YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!

Taiteen maantiede: Yhdysvallat

Julkaistu keskiviikkona 18.09.2013 0 kommenttia 78 suositusta

torstai 31.10. klo 18.00

Taidetuntija Andrew Graham-Dixon tutustuu kolmiosaisessa sarjassa Yhdysvaltain taiteeseen.

Osa 1. Pohjois-Amerikkaan muuttaneet puritaanit eivät hyväksyneet kuvataiteita, mutta Amerikan luonnon huikea kauneus innoitti pian taiteilijoita omaperäiseen symbolismiin. Andrew matkailee New Yorkin osavaltiossa Hudsonjoen laaksossa ja Catskillvuorilla, jotka synnyttivät 1800-luvulla kokonaisen maalarien koulukunnan. Samaan aikaan kun F. E. Church ja muut maalasivat luonnon kauneutta, kaukana lännessä kuitenkin riehui armoton sota maan alkuperäiskansoja vastaan. Uskonnollinen ja luonnonrakas ihanteellisuus ja verinen todellisuus, siinä Amerikan historian perustava jännite.

Osa 2. 1800-luvun lopulla Yhdysvaltain sisällissodan jälkeen alettiin luoda todella amerikkalaista taidetta. Philadelphiassa Andrew tutustuu A. P. Ryderin runollisiin, vertauskuvallisiin maalauksiin. Mutta koneiden aikakausi muutti maata ja kasvatti suurkaupunkeja. New Yorkissa ja Chicagossa Andrew jäljittää teollistumisen vaikutusta varhaisiin modernisteihin. Abstraktissa ekspressionismissa Andrew näkee ensimmäisen todella puhtaasti amerikkalaisen tyylisuunnan.

Osa 3. 60-luvulla syntyi pop-taide, jonka tavoitteena Andrew Graham-Dixonin mielestä oli abstraktin ekspressionismin tuhoaminen. 60-luvulla taiteilijat myös palasivat ajatuksiin panteismista ja luonnon kauneudesta. Teksasissa Andrew tutustuu Donald Juddin maisemiin. Lopuksi Andrew pohtii suuren rahan taidemarkkinoita ja toista suurta amerikkalaista ristiriitaa, joka on idealismin ja kapitalismin suhde.

Lisätietoa ohjelmasta

(Art of America, Britannia 2011) Tuotanto BBC

Suosittele78 Suosittelee

Lähetä linkki


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook