YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!
Kino Suomi

Ruusujen aika (12)

Julkaistu maanantaina 01.10.2012 0 kommenttia 93 suositusta

torstai 18.10. klo 21.55

Kotimaisen elokuvan hallitsevia lajityyppejä ovat perinteisesti olleet melodraama, farssi ja romanttinen komedia. Risto Jarvan Ruusujen aika on lajityypiltään harvinainen kotimainen scifi-elokuva, vieläpä hyvä sellainen.

Vuonna 1969 tehty Ruusujen aika sijoittuu hamaan tulevaisuuteen, vuoteen 2012. Suomella pyyhkii taloudellisesti hyvin. ”Helsingissä on metro, uusien rokotteiden ansiosta ihmisillä ei ole nuhaa, kolmatta maailmansotaa ei ole tullut, pyllymylly on muotitanssi, ja todellinen valta on päätynyt tiedemiesten ja virkamiesten puolueettomiin käsiin.”

Historian instituutin tutkija Raimo Lappalainen valmistelee televisioon draamadokumenttia 1970-luvun alun Suomesta. Esimerkkitapauksena hän poimii esiin suuriin ikäluokkiin kuuluneen myyjätär Saara Turusen, joka on kuollut auto-onnettomuudessa vuonna 1976. Raimon tv-ohjelmassa Saaraa esittää Kisse Haavisto, oikealta ammatiltaan ydinvoimalan käyttöinsinööri.

Ennen Ruusujen aikaa Jarva oli ohjannut Työmiehen päiväkirjan (1967), jota pidettiin kotimaisen elokuvan uutena starttina: realistisena, aitona ja yhteiskunnallisesti kantaaottavana. Samat elementit mahtuvat Ruusujen aikaankin, sillä tulevaisuusvisiostaan huolimatta se on kerronnaltaan hyvin realistinen ja yhteiskunnallinen. Tulevaisuutta käytetään etäännyttävänä elementtinä, jonka perspektiivistä oman ajan yhteiskunnallista kehitystä on voitu tarkkailla jokseenkin kiihkottomasti. Elokuvan visuaalisuus on hieno esimerkki 1960-luvun lopun futurismista.

Tutkija Raimoa esittää Arto Tuominen, Kisse Haaviston ja Saara Turusen kaksoisroolissa nähdään Ritva Vepsä. Muissa keskeisissä rooleissa ovat Tarja Markus, Eero Keskitalo, Kalle Holmberg ja Eila Pehkonen. Tarkkasilmäiset löytävät elokuvan avustajajoukoista muun muassa Arja Saijonmaan, ohjaaja Titta Karakorven, toimittaja Päivi Istalan ja muusikko Pekka Strengin.

Lisätietoa ohjelmasta

Ruusujen aika (1969) O: Risto Jarva. N: Arto Tuominen, Ritva Vepsä, Tarja Markus, Eero Keskitalo, Kalle Holmberg, Eila Pehkonen. Käsik: Risto Jarva, Peter von Bagh, Jaakko Pakkasvirta. Tuotanto: Filminor.

Suosittele93 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Aurinkotuuli (12)

Erik Rankamaa on kuollut ja syväjäädytetty vuonna 1970. Lähes 30 vuotta myöhemmin hänet herätetään muuttuneeseen maailmaan. Timo Linnasalon pohdiskelevan scifi-elokuvan pääosassa on Paavo Piskonen.

Routasydän (16)

Tuomas Sallisen ohjaamassa tulevaisuuskuvitelmassa Suomi on muuttunut Euroopan syrjäseuduksi, jossa sissi- ja rosvojoukot taistelevat alueellisesta itsenäisyydestä.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook