Elävä arkisto: Sotakorvaukset 60 v

Joulukuussa 1944 solmitun sopimuksen mukaan Suomen piti maksaa sotakorvauksia Neuvostoliitolle 300 miljoonan kultadollarin edestä (vuoden 1938 arvon mukaan). Maksu tuli toimittaa metalli- ja paperiteollisuuden tuotteina kuuden vuoden aikana. Myöhemmin aikaa pidennettiin kahdella vuodella, ja summa kohtuullistettiin 226,5 miljoonaan. Viimeinen sotakorvausjuna ylitti Neuvostoliiton rajan 18.9.1952.

Suomi maksoi koko summan, ainoana maana maailmassa. Mutta helppoa se ei ollut. Tarkoitusta varten perustettiin Sotakorvausteollisuuden valtuuskunta eli Soteva, joka koordinoi ja organisoi massiivisen tuotannon. Korvausjunien täyttäminen sitoi koko teollisuuden: tehtaat pyörivät täysillä, mutta yksityinen kulutus pidettiin minimissä ja tuotteet lähetettiin rajan taakse. Jälleenrakennus viivästyi ja mahdolliset läntiset markkinat jäivät kartoittamatta. Toisaalta metalliteollisuuden on katsottu kehittyneen korvausvuosien ansiosta.

Vuonna 1951 valmistunut Suomi maksaa -dokumentti oli Sotevan tilaustyö, jolla sotakorvausponnisteluista kerrottiin kansalaisille. Elokuvan sävy on peittelemättömän kansallismielinen, ja se aiheutti aikanaan paljon debattia. Työkansan Sanomat piti elokuvaa 23.2.1951 päivätyssä artikkelissaan törkeän neuvostovastaisena propagandana, jossa Suomesta tehdään uhrilammas. Muut lehdet vastasivat.

Keskustelu johti SKDL:n kansanedustajien tekemään eduskuntakyselyyn, jossa elokuvan epäiltiin olevan rauhansopimuksen hengen vastainen: ”Eduskunta hyväksyi aikoinaan täysin yksimielisesti rauhansopimuksen sekä velvoitukset että sen Suomelle tuottamat edut. Sotakorvaussuoritukset ovat eräs rauhansopimuksen velvoitus ja seuraus siitä, että Hitler-Saksan liittolaisiksi alistetut suomalaiset sotajoukot olivat tuhonneet Neuvostoliiton ja sen kansojen omaisuutta.” Elokuvan epäiltiin tarkoituksella synnyttävän katsojassa vihaa ja katkeruutta Neuvostoliittoa kohtaan.

Suomen hallitus ei omassa vastauksessaan nähnyt syytä kieltää elokuvan esittämistä. Televisiossa dokumentti nähtiin ensimmäisen kerran vuonna 1997.