarja syntyi televisiolle vuonna 1965: sarjassa rehdin perusjätkän maineessa oleva Rautavaara tutustuu perinteisiin, miehisiin ammatteihin eri puolilla Suomea. Kaupungistumisen ja koneellistumisen myötä monet vanhat ammatit olivat muuttuneet lähes uhanalaisiksi, joten sarjaan tallentui samalla arvokasta työn kulttuurihistoriaa.

Aluksi esitettävässä jaksossa Reissumies rajan pinnassa (1965) Tapsa kiertää kappaleen matkaa Lapin rajavartioiden seurassa, ja laulaa muun muassa hittinsä Kulkuri ja joutsen, Reissumies ja kissa sekä Neljän tuulen tiellä. Matkallaan hän kohtaa Näätämön vartioaseman emännän Liisa Lehtosen Sevettijärveltä, vääpeli Erkki Vaaranmaan, rajajääkärit Eino Simosen ja Keijo Häkkisen sekä tukkipuiden kaataja Martti Mikkolan Ivalon Raja-Joosepista sekä luutnantti Olavi Valmun Ivalon rajavartiostosta.

Jaksossa Reissumies maan uumenissa (1965) Rautavaara vierailee Vihannin malmikaivoksella syksyllä 1965. Osassa kuvataan koneellistuvan kaivostoiminnan arkea sekä kaivosmiesten työtä ja vapaa-aikaa. Tapsa pääsee myös kaivosmiesten iltamiin, joissa hänen lisäkseen esiintyvät muun muassa lapsisoittokunta Torvipojat sekä Eero Honko ja kaivosvouti Leo Laakso.

Molemmissa ohjelmissa Rautavaaraa säestävät Raimo Sarkio, Heikki Laurila ja Kalevi Nyqvist.

 

Tapio rautavaara YLE:n Elävässä Arkistossa

Lisätietoa ohjelmasta

Reissumies rajan pinnassa (1965) Ohjaus ja käsikirjoitus: Karl-Gustav Grönstrand & Teuvo Muuronen.

Reissumies maan uumenissa (1965) Ohjaus ja käsikirjoitus: Karl-Gustav Grönstrand & Teuvo Muuronen.

Suosittele283 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Atro Niiniluoto

Katsoin digiboksin kautta ohjelman Reissumies rajan pinnassa. Tunnistin monta kipaletta.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook