YLE Teema

 

Populaarimusiikki

Ruisrock – 40 vuotta rokkia ja rakkautta

Julkaistu tiistaina 28.06.2011 32 kommenttia 240 suositusta

maanantai 25.6. klo 21.00

Ruisrock - 40 vuotta rokkia ja rakkautta on vuonna 2011 valmistunut dokumentti Suomen vanhimman rockfestivaalin synnystä ja kasvusta. Samalla se on matka populaarikulttuurin rakenteellisiin muutoksiin Kekkosen Suomesta euroaikaan, mustavalkoisesta värilliseen. Dokumentti on siis kummallakin puolella jokea.

Ruisrock syntyi nuorten halusta saada aikaan jotain omaa ja erilaista Turun musiikkijuhlien rinnalle. Rockfestivaali saikin nuorison liikkeelle heti alusta alkaen. Musiikin uusille virtauksille oli kasvava kysyntä Suomessakin. Ensimmäinen Ruisrock elokuussa 1970 veti paikalle noin 38 000 juhlijaa kolmen päivän aikana. Aiemmin ei ollut koettu yhtä mittavaa ohjelmaa samalla kertaa. Maine kiiri kauas, ja seuraavana kesänä Ruisrock oli yksi Euroopan suurimmista musiikkitapahtumista: se rikkoi 100 000 kävijän rajan.

Suuria alkuvuosia seurasivat 1970-luvun yksipäiväiset puistokonsertit. Ruisrock vakiinnutti asemansa nuorison tärkeimpänä kesätapahtumana. Vuonna 1984 festivaalin johtoon asettui Rainer Koski, ja seuraavina vuosikymmeninä Ruisrock nostettiin mannereurooppalaisten festivaalien sarjaan pitkäjänteisellä työllä – ohjelmaa laajentamalla sekä monenlaisia uusia palveluja tarjoamalla. Vuodesta 2001 festivaalia on kehitetty Juhani Merimaan johdolla.

Yhtä pitkäikäisiä, keskeytyksettä joka vuosi järjestettyjä rocktapahtumia ei löydy koko maailmasta tiettävästi kuin yksi, Hollannin Pinkpop, joka perustettiin pari kuukautta ennen Ruisrockia.

Dokumentissa saavat puheenvuoron niin Ruisrockin alkuperäiset kuin nykyisetkin tekijät, artistit ja yleisö. Mukana on runsaasti osin ennennäkemätöntäkin arkistomateriaalia. Mitä Metallican edusmies teki Ultra Bran biisiluettelolle? Mitä Thin Lizzyn Phil Lynott teki Pedro Hietasen asuntovaunussa? Kuka huijasi, ja kuinka, PMMP:n Miran pois Nirvanan keikalta? Miksi Rammsteinin keikan aikana järjestäjät pelkäsivät maan repeävän ja nielaisevan yleisömassan? Näihinkin kysymyksiin dokumentti antaa vastauksen.

Välähdyksiä festivaalin pääasiasta eli live-esityksistä tarjoavat artistit kaikilta neljältä vuosikymmeneltä: mm. Jussi Raittinen, Juice Leskinen Grand Slam, Dingo, Don Huonot, Apocalyptica, Eppu Normaali, The Rasmus, The Ark, Gogol Bordello ja Flogging Molly.

Haastatteluissa menneitä vuosia muistelevat esimerkiksi Ismo Alanko, Juha Torvinen, Michael Monroe ja Pedro Hietanen. Festivaalin järjestäjät Antero Laiho, Kari Purssila, Rainer Koski ja Juhani Merimaa kertovat festivaalin tarinan vaihe vaiheelta.

Lisätietoa ohjelmasta

Ruisrock - 40 vuotta rokkia ja rakkautta. Dokumentti, ohjaus Antti Kuivalainen, tuotanto ValoAntti 2011.

Suosittele240 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Ruisrockin kävijä vuodesta -91

Voisitteko mitenkään uusia äsken nähdyn Ruisrock-dokumentin?

Kävi niin ikävästi, että digiboksilta loppui levytila kesken, vaikka tarkoituksena oli tallentaa ohjelma tulevia vuosia varten. Uusintaesitys olisi siis enemmän kuin tervetullut.

Anonyymi

Toivoisin myös Ruisrock-dokumentin uusintaa, harmillisesti unohdin katsoa sen.

Sama pää kesät talvet

Pikainen uusinta, kiitos.

Turkulainen

Sama pää kesät talvet kirjoitti:
Pikainen uusinta, kiitos.

Samaa toivottaisiin myös tänne!

Piko

Valitettavasti ehdin katsomaan vain ohjelman loppuosan ja vaikutti tosi hyvältä dokumentilta, joten toivoisin pikaista uusintaa!!

Anonyymi

Uusikaa tämä dokumentti, olkaa niin kilttejä!

RR kävijä vuodesta -96

Luotin näemmä liikaa Yle Areenaan, koska sieltä dokkaria ei löydykään!?
TV-lupamaksukirstu auki ja uusinta kehiin vielä ennen viikonloppua! :)

Anonyymi

Uusikaa, please

Anonyymi

Anonyymi kirjoitti:
Uusikaa, please

Areenalle, plese!! Vaatikaa kaikki Yleltä suoraan.

Anonyymi

Voisitteko uusia tämän Ruisrock -dokumentin, olisin hyvin kiitollinen!

Anonyymi

Uusinta, pliis!

Kaksi kertaa rockissa esiintynyt

Ilkeä yllätys,ettei tätä voi katsoa (tekijänoikeudellisista syistä) Areenalta.Tämän olisi voinut etukäteen mainita.
Vaadin ehdottomasti uusintaa.

vilipe

Uusintaa kaipalisin minäkin

Anonyymi

Uusintaa kaipaisin minäkin! Luulit että sen näkisi areenalta mutta ei nääkkään :/

Anonyymi

Uusinta. Pian. Kiitos.

Anonyymi

Uusittehan pikaisesti, kiitos!

Anonyymi

Täältä myös toive uusinnnasta!

seppo

olisi hölmöä jos tätä hienoa ohjelmaa ei uusittaisi

fiia

Hei en minäkään tiennyt että tätä ei tule yle areenaan ! Harmi, jos olette tehneet hienon dokumentin vaan kerran esitettäväksi.

T

Ensi esitys meni täälläkin ihan ohi. Uusintaa ruutuun siis, pliis!

Rami

Uusinta kiitos!..olin aivan varma että areenaan tulee, kun töiden takia ei voinut valvoa eikä tallentavaa digiboxia juuri nyt löydy..

Riku

Kävimme Ruisrokissa 1970, noin 20 hkl Vaasasta linjautolla. Oli se kyllä jotain semmoista mitä en ikänä tuu unohtamaan. Huh huh. Paras bändi oli Kalevala. Silloin tuntematon Albert ja Remu vetivät mm. Shake It All Over. Niiden piti soittaa 2 kertaa yleisön pynnöstä. Jojje Wadenius ja Made In Sweden vetivät Marshalien kautta tosi mahtavat biisit. Meillä oli lippu kiinni pitkässä tangossa jotta löysimme aina toisiamme.
Lava oli täynna Marshal Jimi stackeja. Mahtava soundi.
Vuonna 1971 oli täys sekannusta. Huono soundi vahvistimissa.
En tiennyt että tää ohjelma alkoi 04.07.2011. Uusinta please!
PS. Oli hyvää fiilistä mennä katsomaan Woodstock leffaa syksyllä -70 kun se sitten vihdoinkin saapui Suomeen. Ole katsonut sitä nyt DVD.lla kin satoja kertoja.
Nyt halusin tehdä samaa Ruisrokin kanssa.

Nimi / Nimimerkki:

Miten olisi uusinta? Oletin vain, että näin televisilupamaksun maksaneena olisi mahdollisuus nähdä laatudokumentti joko uusintana tai Areenasta.

Itse olin ulkomailla kun tämä tuli televisiosta. Onko niin vaikea ymmärtää, että kaikki eivät ehkä ole kotisohvallaan paikalla juuri tuohon erääseen lähetysaikaan? Häpeäisitte YLE. Toimintanne on mennyt huonoon suuntaan siitä lähtien kun saitte kokoomuslaisen johtajan.

Tämä yksittäinen tapaus vähensi huomattavasti halukkuuttani maksaa TV-maksua. Tällä toiminnalla menetitte huomattavan määrän rahaa. Tulen kuitenkin jatkamaan YLEn ohjelmien katsomista, sillä ne ovat lähes ainoaa laatuohjelmaa mitä televisiosta tulee. Niiden katsomista ei edes televisiolupatarkastaja pysäytä.

Kiitos.

Petteri

Kun YLE panostaa entistä enemmän nettisisältöön, niin tehkää vastaisuudessa ohjelmmanne siten, että niitä voi jaella myös Areenassa. Tosi tylsää, kun ei voi sieltä katsoa.

Jii

Otin tämän fiksuna likkana tallenteelle, mutta siinä ei kuulu ääni :\ Ja tosiaan, ei löydy areenasta. Uusintaa siis odotellessa...

Anonyymi

W A R E Z !!!

AW

Uusintaa kaipaillaan kovasti täälläkin.

Atro Niiniluoto

Historiaa kerrakseen. Festarit eivät ole harrastukseni, koska en omista kuulosuojaimia. Olin jo unohtanut, että Vesa-Matti Loiri esiintyi Ruisrockissa 2010.

YLE Teema

Hei kaikki,
anteeksi vastauksen pitkä odotus, ja valitettavasti vieläkin pitää odottaa: Ruisrock-dokumentti uusitaan ensi kesänä, tarkemmin 25.6. ja 29.6. eli vähän ennen Ruisrock 2012 -festivaalia.
Dokumentti ei ole Ylen tuotantoa. Yle ei voi esittää Areenassa sellaisia ohjelmia, joiden kaikkeen materiaaliin tuottaja ei ole hankkinut nettioikeuksia. Tästä lienee kysymys, mutta varmistetaan vielä.

Yle Teema

Vielä sellainen lisäys, että Ruisrock-dokumentti esitetään kesällä 2012 vain yhden kerran, maanantaina 25.6. Pikauusintaa tai Areena-oikeuksia dokumentilla ei ole, mikä johtuu arkistomateriaalin käyttöoikeuksista. Tälle ei Teema tai Yle voi mitään. Siis kaikki television ääreen 25.6. kello 21!

Manna

Olin siellä 1970 ja 1971, 14- ja 15-vuotiaana. Se oli mahtava kokemus, varsinkin ekan kerran; toisella kertaa satoi kaatamalla, ja meille jaettiin teltassa ilmaista hernekeittoa. En tiedä saako sen dokkarin jotenkin ulkomailla katsottua...

Anonyymi

Hei,
Uusinta olisi toiveissa edelleen. Alkuperäinen idea esittää ohjelma 2 kertaa kesän aikana oli kannatettava. Uusintoja kaikenkaikkiaan tulee YLE:ltä varsin paljon. Kyllä nyt toive olisi, että tässä kohtaa YLE vaan pulittaisi tekijänoikeusmaksut ja uusisi näin toivottua dokkaria.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook