YLE Teema

 

Parrasvalot

Sir Georg Solti - Elämäni musiikki

Julkaistu perjantaina 25.01.2013 4 kommenttia 63 suositusta

lauantai 9.2. klo 18.35

Sir Georg Solti (1912–1997) oli 1900-luvun nerokkaimpia kapellimestareita ja kansainvälisen musiikkimaailman johtohahmoja. Harva on saavuttanut musiikissa yhtä paljon kuin hän.

Unkarissa syntynyt György Solti opiskeli Budapestissä Liszt-akatemiassa pianonsoittoa, sävellystä ja orkesterin johtamista opettajinaan muiden muassa Bartók, Dohnányi, Kodály ja Leo Weiner, mutta oman uransa hän aloitti saksankielisissä maissa, ja vuonna 1937 Toscanini palkkasi hänet assistentikseen Salzburgin festivaalille. Vietettyään toisen maailmansodan ajan pakolaisena Sveitsissä – Solti oli juutalainen – hän alkoi saada kutsuja eri tahoilta: Müncheniin johtamaan Fideliota, Frankfurtiin taiteelliseksi johtajaksi, Wieniin, Bayreuthiin, Berliiniin, Lontooseen...

Mutta musiikkihistoriaa Solti teki Chicagossa, jossa hän loi ”Chicagon soinnin”, välittömästi tunnistettavan, suurieleisen ja määrätietoisen johtamistyylin. 22 vuoden aikana Solti johti Chicagon sinfonikkoja 999 konsertissa kotikaupungissa ja maailmalla ja teki yli 50 levytystä, jotka voittivat 32 Grammy-palkintoa.

Tässä dokumentissa Solti itse on mukana paitsi arkistokuvissa myös muistelmiensa kautta – yhtenä harvoista kuuluisista muusikoista Solti kirjoitti itse omat muistelmansa, joiden viimeiset korjaukset hän teki vain tunteja ennen kuolemaansa. Haastateltavina ovat muiden muassa Soltin leski Lady Valerie, Soltin pitkäaikainen avustaja Charles Kaye, Chicagon orkesterin muusikoita ja muita Soltin kanssa työskennelleitä taiteilijoita.

Lisätietoa ohjelmasta

(Solti – Journey of a Lifetime, Itävalta 2012) Ohjaus Georg Wübbolt. Tuotanto Bernhard Fleischer Moving Images/Baijerin yleisradio/ARTE

Suosittele63 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Muusikko

Loistava, mielenkiintoinen dokumentti, suosittelen. Toivon, että areenassa saisi katsoa sitä uudelleen myös ipadilla.

Anonyymi

Kiitos upeasta illasta sir Soltin seurassa.

annameri

Areenassa olevassa ohjelmassa ei ole suomenkielistä tekstitystä. Toimikaa ja korjatkaa asia, olkaa hyvä!

annameri

Kiitos!


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook