YLE Teema

 

Kino Suomi

Syöksykierre (16)

Julkaistu perjantaina 15.03.2013 3 kommenttia 99 suositusta

Elokuva uusitaan sen ensilähetyksen myöhästymisen vuoksi.

torstai 6.6. klo 22.50

Tapio Suomisen ohjaama Syöksykierre sai ensi-iltansa vuonna 1981. Tukholmassa hortoillut Tuomas ja Helsingissä pyörinyt Mikko palaavat Pohjois-Suomeen kotikyläänsä ja yrittävät päästä takaisin yhteyteen kotiseutunsa kanssa. Mutta he osuvat keskelle voimalahankkeen synnyttämiä katkeria riitoja ja konflikteja. Suuri pato hukuttaisi toteutuessaan koko kotikylän. Kaikkein kovimman iskunsa kohtalo lyö silti vyön alle.

Elokuvan pääosissa ovat Kimmo Liukkonen ja Markku Toikka. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Kai Honkanen, Albert Liukkonen, Aarno Sulkanen, Esko Nikkari, Jaana Oravisto ja Sirpa Filppa.

Suosittele99 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Käpy selän alla (16)

Kesäkinon avaa elokuva kesästä, nuoruudesta ja rakastamisen vaikeudesta. Pääosissa Kristiina Halkola, Kirsti Wallasvaara, Eero Melasniemi ja Pekka Autiovuori. Ohjaus Mikko Niskanen. Elokuvan esittelee näyttelijä Krista Kosonen.

Levottomat (16)

Aku Louhimiehen esikoiselokuva kertoo rakkaudesta, pettämisestä, ystävyydestä ja kasvamisesta. Turun seudulla kuvattu Levottomat sai markkinoinnissa määreen ”2000-luvun Käpy selän alla”, ja siitä tuli vuoden 2000 katsotuin kotimainen elokuva.

Kommentit

Saara

Etsin näyttelijöiden nimiä. En löytänyt mistään.

Yle Teema

Pahoittelut puutteellisesta esittelystä - nyt on näyttelijät lisätty. Hyvä tietolähde kotimaisissa elokuvissa on myös Elonet (http://www.elonet.fi/).


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook